maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pasta Rotolo pinaatista ja myskikurpitsasta

Jamie Oliverin mielestä Pasta Rotolon tekeminen on helpompaa kuin lasagnen. Saanhan olla eri mieltä, saanhan? Rotolo on täytteittensä puolesta helppotekoinen ruoka, mutta rullien pyörittely ja leikkaaminen meinasi aiheuttaa minulle lieviä hermoromahduksellisia oireita. Asiaa ei varmastikaan helpottanut yhtään jaloissa kieppuva Neiti, joka päätti sillä sekunnilla lopettaa lego-leikkinsä, kun äiti otti esiin paistinpannunsa.

Tässä Rotolo-ohjeessa yhdistyy kaksi lempiainestani: pinaatti ja myskikurpitsa. Yhdistelmä on niin hyvä, että tulevaisuudessakin sitä tulen käyttämään joissain muissakin ruoissa. Ohje on lihaton ja varsin helppo muuntaa niin gluteenittomaksi kuin maidottomaksikin sekä vegaanille sopivaksi.

Yhdessä asiassa Jamie oli oikeassa, ruoka näyttää hauskalta ja on tosi herkullista vaihtelua lasagnelle.


Tomaattikastike

2 rkl oliiviöljyä (Oletteko muuten nähneet Jamie Oliverilla suolaisia ohjeita, joissa ei ole oliiviöljyä?)
pari valkosipulin kynttä silputtuna
1 rkl punaviinietikkaa
800 g hyvää tomaattimurskaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota siinä valkosipuli. Sihauta joukkoon viinietikka ja lisää loput aineet. Anna hautua parikymmentä minuuttia ja tarkista maku. Lisää mausteita tarvittaessa. Voit käyttää vaikka tuoreita yrttejä tai chiliä halutessasi.


Myskikurpitsa- ja pinaattitäytteet

1 myskikurpitsa
suolaa, pippuria, muskottipähkinää

Paahda kokonaista myskikurpitsaa 180 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Anna sen jäähtyä niin, että pystyt käsittelemään sitä. Halkaise kurpitsa ja kaavi siitä pelkkä hedelmäliha kulhoon. Hienonna soseeksi. Mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla.

1 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli silputtuna
timjamia
450 g pakastettua pinaattia (laitoin osan tuoretta, sekin käy)
suolaa, pippuria ja muskottipähkinää maun mukaan

Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia timjamin kanssa. Lisää joukkoon pinaatti ja paistele aina välillä sekoitellen niin kauan, että ylimääräinen neste haihtuu. Mausta ja tarkista maku.

Kokoaminen

10-12 lasagnelevyä (gluteenittomia tarvittaessa)
100 g raejuustoa/ricottaa (tarvittaessa soijajuustoja)
50 g pecorinoa tai parmesania raastettuna (tarvittaessa soijajuustoja)

Öljyä kevyesti noin 30 cm halkaisijaltaan oleva vuoka, reunoilla on hyvä olla korkeutta 7-8 cm. Kaada tomaattikastike vuokaan.

Kiehauta pastalevyt käsiteltävän pehmeiksi. Levitä pastalevyn päälle myskikurpitsasosetta, pinaattisosetta, raejuusto ja pieni hyppysellinen pecorinoa. Kääri rullalle ja leikkaa puoliksi. Laita rulla vuokaan upottaen sen osittain tomaattikastikkeeseen. Tee niin monta rullaa kuin vuokaan saat mahtumaan tai kuinka paljon täytteitä riittää. Ripottele päälle vielä juustoraastetta.

Paista Rotoloa 180 asteessa 35-45 minuuttia. Sopii myös pakastettavaksi. Ruoka on erittäin muuntelukykyinen. Voit lisätä joukkoon vaikkapa fetaa, sieniä tai jauhelihaa. Voit tehdä sen gluteenittomiin pastalevyihin tai käyttää soijajuustoja. Seuraavaksi minä ainakin teen sen lasagnemuotoon tai sitten pidän huolen siitä, että Neiti on Isin kanssa ulkona. Sanotaan ettei vanha koira opi uusia temppuja, mutta tämä koira ainakin oppii, mitä tulee Neidin allergioiden kanssa pärjäämiseen.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...