perjantai 27. syyskuuta 2013

Kurpitsalasagne

Jatkan taas kurpitsan parissa. Nyt kun olen niin ihastunut siihen, sitä tulee laitettua moneen paikkaan. Varsinkin tällä viikolla on ollut myskikurpitsa sitä ja myskikurpitsa tätä ruokaa. Ennustan, että se linja saattaa vielä jatkua. Lasagneenkin kurpitsa sopii hienosti. Halutessasi voit lisätä lasagneen myös porkkanaa tai vaikka jauhelihaa.

Kuva on otettu vasta seuraavana päivänä lasagnen tekemisestä. Ihan mehevää vieläkin.

Kurpitsatäyte:
1 rkl ruokaöljyä
1 pieni sipuli
1 myskikurpitsa kuorittuna ja paloiteltuna
suolaa, pippuria maun mukaan
2-3 dl vettä
noin 1,5 tl tuoretta rosmariinia silppuna
vähäsen paprikajauhetta tms. muuta maustetta oman mielihalusi mukaan
ripaus chipotlea, jos haluat

Kuullota sipuli silppu öljyssä. Lisää joukkoon kurpitsa noin parin sentin kuutioina. Mausta makusi mukaan. Lisää joukkoon vesi. Hauduta miedolla lämmöllä niin kauan, että kurpitsat ovat pehmeitä. Soseuta seos sitten monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Tarkista vielä maku.

Valkokastike:
50 g voita tai maidotonta margariinia
6-7 rkl jauhoja
8,5 dl kulutusmaitoa tai vaikka rasvatonta maitoa osa ja osa ruokakermaa
2-3 dl mozzarellaa raasteena
ripaus muskottia
pippuria
suolaa maun mukaan


Sulata kattilassa rasva ja nosta se pois liedeltä. Vispaa rasvaan jauhot. Lisää sitten neste vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Kun olet lisännyt nesteen, nosta kattila takaisin liedelle. Lisää joukkoon loput aineet ja kiehauta koko ajan sekoittaen.

Lasagnen kasaaminen:

Lasagnelevyjä (käytin täysjyvästä tehtyjä)
Väleihin lisää juustoraastetta, jos haluat
Päälle parmesan-raastetta

Voitele lasagnevuoka. Laita pohjalle vähäsen kurpitsatäytettä. Laita sitten lasagnelevyt, sitten kurpitsatäytettä, valkokastiketta (lisää juustoa), lasagnelevyt, kurpitsatäyte, valkokastiketta jne. Päällimmäinen kerros on lasagnelevy, valkokastiketta ja parmesan-raastetta.

Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia. Anna vetäytyä vartin verran folion alla paistamisen jälkeen.

Allergiainfo:
  • Gluteenittomaan versioon vaihda lasagnelevyt gluteenittomiin ja vehnäjauhojen tilalla käytä gluteenitonta kastikesuurusta. Valmista kastike silloin pakkauksen ohjeen mukaan. 
  • Maidoton versio syntyy käyttämällä soijamaitoa ja -juustoa sekä maidotonta margariinia.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...