tiistai 21. heinäkuuta 2015

Suklaapalat ilman uunia

Maalaa olohuoneen seinä. Huomaa, että verhot eivät ole enää niin hyvät. Tilaa uudet verhot, odota niitä kuin kuuta nousevaa. Mieti kokonaiskuvaa ja tajua, että voi ei, meidän melkein 10 vuotta vanha sohva on kuin räjähdyksen jäljiltä muuhun olohuoneesen verrattuna. Koe ahaaelämys, että meidän yövierasmäärällä (terveisiä Poriin) vuodesohva on ainoa järkevä ostos. Löydä itsellesi hyvä sohva vain huomataksesi, että Hdthunderin kovalevy alkaa vetämään jo nyt viimeisiä henkosiaan ja on pian hankittava myös digiboxi. Käsitä olevasi niin turhamainen, sillä sohva on kuitenkin tärkeämpi hankinta. Ala odottamaan myös sohvaa kuin kuuta nousevaa. Järkyttyneenä ymmärrä, että lopullinen budjetti on kasvanut huomattavasti, mutta hei, ainakin olohuone tulee näyttämään hyvältä.

Säilömäänkin olen jo päässyt. Ilman mitään ihmeellisempiä kommervenkkejä ja kehittelyjä päädyin tekemään vaniljaista mansikkahilloa sekä amerikkalaisia maustekurkkuja. Ostokamaa tällä kertaa kurkut, kasvimaan pito on osaltani ohi. Allergisessa perheessä ei ole ihme jos jollekin tulee oireita. Minä aloin kärsimään ihan karmeasta käsi-ihottumasta. Muutamaa vaihtoehtoa kokeiltuani huomasin, että jos vain koskenkin ruohoa tai rikkaruohoja, käsiini nousee hirvittävä ihottuma. Jännä homma, koska pystyn maalaamaan ilman suojakäsineitä ja käsittelemään erilaisia kemikaaleja ynnä muita huoletta, mutta luonnollinen ruoho tekee heti tuhoja. Pöh ja höh sanon, kasvimaapuuhastelu on ollut minulle pääkopan nollaamista, mutta enää se ei käy. Onneksi on vielä ruoka, leipominen ja askartelut sekä käsityöt pääkopan nollaajina jäljellä. Sienimetsälle meinaan mennä ihan silkkaa itsepäisyyttäni, enkä chilejäkään suostu hylkäämään.

Mutta tämän vuodatuksen jälkeen ohjeeseen. Nyt tehdään helppoja suklaapaloja. Ei uunia, ei ihmeempiä muitakaan puuhia. Vain paljon suklaata, sattumia ja kondensoitua maitoa. Paloittelua, sekoittelua ja pikkuisen kuumennusta, siinä koko homma. Lomapäivään sopivan helppoa, kun ei tarvitse hellaa kummempaa välinettä.

Suklaapalat

1 prk kondensoitua maitoa, (ei kinuskiksi keitettyä, n.395 g)
200 g tummaa suklaata, ei liian makeaa
100 g voita
0,5 dl kaakaojauhetta
n. 200 g keksejä paloina (gluteenittomia tai munattomia tarvittaessa, itse laitoin Tasangon jotain suklaarinkuloita)
2-4 dl pähkinöitä
2 dl kuivattuja hedelmiä

Paloittele keksit ja isommat pähkinät. Laita kulhoon kuivattujen hedelmien kanssa. Siivilöi joukkoon kaakao. Jätä odottamaan. Laita kattilaan kondensoitu maito, suklaa ja voi. Kuumenna sekoitellen niin kauan, että suklaa ja voi sulavat. Sekoita suklaaseos tasaiseksi ja kaada sattumien päälle. Lisää sattumia halutessasi, jos näyttää siltä, että niitä on liian vähän suklaaseen nähden.

Kaada massa leivinpaperoituun vuokaan (24 cm x 24 cm). Painele tiiviiksi ja laita sitten jääkaappiin yön yli kiinteytymään. Leikkaa paloiksi. Säilyy ainakin muutaman päivän ajan jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa.

Ohje on muunneltu taste.comin super food ideas ohjeesta. Tiedä sitten mitä superfoodia tässä on, pähkinät kaiketi. Superpaljon on aikakin kaloreita ja rasvaa...

Katsaus Chililään ja puutarhaan

Habanero Lemon kasvaa hyvin. Sähköteipistä kehittelemäni merkintäjärjestelmä on tullut tarpeeseen, maalarinteippi ei pysy ämpärissä kiinni.

Pari haaraa Habanerossa.

Habanero Chocolate

Serranot, Red Cap Mushroomit, Scotch Bonnetit ja Cherry Bombit muuttivat kasvihuoneesta seinustalle. Kaikissa on sen verran nuppuja ja kukkia, että tarvitaan enemmän pölyttäjiä. Toivottavasti tällä konstilla niitä löytyy. Pörriäisiä on muutenkin kovin vähän näkösällä.

Värinokkonen on viihtynyt näissä säissä.

Pionit ovat mahdottomuudessaan niin ihania. Tähän kun tulee vesisade, on kukka mennyttä.




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...