tiistai 17. joulukuuta 2013

Imelletyn perunalaatikon salaisuudet

Minulla on onni omata suvun molemmissa haaroissa rakkaat perunalaatikkomestarit. Kumpikin tekee aivan taivaallista perunalaatikkoa. Pitkän välimatkan vuoksi ne ovat harvinaista herkkua. Siksi minun pitikin alkaa selvittämään laatikoiden salaisuuksia ihan itse. Imelletty perunalaatikko paljastuikin varsinaiseksi salatieteeksi, kun aloin asiaa tarkemmin tutkimaan.

Jokseenkin näen sieluni silmin, että sukulaiseni eivät käytä lämpömittareita tai puhu viljan amylaasista perunalaatikkoa tehdessään. Ehkä minäkin sitten joskus osaan tehdä tämän näppituntumalla silmät kiinni, mutta vielä se ei onnistu. Hyvää laatikkoa kuitenkin onnistuin saamaan aikaiseksi, parasta koskaan tekemääni.


 Perunalaatikon tekemisessä on muutama tärkeä seikka:
  • Oikeanlainen perunalajike: Pito, Puikula, Kulta, Hertha, (Van Gogh jos ei muita ole)
  • Perunat keitetään kuorineen
  • Oikea lämpötila imellytyksessä. Imeltyminen on tärkkelyksen hajoittamista sokereiksi. Siihen vaaditaan viljassa olevia amylaaseja, jotka puolestaan tarvitsevat oikean lämpötilan.
  • Rasva lisätään vasta imellytyksen jälkeen
Nyt kun nämä tärkeät kohdat on mainittu, jatketaan ohjeen parissa.

2 kg perunaa (Pito, Puikula, Kulta ovat parhaita)
vähän vajaa 1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
50 g voisulaa (laktoositon tarvittaessa)
8 dl punaista maitoa (laktoositon tarvittaessa)
ripaus muskottipähkinää

päälle voinokareita

Keitä perunat kuorineen kypsäksi. Kuori kuumina. Survo soseeksi. Kun sose on 75-77 asteista, sekoita joukkoon vehnäjauhot. Jos peruna-jauhoseos on kovin kuivaa, lisää pieni tilkka vettä.

Laita sitten perunaseos peitettynä imeltymään uuniin. Ideaali lämpötila imeltymiseen on 60-70 astetta. Käytin lämpömittaria lämpötilan valvomiseen. Pidin uunin lämmön 60-65 asteessa ja vahdin, että soseen lämpötila on hyvä. Hiukan aikaa jouduin sitä lämpötilaa hakemaan, koska oma uunini ei ole kovin tarkka. Anna soseen imeltyä yön yli.

Lisää sitten löystyneeseen ja makeaan seokseen sulatettu voi, maito, suola ja muskotti. Tarkista maku. Siirappilisää ei pitäisi tarvita, jos imeltyminen on onnistunut. Laatikon koostumuksen pitäisi tässä kohtaa olla vellimäinen.

Voitele iso laakea uunivuoka tai kaksi hieman pienempää. Kaada perunamassa vuokiin. Älä laita vuokaa liian täyteen, koska massa kuohuu uunissa. Noin puolilleen tai pikkuisen yli. Laita päälle vielä voinokareita.

Paista 150 asteessa 3 tuntia.
 


Gluteenitonta en onnistunut hyvin imeltämään. Älkää ainakaan hirssijauhoihin kokeilko, se ei toimi. Gluteeniton jauhoseos sekä reilu siirappilisä ovat oikeat ainekset gluteenittoman perunalaatikon valmistamiseen.

Maidotonta voi kokeilla tehdä oman makunsa mukaiseen maitoon ja maidottomaan margariiniin.

Huom! Nyt saattaa tulla hyvinkin tiiviiseen tahtiin ohjeita. Sittenkään en ehdi julkaisemaan kaikkia suunnittelemiani. Hölmö minä, kun joulu kuitenkin pääsi yllättämään. No, jääpähän ensi jouluksikin ideoita.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...