maanantai 1. heinäkuuta 2013

Suklainen rippikakku

Sain kunnian tehdä minulle erittäin rakkaille rippilapsille suklaakakun rippijuhliin. Kakkua ja koristeita oli ihana tehdä ja suunnitella. Kaikki koristeet olivat syötäviä - käytin syötävää lehtikultaa sekä tomuvärejä vaahtokarkkimassan värjäämisessä. Juhlissa oli paljon väkeä, joten kakkuohje on iso.



Iso ja pieni suklaakakku, pohjat 30 cm ja 20 cm

Kakuista riittää muusta tarjoilusta riippuen 50-70 hengelle

650 g voita tai margariinia
650 g tummaa suklaata
1 dl vahvaa kahvia
2 tl vanilja-aromia
---
650 g erikoisvehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
950 g fariinisokeria
---
10 kananmunaa
5,75 dl creme fraichea

Laita uuni lämpemään 160 asteeseen. Voitele kakkuvuoat. Laita kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi, jotta saat kakun helpommin irti. Jauhota reunat.

Sulata kattilassa voi ja suklaa. Lisää joukkoon kahvi ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Sekoita kulhossa jauhot, sooda, leivinjauhe ja fariinisokeri huolellisesti yhteen. Sekoita toisessa kulhossa munat ja creme fraiche. Yhdistä kaikki kolme seosta taikinaksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista n. 2,5 tuntia. Älä avaa uuninluukkua ennen kuin aikaisintaan 120 min kohdalla. Kakku laskee helposti, jos luukun avaa liian ajoissa. Anna jäähtyä vuoassa.




 
Täytteenä käytin aprikoosihilloa sekä suklaaganachea. Raikastin aprikoosihilloa ihan pikkutipalla sitruunamehua. Hilloa näihin kakkuihin kului 750 g. Leikkasin kakut moneen osaan ja laitoin joka väliin ensin aprikoosia ja sitten ohuen kerroksen suklaaganachea. Kakun päälle laitoin samaa ganachea. Käytin kasaamisvaiheessa säädettävää kakkurengasta. Sen avulla saa tehtyä tasaisen kakun. Täytin kakut 8 tuntia ennen kuorruttamista ja koristelua.


 Suklaaganache

500 g tummaa suklaata
5 dl kuohukermaa
1 dl glukoosisiirappia tai hunajaa
50 g voita

Rouhi kulhoon suklaa. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi ja voi. Kaada kermaseos heti suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Peitä kulho kelmulla ja anna ganachen jähmettyä huoneenlämmössä. Ganachea on helpompi laittaa väleihin huoneenlämpöisenä. Jos ganache on liian juoksevaa kuorruttamiseen, nosta se hetkeksi jääkaappiin, jotta se jähmettyy enemmän. Kuorruta ja koristele heti ennen kuin ganache jähmettyy.


Kakku kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jotta maut tasaantuvat jääkaapissa. Nosta paria tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.



Onnea vielä rakkaille rippilapsille!


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...