lauantai 1. maaliskuuta 2014

Marjaisa suklaakakku

Uskokaa tai älkää, tämä kakku sopii niin keliaakikolle kuin tarvittaessa maidottomallekin. Eikä tässä ole käytetty edes mitään ihmeellisiä ainesosia. Kakku on hyvin muuntelukykyinen, voit käyttää haluamiasi hilloja tai sitten jättää esimerkiksi maissijauhon pois ja korvata sen mantelijauheella. Hain kakun täytteeseenkin vaihtelua. En halunnut halkaista kakkua, käytin täytteessä kolokakkumetodia. Täyte näyttää hauskalta, kunhan onnistuu leikkaamaan sopivasta kohtaa. 






Pohja
150 g tummaa suklaata, maidotonta tarvittaessa
150 g voita tai maidotonta margariinia  (hopeinen Sunnuntai tai t.sin Keiju)
1 tl vaniljauutetta
0,25 dl vichyvettä
---
70 g mantelijauhetta
80 g maissijauhoja, tavallisia ei maizenaa
200 g sokeria
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
50 g kuivattua mansikkaa
---
4 isoa kananmunaa
---
1 dl vadelma tai mansikkamarmeladia

Voitele ja jauhota n. 24-26 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Muista käyttää tarvittaessa gluteenitonta jauhotusta. Sulata voi kattilassa miedolla lämpötilalla. Lisää joukkoon suklaa ja nosta kattila pois levyltä. Sekoita joukkoon vichy ja vaniljauute. Laita hetkeksi sivuun. Mittaa isoon kulhoon manteljauhe, maissijauhot, sokeri, sooda, leivinjauhe ja kuivatut mansikat ja sekoita.

Lisää joukkoon kananmunat ja suklaarasvaseos. Sekoita tasaiseksi. Kaada esivalmisteltuun vuokaan puolet taikinasta. Nostele sitten lusikalla nokareita marmeladia taikinan päälle ja kaada sen jälkeen loput taikinasta vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 50-70 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä puolisen tuntia vuoassa ja kumoa sitten. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 

Täyte

100 g mascarponea (tai soijatuorejuustoa)
maun mukaan vadelmamarmeladia

Kun kakku on jäähtynyt, tee siihen pari sentin kokoisia reikiä. Älä paina reikiä läpi asti, vaan jätä pohjaa noin puolisenttiä lävistämättä. Pursota sitten täyte reikiin. Tasoita pinta, jotta kuorrutus tulee tasaiseksi. Huom. Jos et halua käyttää soijatuorejuustoa maidottomassa versiossa, voit halkaista kakun kahteen osaan ja laittaa väliin pelkkää marmeladia.  



Kuorrutus

Kuorrutteena on vanha tuttu kuorrute. Tämä on kuulunut valikoimaani siitä asti, kun sain Jan Hedhin suklaakirjan vuonna miekka ja kirves. Nyt tuli taas niitä hetkiä, kun ymmärtää oman vanhenemisensa. Itse ei tunne ollenkaan ikääntyvänsä, mutta kun alkaa miettimään kuinka kauan jostain tietystä tapahtumasta on, niin huhhuh. 

250 g rouhittua tummaa suklaata
250 g kuohukermaa
50 g glukoosisiirappia/hunajaa
2 rkl voita

Rouhi suklaa kulhoon. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi sekä voi. Kaada seos suklaarouheen päälle. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä puolisen tuntia, sitten jääkaapissa toinen mokoma. Seoksen pitäisi olla hieman kastiketta vahvempaa, mutta kuitenkin helposti päälle kaadettavaa ja levitettävää.


Levitä 1/3 osa kuorrutuksesta kakun päälle. Anna asettua hetken. Kaada sitten päälle loput ja kallistele kakkua niin, että kuorrutus leviää kauniisti. Voit myös levittää kuorrutteen palettiveitsellä tarvittaessa. Suklaakuorrutus kannattaa tehdä ritilän päällä, jotta saat kauniit alareunat ja ylijäävän kuorrutteen talteen. Sen voi käyttää vaikka jäätelön kastikkeena.

Valmista maidoton kuorrutus seuraaavasti:

Sulata miedolla lämmöllä 150 g maidotonta margariinia. Lisää joukkoon 1 rkl glukoosisiirappia/hunajaa sekä maidoton suklaa. Anna suklaan sulaa ja sekoita kuorrutus tasaiseksi. Kuorruta kakku.

Suklaakoristeet
Sulata suklaa (150-200 g) vesihauteessa 45 asteiseksi. Sekoita tasaiseksi ja levitä pellille tai marmorilevylle ohueksi levyksi jäähtymään huoneenlämpöiseksi. Kun suklaa on jäähtynyt, työnnä lastalla ohuita nauhoja, muotoile haluamallasi tavalla. Koske niitä mahdollisimman vähän sormilla. Laita leivinpaperin päällä tms ja nosta jääkaappiin. Juuri ennen kuin koristelet kakun, siivilöi päälle kaakaojauhetta. Nosta sitten varovasti kakun päälle. 






Kakun voi pakastaa kuorrutettuna, muuten säilytys jääkaapissa. Kakusta riittää ainakin 15 hengelle. Muista tarkistaa keliaakikolta, että sopiiko glukoosisiirappi hänen dieettiinsä. Korvaa se silloin hunajalla, jos saat kieltävän vastauksen. 

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...