perjantai 24. toukokuuta 2013

Taivaallinen fudge! (-ton, vegaani)

Tämä fudge on niin hyvää. Jopa hyvin vähän makeaa syövä mieheni totesi fudgen olevan todella herkullista. Olen pitkään kypsytellyt mielessäni allergisten ja samalla vegaanien fudgea. Suolatun karamellin teko viimeisteli idean päässäni. Nyt minulla oli aikaa kokeilla, kun pakoilimme siitepölyjä sisällä. Voi taivas, tämä on niin hyvää!


2 dl sokeria
1,5 dl kookoskermaa
2,5 dl sokeria
2 rkl maidotonta margariinia
1 rkl siirappia
pieni ripaus suolaa

Paahda ainakin 3 litran kokoisessa kattilassa 2 dl sokeria kauniin vaaleanruskeaksi. Älä sekoita sokeria muuten kuin varovasti ravistamalla. Lisää loput aineet ja sekoita kunnes seos on tasaista. (Varo, seos kuohahtaa tässä vaiheessa.) Keitä niin kauan, että massan lämpötila on 112 astetta. (Lämpömittari on ehdoton tässä, kuten monessa muussakin karamellin valmistuksessa.) Laita kattila hetkeksi kylmään veteen, varo ettei fudgemassaan roisku vettä.

Ota kattila pois vedestä ja anna jäähtyä hetken vielä. Vatkaa sitten noin 5 minuuttia massaa kuohkeammaksi. Kaada leivinpaperille tai voideltuun vuokaan. Minulla massa oli niin paksua, että pystyin kaatamaan pelkän leivinpaperin päälle.

Säilytys jääkaapissa tiiviissä rasiassa. Säilyy noin viikon teoriassa, tulee tod.näk. syötyä ennen sitä.

 


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...