perjantai 30. lokakuuta 2015

Kurpitsajuustokakku

Halloween - se on minulle hieman kaksipiippuinen juttu. Tykkään juhlista, naamiaisista, erilaisista kokkailuista ja koristeluista. Ristiriitoja mielessäni aiheuttaa se, että kuuluuko juhla Suomeen vai ei. Jotain on kuitenkin kiva tehdä, kuten kaivertaa kurpitsaa ja kokeilla erilaisia ruokia. (Joo, ja olemme me varautuneet karkki ja keppostelijoihinkin. Neidistä se on hauskaa.) Pääosin pyrimme kunnioittamaan Pyhäinpäivää ja suurin osa tarjottavista on hyvin suomalaisia. Aina pitää kuitenkin olla kaikelle uudelle avoin, niinpä annan Halloweenille tilaisuuden valloittaa mieleni. Sen vuoksi yksi meidän herkuistamme on kurpitsainen juustokakku.

Tyrni voisi olla Suomen oma "Halloween"-raaka-aine. Väri olisi juuri passeli.

Kurpitsajuustokakku

Pohja:
3,5 dl piparimuruja tai Digestive-muruja (gluteenittomia tarvittaessa)
50 g voisulaa 

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa

150 creme fraichea
1-1,5 dl sokeria tai maun mukaan
3 isoa kananmunaa
1 tl vaniljauutetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
0,5 tl kanelia
ripaus neilikkaa ja muskottipähkinää
2-2,5 dl kurpitsasosetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kiedo vuoan ulkopuolelle folio. Juustokakku paistetaan parhaan rakenteen aikaansaamiseksi vesihauteessa, folio toimii eristeenä. Jos selitykseni ei auennut, katso aiemmasta ohjeestani kuvavinkit. Murskaa piparit ja sekoita niihin voisula. Painele vuoan (20-24 cm halkaisijaltaan) pohjalle. Voit pikkuisen painella reunoillekin, jos muruseosta riittää. Nosta pohja uuniin ja esipaista 5 minuuttia. Tee täyte.


Vatkaa yhteen juusto, creme fraiche ja sokeri. Lisää kananmunat ja vatkaa huolellisesti. Lisää vanilja, mausteet ja kurpitsa. Sekoita tasaiseksi. Kaada esipaistetun pohjan päälle. (Voit tehdä kakun kaksivärisenä. Ota pari desiä juustokakkumassaa erikseen ennen mausteiden ja kurpitsan lisäämistä. Kaada vaalea massa pohjalle ja oranssisempi päälle.)


Nosta vuoka syvälle uunipellille. Nosta pelti uuniin ja kaada pellille sitten sentin parin kerros kiehuvaa vettä. Ole varovainen. Paista noin 40-50 minuuttia. Kakkua ei saa paistaa liikaa ettei mehevyys katoa. Sen pitää olla juuri ja juuri keskeltä kiinteää. Ei hyllyvää, mutta sellaista tukevaa tutisevaa. Ota pois uunista ja nosta varoen pois vesihauteesta. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä, sitten useamman tunnin (tai yön yli) jääkaapissa.


Kurpitsasoseen tein itse. Koversin piiraskurpitsan ja paistoin hedelmälihaa (ei siemeniä) noin puolisen tuntia 200 asteessa. Sitten soseutin sen. Kurpitsasosetta myydään myös tölkissä. Tarkista tölkin kyljestä, että onko se jo valmista piirastäytettä vai pelkkää kurpitsasosetta. Tämä sen vuoksi, että piirastäyte on usein valmiiksi maustettua (kanelia, neilikkaa ja muskottia). 


Koristele haluamallasi tavalla. Menin siitä mistä aita on matalin, jäisiä tyrnejä päälle. Itse kasvattamani piiraskurpitsan väri jäi aika vaaleaksi amerikkalaisiin sisariinsa verrattuna. 

Omaan suuhuni kurpitsakakku maistuu hyvin jouluiselta ja joulupöytään taidan sitä seuraavaksi valmistaa. Kuvassa hieman näkee täytteen kaksivärisyyttä.


Sisä-Chililästä kuulumisia



Jamaican Yellow Mushroom taitaa olla Jamaican Hot. Ei sen väliä, hyvältä maistuu! Viimeinkin on tullut ihan kivasti omaakin satoa. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

Cherry Bombeja tulee hyvin reippaasti. Helppo kasvattettava, mutta ei kovinkaan mehukas chili. Mietin kovin, että jatkaako se ensi kaudelle vai ei.

Scotch Bonnet Red... Mmmm. Jamaikalaista ruokaa tulossa pian meidän pöytään. Näitä chilejä kypsyy nyt vauhdilla. Nam!

Hyviä pyhiä itse kullekin!

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...