torstai 8. toukokuuta 2014

Suklaapullat

Äitiä voi hemmotella aamupalalla vaikka näillä suklaapullilla, jos haluaa säästää kakulla herkuttelun juhlalounaan yhteyteen. Taikina nostatetaan vain kertaalleen, joten vähän reilussa tunnissa saat herkut valmiiksi. Suklaapulla sopii myös ihanasti brunssille makeaksi palaksi tai vaikkapa herkuksi kahvin kanssa muuten vaan.

Onko muuten kukaan oppinut lisäämään aikaa? Tarvitsisin vuorokauteen surkeasti lisää tunteja. Kokkailun ja leivonnan lisäksi olen innostunut huonekalujen tuunaamisesta. Tuntuu olevan pikkuisen hankalaa yhdistää näitä kahta harrastusta tällä vapaa-ajalla. Yhteistä molemmissa hommissa on Neidin vahtiminen. Leipoessa olen jo oppinut tekemään kaikkeni, ettei Neiti saa kiellettyjä aineita. (Nyt näyttää siltä, että kielletyistä aineista on tulossa uutisia Neidin kohdalta. Tosin en usko, ennen kuin altistusjakso on lopussa. Toivotaan parasta!) Jatketaanpa siis. Niin, Neidin vahtiminen ja tuunaus, varsinkin maalaus on välillä keuhkoja kehittävää. "Joko maali on kuivaa?" Ja pieni sormi lähenee vaivalla tasoittamaani maalipintaa. "Ei!" kaikuu välillä kuin vuoristossa. Onneksi pieni hienohelma inhoaa käsiensä suttaamista, joten toiveissa on, että joku kaunis päivä Neiti ei enää koske märkään maaliin ja tuunaa sormenjäljillään äitinsä töitä.


Suklaapulla

3 dl kädenlämpöistä maitoa (tarv. soijamaitoa tms)
25 g tuorehiiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
0,75 dl sokeria
ripaus suolaa
80 g voita tai margariinia
n. 7 dl vehnäjauhoja
---
100 g hyvää tummaa suklaata rouheena (maidotonta tarvittaessa)

Voiteluun kananmunaa (ks. allergiainfo) ja koristeluun suklaata sekä tomusokeria

Mittaa kulhoon aineet maidosta jauhoihin. Vaivaa hyvin taikinaksi, helpoimmin se käy jollain koneella. Vaivaa useampi minuutti. Lisää sitten taikinan joukkoon suklaarouhe.

Jaa taikina noin kahteenkymmeneen palaan ja pyörittele ne ohuiksi pötkoiksi (noin 25 cm). Taita keskeltä ja kierrä pötkylä kierteelle itsensä ympärille. Laita leivinpaperille ja anna kohota 30 minuuttia leivinliinalla peitettynä.

Voitele kananmunalla ennen paistoa. Paista 225 asteessa noin 10-14 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin kullankeltaisia. Anna jäähtyä hetki ennen kuin pursotat päälle sulatettua suklaata koristeeksi. Pieni tomusokerihuntu kaunistaa pullia entisestään.

Allergiainfo

  • Maidottomaan pullaan käytä nesteeksi esimerkiksi soijamaitoa tai vettä. Muista tarkistaa, että käyttämäsi suklaa on maidotonta.
  • Jos teet munatonta pullaa, voitele ennen paistoa esim. vesisiirappiseoksella tai kahvilla.
Idea pulliin Hembakat -lehdestä.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...