perjantai 25. huhtikuuta 2014

Rocky Road Kakku

Olen jo hetken aikaa pähkäillyt rocky roadin soveltuvuutta kakkuun. Sen kun tekee vähän löysemmäksi, niin sehän toimii makeasti kakkutäytteenä. Kakkupohja, rocky roadia, marenkia, banaania, suklaakastiketta ja kermavaahtoa. Eipä siinä muuta sitten enää tarvitakaan kuin kuppi kahvia ja hyvää seuraa.
Osallistun kakulla Ramin konditorian Unelmakakku-kilpailuun. 
Käykääpä tykkäämässä! ♥

Kakkupohja

100 g margariinia tai voitaa huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta
0,5 dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 20 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon yksitellen keltuaiset vatkaten. Lisää vielä jauhoseos, vaniljauute ja maito. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 28-35 min tai kunnes kakku on kypsä.

Huom! Jos kakku pitää tehdä gluteenittomana tee kahden munan gluteeniton kakkupohja yllä olevan pohjan sijaan. 

2 kananmunaa
0,75 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon siivilöiden perunajauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (muista jauhottaa gluteenittomalla) ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Muista tarkistaa myös täytteeseen käytettävien vaahtokarkkien ja suklaan raaka-aineet.

Marenkipohja

2 valkuaista
1 dl sokeria

Laita uuni lämpenemään 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperille 20 cm halkaisijaltaan oleva ympyrä, laita se paperi jo pellin päälle. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi, lisää pikku hiljaa sokeria ja vatkaa koko ajan. Vatkaa kunnes marenki on kauniin kiiltävää ja pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. Levitä marenki leivinpaperille piirretyn ympyrän sisäpuolelle. Paista uunissa noin 1 tunti ja 20-30 minuuttia.

Rocky Road ganache

2 dl vispikermaa
240 g suklaata (tummaa tai halutessaan voi laittaa osan maitosuklaatakin) rouhittuna
2 dl pieniä vaahtokarkkeja
1 dl cashew-pähkinöitä rouhittuna
50 g valkosuklaata rouheena

Kiehauta 1 dl kermaa. Kaada se rouhitun tumman suklaan päälle. Sekoita niin kauan, että suklaa sulaa ja sekoittuu tasaiseksi massaksi kerman kanssa. Lisää joukkoon pari lorausta kylmää vispikermaa, sekoita ja lisää sitten loput kermasta ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita kylmään jäähtymään ainakin puoleksi tunniksi. Ideana on lisätä sattumat vasta sitten, kun seos on jo vähän jäähtynyt ja rakenne paksuuntunut. Muuten käy hassusti valkosuklaan ja vaahtokarkkien kanssa, ne sulavat kuumassa.

Lisää sattumat suklaaganachen joukkoon ja nosta vielä tarvittaessa kylmään.

Suklaakastike

Kiehauta 1 dl kermaa ja lisää siihen 50 g tummaa suklaata. Sekoita tasaiseksi. Säilytys jääkaapissa. Loput voi käyttää vaikka jäätelön kastikkeena.

Kakun kasaaminen

kakkupohja
rocky road
marenkipohja
1 iso banaani tai kaksi pientä
0,5 dl suklaakastiketta
1,5 dl vispikermaa vaahtotettuna
50 g valkosuklaata rouhittuna
1 dl cashew-pähkinöitä kevyesti rouhaistuna
1-2 dl pieniä vaahtokarkkeja
200 g valmista ruskeaa kuorrutusmassaa, joko marsipaania tai sokeri- tai suklaamassaa

Laita keltuaisista tehty pohja alimmaiseksi tarjoilualustalle. Laita sen ympärille irtopohjavuoan (tai hyydykerenkaan) reunat. Levitä pohjan päälle tasainen kerros rocky roadia ja nosta hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Painele päälle varoen marenkipohja. Viipaloi sen päälle banaani ja valuta hieman suklaakastiketta banaaniviipaleiden päälle. Levitä päälle vaahdotettu kerma. Yhdistä vaahtokarkit, pähkinät ja valkosuklaa. Laita ne koristeiksi kakun päälle. Anna kakun asettua hetken jääkaapissa. Irroita sitten reunat veitsellä kevyesti auttaen.


Kaulitse kuorrutusmassa pitkäksi nauhaksi. Painele se kevyesti kakun reunoihin kiinni. Voit myös levittää pikkuisen kermavaahtoa reunoihin edesauttamaan kuorrutteen kiinnittymistä. Viimeistelyn voi tehdä vaikka silkkinauhalla alareunaan tai vaaleanpunaiseksi värjätyllä sokerimassareunuksella. Kakku kannattaa leikata veitsellä.





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...