sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Paholaisen hilloa ja chilin kasvatusta

Paholaisen hillo on niin hyvää grillatun lihan tai esimerkiksi grillijuuston kanssa. Kun sen makuun pääsee, tulee sitä laitettua joka paikkaan, hampurilaisiin, vuohenjuuston kanssa ja ihan mihin vaan. Sitä on helppo tehdä ja nytkin sitä voi tehdä säilyketomaateista, jos ei malta kotimaista ostaa tähän puuhaan. Tulee ihan yhtä hyvä ja ehkä on vähän vähemmän vaivaakin.


Kun sato kausi on parhaimmillaan, teen monta eri versiota tätä herkkua, toiset tulisempia ja toiset mausteisempia. Joihinkin ruokiin vaan sopii eri versiot paremmin. Nyt saa vielä unelmoida satokaudesta. Taimet kyllä näyttävät hyviltä, mutta satoon on vielä aikaa. Reseptin jälkeen vielä juttua chilien kasvattamisesta.

Paholaisen hillo

Ainekset:
800 g tomaatteja
400 g punaisia paprikoita
2-6 isoa punaista chiliä (oman maun mukaan)
(6-8 valkosipulin kynttä, valinnainen)
1 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan, reilusti saa olla
(1 tl oreganoa/yrttitarha-sekoitusta, valinnainen)
1/2 dl etikkaa
1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja pane ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat, poista myös osa vetisistä siemenosista.

Pane tomaattilohkot paistokasariin/kattilaan. Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput, pippuri ja suola kattilaan. Anna kiehua puolisen tuntia, sekoittele välillä ja pienentele samalla tomaattilohkoja. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri ja (yrttitahraseos/oregano). Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.

Tee oman maun mukaan, voit käyttää yrttejä ja valkosipulia tai jättää ne pois. .

Vinkki: Voi tehdä myös säilyketomaateista: 2 tölkkiä kuorittuja tomaattimehuun säilöttyjä tomaatteja.
Vinkki 2: Monitoimikoneella silppuaa nopeasti sipulin ja paprikan. Silppua kerralla enemmän ja laita loput pakastimeen ruoan joukkoon laitettavaksi.

Voi kun nuo taimet näyttävät kuvassa jotenkin reppanoilta. Tosi elämässä ne ovat hyvin terhakoita ja hyvän kokoisia. Laitoin suurimman osan chileistä kasvamaan helmikuun lopulla. Kasvamassa on mm. Lemon droppia, Jalastaria, Piment d'Espeletteä, Cayenne long staria, Brown large Habaneroa. Muutaman hyvin tulisen lajikkeen kuvittelen löytäväni taimitarhalta. En laiskuuksissani jaksanut tänä vuonna tilata siemeniä.

Laitoin siemenet siis turvepotteihin helmikuun lopussa. Sitten kun ne olivat siitä vähän kasvaneet, laitoin ne pieniin turveruukkuihin potteineen päivineen.





Nämä turveruukut laitoin taas jonkin ajan kuluttua maitotölkkeihin. Olen kasvattanut ihan tavallisessa puutarhamullassa ja lannoitanut lannoitepuikoilla.

Maitotölkistä siirrän sitten isoon laatikkoon kasvamaan. Laatikkoon pohjalle tulee lecasoraa, päälle suodatinkangasta ja lisäksi putki kastelua varten. Sitten vähän multaa, lannoitetta ja taas multaa, jotta lannoite ei ole suorassa kosketuksessa taimien kanssa. Joukkoon sekoitan hieman soraa ja kastelukiteitä. Laatikot sijoitetaan kasvihuoneeseen. Kesästä riippuen toivottavasti tulee paljon satoa. Lannoitan chilejä silloin tällöin kesän aikana.

Chilejä ja tomaatteja matkalla ulos ottamaan raitista ilmaa.

Onhan täällä näitä taimia:

Onneksi saan ne pian kasvihuoneeseen. Muutama päivä aurinkoon ja ulkoilmaan totuttelua ja sitten nämä rehut muuttavat. :)




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...