tiistai 15. lokakuuta 2013

Suppilovahvero-kanapiirakka

En sitten voinut itselleni viikonloppuna mitään. Metsään oli päästävä, vaikka muutakin tekemistä oli ja voimat olivat aika vähissä. Suppiksia löytyi mukavasti ja osa niistä päätyi lounaaksi sopivaan piirakkaan. Mieheni mielestä tässä on paras tekemäni suppispiirakka ja taidan olla itsekin sitä mieltä.

 Piirakka on helppo muuntaa maidottomaksi ja/tai munattomaksi. Katso ohjeen lopusta allergiainfo!

Pohja:
475 g erikoisvehnäjauhoja
1 tl suolaa
200 g jääkaappikylmää voita tai maidotonta margariinia
1 dl + 1 rkl kylmää vettä

Nypi nopeasti rasva, suola ja jauhot sekaisin. Lisää vettä niin paljon, että saat taikinasta tehtyä pallon. Määrä saattaa vaihdella. Älä vaivaa taikinaa liikaa, koska se sitkistyy.

Jaa taikina kahteen palloon, toinen vähän isompi kuin toinen. Kääräise kelmuun tai pakastepussiin ja anna taikinan levätä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.


Täyte:
1 rkl ruokaöljyä
400 g kananpojan jauhelihaa
10 cm purjoa
1 porkkana
1,5 litraa suppilovahveroita
100 g mascarpone-juustoa (maidottomaan ks. lopusta allergiainfo)
1,25 dl ruokakermaa/kuohukermaa tms dieettiisi sopivaa valmistetta
lipstikkasuolaa maun mukaan tai 1/3 kanaliemikuutiosta tai fondia liraus
rouhittua mustapippuria maun mukaan
chiliä tai chipotlea ripaus
2 rkl tuoretta silputtua persiljaa
1 tl paprikajauhetta
suolaa maun mukaan
1-2 dl herneitä

Kuori porkkana ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Silppua ja huuhdo purjo. Siivoa sienet ja halkaise ne. Silppua persilja.

Kuumenna paistinpannulla öljy. Lisää jauheliha ja paista hetki koko ajan sekoitellen. Lisää joukkoon porkkana sekä purjo. Paista noin viitisen minuuttia. Lisää sienet ja paista niin kauan, että kana on kypsää ja suurin osa sienien nesteestä on haihtunut.


Lisää mausteet ja mascarpone sekä ruokakerma. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi herneet joukkoon.

 Valmista täytettä ja ah, niin ihanaa auringonpaistetta. :)

Piirakan kokoaminen:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kaulitse jauhotetulla pöydällä isompi pallo pohjaksi. Laita se hyvin kevyesti voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa ylimääräiset pois. Pistele haarukalla pohja.





Laita pohjan päälle leivinpaperi ja kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Kaulitse paiston aikana kansi. Ota pohja pois uunista, kaada täyte pohjalle, voitele kananmunalla (munaton versio, ks. allergiainfo) reunat ja laita päälle kansi. Leikkaa ylimääräiset pois ja painele reunat kauniisti yhteen. Voitele kananmunalla ja leikkaa kanteen pari viiltoa. Halutessasi tee ylimääräisestä taikinasta koristeita.


 Piirakka ennen uuniin laittoa
Juuri uunista tullut piirakka

Allergiainfo:
  • Munaton versio: Älä käytä voiteluun kananmunaa, vaan voitele pinta esim. kaura-/soijamaidolla. Ohje on mukava muuntaa munattomaksi, koska täytteessä ei ole ollenkaan kananmunaa. 
  • Maidoton versio: Korvaa mascarpone + kerma 2 dl:lla joko soija- tai kauraruokakermaa. Käytä rasvana maidotonta margariinia, kuten t.sin. Keiju tai hopeinen Sunnuntai.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...