torstai 27. maaliskuuta 2014

Yksi taikina: leipätikkuja ja vaikka mitä

Tämä on todella muuntautumiskykyinen taikina. Taikinasta saa tehtyä niin leipätikut kuin erilaiset sämpylätkin. Riittävä vaivaamisaika tekee taikinasta kuohkean ja valmiit sämpylät ovat ilmavia ja herkullisia. Tällä kertaa en käytä mitään erikoisia kikkoja tai alkutaikinoita. Mitataan kaikki aineet kulhoon ja vaivataan tovi ja kas siinä on hyvä perustaikina, jota voit muuntaa oman mielikuvituksesi mukaan. Jos teet leipätikkuja niin herkullisen paistetun brien  kanssa syötäväksi, käytä taikinassa ohjeen koko sokerimäärää. Silloin nautinto on taattu.

Perustaikina
5 dl vettä
3 tl kuivahiivaa
2-4 rkl sokeria
6 rkl sulatettua voita tai maidotonta margariinia
3 tl suolaa
800 g jauhoja

Mittaa ainekset kulhoon ja vaivaa kunnes taikina on elastista ja siitä saa hyvän pallon. Helpoimmalla pääsee, kun iskee ainekset johonkin koneeseen. Anna taikinan nousta tunnin pari. Leivo haluamiasi sämpylöitä tai ohuita leipätikkuja. Kohota leivonnaisia 20-40 minuuttia koosta riippuen. Paista 225 asteessa kunnes ne ovat kauniin värisiä ja kumisevat pohjasta.

Täytetyt sämpylät ovat helppo välipala. Kaulitse pala taikinaa noin sentin vahvuiseksi levyksi, koko noin 10 cm x 20 cm. Laita toiseen päähän levyä haluamiasi täytteitä (kuvassa on kalkkunaa, juustoa ja jalapenoja). Taita toinen puoli levystä päälle ja ummista sämpylä. Nosta leivinpaperoidulle pellille nousemaan. Paista 225 asteessa, kunnes ovat kypsiä. Säilytä jääkaapissa ja lämmitä nopeasti mikrossa tai uunissa.

Valkosipulisämpylät syntyvät helposti, kun voitelee kypsän sämpylän joko sulatetulla voilla tai maidottomalla margariinilla. Ripottele päälle hieman valkosipulilla maustettua suolaa tai valkosipulijauhetta sekä suolaa.

Näihin saa loputtamasti vaihtelua erilaisilla siemenillä, korvaamalla osan vehnästä esimerkiksi speltillä tai rukiilla. Vain mielikuvitus on rajana.

Ai niin, tämä käy tosi hyvin pizzapohjaksikin. Eilen kokeilin ja toimii!

Perunankylvö?!?

Tällä viikolla on ollut perunankylvö. Tosin hyvin pienessä mittakaavassa. Nyt kun laittaa perunat kasvamaan pussiin tai laatikkoon, saa juhannuksena omia uusia perunoita.

Idätä perunoita ikkunalaudalla, kunnes niissä on tukevat vihreät idut. Siikli on hyvä lajike tähän puuhaan, Timokin on jees, jos sitä jostain saa.

Laita laatikon, ämpärin tai pussin pohjalle n. 10 cm multaa.

Paina perunat varovasti multaan. Tässä on ehkä yksi tai kaksi liikaa, mutta en raaskinut niitä poiskaan heittää.

Laita sitten perunoiden päälle muutama sentti multaa ja kastele kevyesti. Kun perunat lähtevät kasvuun, lisää multaa niiden päälle n. 10 cm ja jatka mullan lisäämistä vähän väliä. Kastele varovasti ja huolehdi valosta, kun lehdet ova hyvässä kasvussa. Kun on lämmintä, perunat voi nostaa ulos esimerkiksi parvekkeelle tai terassille kasvamaan.

Kurkista ajoissa juhannusaattona, että onko niitä perunoita tullut ja hae tarvittaessa torilta uusia perunoita. Moneen vuoteen en ole onneksi joutunut niin tekemään.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...