torstai 29. lokakuuta 2015

Uuniomenapuuro

Uunipuurot ovat mitä kätevämpiä iltapalapuuroja tehdä varsinkin sellaisena päivänä, kun on tehnyt jo päivällisen uunissa. Uunipuuro uuniin perään miedolle lämmölle ja kas, siinä on sitten hetken kuluttua iltapala valmiina. Joskus teen tätä aamuksi valmiiksi ja ajastan leipäkoneeni tekemään puuron.

Uunipuuro on muutenkin niin hyvää. Kaikenlaisista terveysvaikutuksista voisin paasata puolen päivää, mutta kaikki varmasti tietävät jo kauran ja pähkinöiden hyvät terveysvaikutukset hunajasta puhumattakaan. 



Uunipuuro

1 rkl rasvaa vuoan voiteluun (voi, margariini tai  rypsiöljy)
2-5 hapahkoa omenaa koosta riippuen 
hunajaa tai sokeria oman maun mukaan
3-4 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia tarvittaessa)
1-2 dl pähkinöitä oman maun mukaan
1 l maitoa, tarvittaessa soijamaitoa tai vaikkapa vettä tai omenamehua

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Voitele vuoka. Kuori ja paloitele omenat. Laita ne vuoan pohjalle. Valuta päälle hunaja tai sokeri ja nosta omenat uuniin noin vartiksi, jos haluat oikein pehmeitä omenoita. Rouhi sinä aikana pähkinät. Sekoita ne kaurahiutaleiden joukkoon. Ota omenat pois uunista, kaada päälle kaurahiutalepähkinäseos. Kaada päälle maito. Sekoita. Nosta uuniin ja paista noin parin tunnin ajan. Anna vetäytyä hetki ja tarjoile.

Käytä raaka-aineita käytössä olevan dieetin mukaan, kuten vegaanille soijamaito ja ei hunajaa. Maitoallergiselle soija- tai kauramaito jne.  

Voihan kurpitsa!

Tai oikeastaan voihan Elsa, sanon vaan. Neiti halusi viimeinkin katsoa Frozenin ja nyt sitä on sitten katsottu uudestaan ja uudestaan. Kaikki pitäisi olla yhtä Frozenia. Neiti näki säästelemäni piiraskurpitsan ja pyysi, että voisiko siitä kaivertaa Olafin. Ööööö, Isi on reissussa (Isi osaa piirtää, minä en), mutta voihan äiti kokeilla. Tunsin itseni jokseenkin hölmöksi, kun hahmottelin Olafia kurpitsaan ja kummasin aina pois, mutta onnistui se sitten lopulta! Tai ainakin Neiti ja minä olemme tyytyväisiä. Se kaiketi on pääasia.

Piiraskurpitsan sisus päätyi juustokakkuun, josta lisää huomenna. Nyt kauniita unosia, tämä mamma ainakin painaa päänsä tyynyyn!


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...