sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Leopardikakku

Minulla on tunnetusti tapana vetää överiksi suklaan kanssa. Niin kävi tälläkin kerralla. Ensin minun piti tehdä ihan tavallinen tiikerikakku, sitten ajattelin vähän muokata sitä. Mmm. valkosuklaa-tummasuklaa-tiikeri. Mutta hei, tähänhän voisi laittaa vielä maitosuklaatakin! Kuka sitä nyt tiikerikakkua tekee, kun voi tehdä leopardikakunkin? Äh, tätä taikinaa on ihan valtavasti. Unohdetaan torvivuoka ja tehdään kunnon suklaakakku kuorrutuksineen. Että tällaista tällä kertaa.



Ohjeen voi hyvin puolittaa, koska se on tällaisenaan Iso. Meillä iso kakku lähti tuliaisiksi ja tein meille pienemmän. (Pikku vinkki: Kun olet ensin tehnyt ison kakun ja teet perään pienemmän, muista paistoaika... Meinasin unohtaa koko kakun uuniin ja omastani tuli hieman liian kypsä.) Juhlien kahvipöytään leopardikakku voisi olla kivaa vaihtelua ja lisäksi siitä riittää monelle. Kakku on kahvikakkumainen rakenteeltaan, joten sitä otetaan pienehkö pala. Pienemmästä riittänee noin 18 hengelle varsinkin jos kaffepöydässä on muutakin tarjottavaa.

Leopardikakku

350 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä
3 tl vaniljauutetta
3,5 dl sokeria
4 isoa kananmunaa
8 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
---
100 g valkosuklaata
0,5 dl kermaa (ruoka- tai vispi)
--
100 g maitosuklaata
0,5 dl kermaa
---
100 g tummaa suklaata
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl kermaa

Voitele ja jauhota iso pyöreä vuoka. (Puolikas annos 20 cm halkaisijaltaan riittää.) Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Rouhi kolmeen kulhoon suklaat erikseen. Kiehauta 1,5 dl kermaa ja mittaa kunkin suklaan päälle 0,5 dl kermaa. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää tumman suklaan joukkoon vielä kaakaojauhe.

Vatkaa rasva, sokeri ja vaniljauute vaahdoksi. Lisää joukkoon muna kerrallaan vatkaten. Sekoita joukkoon jauhot. Jaa taikina kolmeen osaan ja lisää jokaiseen oma suklaaseoksensa. Nostele lusikallinen kerrallaan vuokaan eri värejä vierekkäin.


Paista 175 asteessa 40-70 min tai kunnes kakku on kypsä, aika riippuu kakun ja vuoan koosta. (Tikulla kokeltaessa tikkuun ei jää taikinaa.) Anna jäähtyä.

Kuorrutus

2 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata
2 rkl glukoosisiirappia tai neutraalia hunajaa
---
paljon suklaalastuja valko-, maito ja tummaa suklaata

Kiehauta kerma ja glukoosisiirappi. Lisää joukkoon suklaa ja sekoita seos tasaiseksi. Anna jäähtyä niin kauan, että se on sopivaa kakun päälle kaadettavaksi. Liian ohutta ja se valuu kaikki pois, sopivaa ja se valuu kauniisti eikä sitä tarvitse tasoitella. Ripottele päälle runsaasti suklaalastuja.




Alan pikku hiljaa lisäilemään vanhoihin -ton teksteihin uutta tunnistetta. Kaikki ohjeet, jotka ovat munattomia, maidottomia ja gluteenittomia löytyvät sitten myös -ton tunnisteella. Tulossa myös -ton rintamalle uusia juttuja, ihanaa leipää, vohveleita ja vaikka mitä. Päässä taas ihan liikaa ideoita niin tavalliseen kuin -ton ruokavalioonkin!

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...