sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mansikkasuklaakakku

En pääse mansikoista ohi. Ovat ne sitten metsämansikoita tai mansikoita muualta maailmasta. Se ihana tuoksu, joka niistä lähtee ja varsinkin ensimmäisten kotimaisten mansikoiden aromi. Se maun ilotulitus suussa ja makea raikkaus, niin herkullista. Puhumattakaan ensimmäisistä metsämansikoista, voih, kesä tule jo! Nyt oli tyytyminen muiden maiden mansikoihin, ei siinä mitään, ihan hyviä nekin.

Meillä leivottiin eilen jo jonkin verran äitienpäivän kunniaksi. Leipiä, keksejä, muffineita ja sitten teimme Neidille sopivia kauraviipalekeksejä Luitte oikein. Kaura! Sain ihanan äitienpäivälahjan, Neidille sopii puhdas (gluteeniton) kaura. Suklaakin on alkanut sopimaan. Sitä hän kyllä testasi oma-aloitteisesti. Oma sydämeni jätti lyöntejä välistä, mutta oireita ei tummasta suklaapalasta tullut. Kokeilimme sitä pari kertaa uudelleen ja ei oireita. En montaa 3-vuotiasta tiedä, jotka rakastaisivat tummaa suklaata niin kuin Neiti. Ihan selkeästi ei ole (suklaa)omena kauas puusta pudonnut.

Tulossa on siis paljon reseptejä blogiin, kunhan niitä saan kirjoiteltua. Alan purkamaan reseptisumaa tällä ihanalla mansikkasuklaakakulla. Aina ei kakkua tarvitse kuorruttaa vaan kerrokset voi jättää näkyviin. Pientä kikkailua mansikoiden kanssa ja reuna saa kivan koristeen melkein itsestään.


Pohja

3 isoa kananmunaa
100 g tomusokeria
50 g voita tai margariinia
50 g tummaa suklaata
80 g vehnäjauhoja
10 g kaakaojauhetta
0,75 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 20 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Sulata miedolla lämmöllä voi ja suklaa Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon suklaaseos sekä yhdistetyt jauho, kaakao ja leivinjauhe. Kaada vuokaan ja paista noin 25-35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Täyte

1 prk mascarponea
3 dl vispikermaa
100 g valkosuklaata
2 liivatelehteä + 3 rkl kiehuvaa vettä
2 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

täyttämiseen lisäksi
0,5 litraa mansikoita
0,5 dl vettä + 1-2 rkl mansikkalikööriä (tai mansikkamehua)

Liota liivatteita kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Sulata valkosuklaa esimerkiksi vesihauteessa tai mikrossa. Varo liian kuumia lämpötiloja, valkosuklaa palaa helposti. Anna jäähtyä vähän aikaa. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone tasaiseksi ja lisää kerman joukkoon. Vatkaa tasaiseksi. Lisää joukkoon koko ajan sekoittaen valkosuklaa. Suklaa ei saa olla liian kuumaa tai se leikkaa helposti kiinni. Lisää vaniljasokeri ja sokeri. Tarkista maku ja mausta lisää halutessasi. Purista liivatteista liika vesi pois ja liota ne kiehuvan kuumaan veteen. Lisää liivateliemi koko ajan vatkaten mascarponetäytteeseen. 

Leikkaa kakkupohja puoliksi. Pese irtopohjavuoan reunat. Laita toinen puoli kakkupohjasta tarjoilulautaselle. Kostuta kevyesti esimerkiksi mansikkaliköörin ja veden seoksella. Laita pohjan ympärille irtopohjavuoka. Leikkaa mansikoita puolikkaiksi ja asettele ne kiertämään reunaa. 

Lisää pohjalle mansikoita. Levitä sitten päälle mascarponetäyte. Kostuta toinen kakkupohjan puolikas ja painele se täytteen päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään. 

Suklaaganache

1 dl vispikermaa
2 rkl glukoosisiirappia
80 g tummaa suklaata rouhittuna

Kiehauta kerma ja siirappi. Lisää joukkoon suklaarouhe. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä tunnin verran. Lusikoi ensin ohut kerros kuorrutetta kakun päälle ja nosta heti kylmään. Kun kerros on jähmettynyt kaada loput päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa ainakin pari tuntia. Ennen tarjoilua irroita reunat varoen ja koristele muutamalla mansikalla. Muista, että veitsi kerää herkästi suklaata yläreunasta, joten käytä sitä varoen apuna.

Allergiainfo
  • Kakusta saanee gluteenittoman korvaamalla vehnäjauhot 65-70 grammalla perunajauhoja. (En ole kokeillut, mutta olen melko varma asiasta.) Muista käyttää jauhottamisessa gluteenittomia jauhoja. Glukoosisiirapin tilalla voi käyttää neutraalia hunajaa. Muista tarkistaa suklaan raaka-aineet.


Herkullista Äitienpäiväiltaa kaikille!


Facebookin puolella olenkin jo vilautellut kuvia grilliherkuista. Niitäkin on tulossa, kunhan ilmat lämpenevät. Lisäksi sieltä voi käydä katsomassa, että mihin olen aikaani käyttänyt, kun en ole ehtinyt blogia niin ahkerasti päivittelemään. 


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...