maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sitruunainen mansikkakakku

Minulta toivottiin ihan tavallista mansikkakakkua. No sehän sopi, sain leipoa ja kaikki ei näy lanteillani. Tein sitten tavallisen mansikkakakun, johon hyödynsin tekemiäni mansikkacurdia ja sitruunasiirappia. Koristeluun jäi vähäsen aikaa. Joku oli unohtanut (en tunnusta...) laittaa kellon soimaan ja kerrankin Neiti nukkui pitkään. Ei saisi koskaan luottaa siihen, että kyllä se lapsukainen herää aikaisin. Niin ei takuulla käy, jos pitää herätä ajoissa.



Pohja

4 isoa kananmunaa
sokeria yhtä paljon kuin munia
jauhoja yhtä paljon kuin munia
0,5 tl leivinjauhetta
0,5-1 tl sitruunankuorta hienona raasteena

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota n. 24 cm halkaisijaltaan oleva vuoka. Vatkaa sokeri ja munat kestäväksi vaaleaksi vaahdoksi, nostele mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe sekä sitruunankuori. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 45 min - 1 tunti. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa. Anna jäähtyä kokonaan.

Kostutukseen

Sitruunasiirappia vedellä laimennettuna

Mansikkavaahto

1,5 dl vispikermaa
1 dl creme fraichea
2,5 dl mansikkasurvosta, tai maun mukaan
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon creme fraiche, sokeri ja mansikkamurska, sekoita tasaiseksi. Liota liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja vatkaa ne sitten ohuena nauhana mansikkavaahdon joukkoon. Anna vaahdon asettua hetki jääkaapissa.

Tee ensin mansikkavaahto. Leikkaa sitten pohja kolmeen osaan. Laita alin tarjoilulautaselle irtopohjavuoan renkaan sisälle, kostuta kevyesti. Levitä päälle mansikkacurdia ja kermavaahtoa. Aseta seuraava kerros ja kostuta se kevyesti. Laita päälle mansikkavaahtoa. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin kiinteytymään. Kun vaahto on hieman tukevampaa, laita päälle ylin kerros ja kostuta sekin kevyesti. Peitä hyvin kelmulla ja anna olla jääkaapissa muutamasta tunnista yön yli maustumassa.

Ota kakku pois jääkaapista. Poista rengas ympäriltä ja koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin kuorrutukseen tavallista laktoositonta vispikermaa. Pienet pursotukset ja sitten asettelin mansikat kukan mallisesti päälle. Muutama ruusu koristamaan ja siinä, kakku valmis. 

Kakkupohjan voi hyvin valmistaa gluteenittomaksi esimerkiksi perunajauhoista. 

Jos kirjoitin jotain päätöntä, johtuu se siitä, että Neiti on kuin mikäkin teknologian vastustaja. heti kun otan läppärin syliini, hän päättää kyllästyä piirtämiseen tai legoiluun. Mukavaa maanantaita!



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...