torstai 30. toukokuuta 2013

Rosmariini-suklaakeksit

Meillä kasvaa yhä edelleen yrttejä hyvin reippaasti ikkunalaudalla. Ohi mennessä vähän pyyhkäisee yrttejä ja ihana tuoksu leviää koko keittiöön. Kerran menin ohi niin, että suussani oli pala tummaa suklaata. Nenääni tulvahti rosmariinin tuoksu ja tajusin yhdistelmän olevan hyvä. Nämä ovat hyviä keksejä viime hetken leipojalle viikonlopun juhlia ajatellen. Keksit eivät ole ihan tavallisia viipalepipareita, näissä on vähän jujua.


115 g voita tai maidotonta margariinia huoneenlämpöisenä
1,25 dl sokeria
2 tl silputtua tuoretta rosmariinia
4,75 dl vehnäjauhoja
100 g tummaa suklaata rouhittuna (maidoton, soijaton tarvittaessa)

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Laita pellille leivinpaperi. Yhdistä rosmariini, jauhot sekä suklaa. Vaahdota rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Tee taikinasta pallo. Jos taikina tuntuu rasvaiselta, laita hetkeksi jääkaappiin. Jos se ei meinaa pysyä kasassa, lisää 1-2 rkl kylmää vettä. Kun taikina tuntuu hyvältä, levitä se pellille noin sentin vahvuiseksi levyksi. Leikkaa taikinapyörällä 2,5 cm x 5 cm kokoisiksi paloiksi. Paista noin 15-25 minuuttia kauniin ruskeaksi.

Allergiainfo:
  • Tästä saa maidottoman käyttämällä maidotonta suklaata ja margariinia. 
  • Gluteenitonkin onnistunee korvaamalla jauhot 3,5-3,75 dl gluteenitonta jauhoseosta ja 1 dl maissijauhoja (keltaisia). 

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...