perjantai 8. elokuuta 2014

Helppo Focaccia

Aina ei jaksa tehdä mitään isotöisiä leipiä, ei ainakaan kuumalla kelillä tai kuten meillä on vähän aikaa ollut, valvovaa Sherlockia leikkiessä. Nopeasti valmistuva ja oikaisten tehty focaccia on juuri oikea valinta. Se on paljon helpompi tehtävä kuin ruoka-allergisen lapsen oireiden selvittely.

Neiti laittoi taas vanhempansa hälytystilaan ja etsivämoodiin. Öisin allergia sekä refluksitauti oireilivat niin paljon, että lapsirassu ihan oksensikin. Pidin päiväkirjaa ja testailin eri ruokia. Pelkäsin, että olemme menneet takapakkia, mutta siitä onneksi ollut kyse. Syypääksi paljastui hammastahna. Sitä joutuu miettimään ihan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, kaivamaan esiin suurennuslasin ja mietintämyssyn, kun selvittelee oireiden syypäätä. Vaivaa näkemällä ja hieman asioita tutkimalla ongelma yleensä ratkeaa. Onneksi joskus näinkin ettei ruokavaliota tarvitse karsia. Hmm. tulevaisuudessa sitä voikin perustaa etsivätoimiston, sen verran harjaantunut salapoliisi allergiaäidistä kehittyy.


Helppo focaccia

425 g erikoisvehnäjauhoja
1 rkl kuivahiivaa
3,5 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Päälle
oliiviöljyä
sormisuolaa
kirsikkatomaatteja
basilikaa

Laita leivinpaperi noin. 25 cm x 35 cm vuokaan. Mittaa ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimen hiivataikinaterillä minuutin ajan. Taikina jää melko löysäksi, on sellaista paksua liisteriä. Kaada taikina vuokaan ja taputtele kostutetuilla käsillä vuokaan levyksi. Peitä varoen leivinliinalla ja anna nousta noin tunnin verran.

Valele pinnalle oliiviöljyä ja painele sormenpäilläsi koloja taikinaan. Ripottele päälle esimerkiksi tuoretta basilikaa ja kirsikkatomaatteja. Ripottele vähäsen hyvää sormisuolaa pinnalle.

Paista 190 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes se on kauniin kullanruskea.

Anna jäähtyä vähän aikaa ja tarjoile. On muuten herkkua, kun laittaa väliin mozzarellaa.



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...