torstai 27. helmikuuta 2014

Kun porkkanapiirakka kohtasi juustokakun

Auts, mikä on tuo pehmeä lerpake, jota sattuu niin vietävästi, kun polvi osuu siihen? Vilkaisu peiliin paljastaa sen silmäpussiksi. Ai kun kiva. Se on tätä allergiaäidin arkea, jotkut yöt menevät niin huonosti (mieleni tekisi käyttää paljon värikkäämpää kielikuvaa, mutta jätetään se nyt tällä kerralla väliin), että tuntuu siltä kuin olisin palannut ajassa pari vuotta taakse päin. Ikävä kyllä kalenteri kertoo tosi asian, että tässä ei olla yhtään nuorennuttu, vaan jokin aika sitten vanhennuttiin vuosi yhdessä yössä. Jokainen valvottu yö saa tuntumaan siltä, että niitä vuosia rapisee koko ajan lisää. Onneksi niitä vuosia tulee Neidillekin, joten minulla on toiveita saada nukkua muutamana vuonna kunnon yöunet ennen Neidin teini-ikää.

Salapoliisin työt käynnistyvät taas päänsärystä kärsien. Neitiä kiusaa joku, mutta mikä, kas siinä pulma. Päärynä osottautui jokin aika sitten epäsopivaksi, nyt on syöty paljon omenaa, ehkäpä sekään ei sovi. Tutkitaan ja hutkitaan sekä pidetään päiväkirjaa. Nykyisin saan aika nopeasti selville Neidin ongelmien aiheuttajat.

Leipominen on välillä vähän sitä sun tätä, mutta joskus välähtää ihan urakalla. Minun teki mieleni porkkanapiirakkaa ja juustokakkua. Mutta eihän tämä laiskiainen niitä molempia saanut aikaiseksi hereillä torkkuessaan. Laiskuuksissani yhdistin molemmat maistuvin tuloksin.


Pohja

5,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl luomuruokosokeria
1 dl pähkinärouhetta
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl kanelia
pari ripausta suolaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
---
200 g porkkanaraastetta (n. 4 dl)
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa
1 tl vaniljauutetta
1,5 dl rypsiöljyä

Juustotäyte

200 g tuorejuustoa
1 kananmuna
1 appelsiinin raastettu kuori
0,5 dl sokeria

Voitele ja jauhota iso piirakkavuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet jauhoista soodaan keskenään isossa kulhossa. Sekoita kosteat aineet toisessa kulhossa ja kaada ne kuivien päälle. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina piirakkavuokaan.

Vatkaa juustotäytteen ainekset keskenään tasaiseksi. Nostele juustotäytettä nokareittain porkkanapiirakan päälle. Voit hieman pyöräytellä sitä pyörteiksi taikinan joukkoon. Ei liikaa, ettei täyte katoa taikinaan. Tai sitten voit jättää juustotäytteen tasaiseksi kerrokseksi päälle.

Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.

Jäähdytä vuoassaan. Säilytä jääkaapissa. Halutessasi voit tehdä päälle porkkanakakun kuorrutteen ja ripotella päälle vielä vaikka mantelirouhetta. Näin olisin tehnyt, jos olisin jaksanut...




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...