sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Suklainen juustokakkubrownie mansikoilla ja Pajusen mansikkatila

Meillä oli taas kesäretki. Piipahdimme mm. Pajusen mansikkatilalla ostamassa ihanat kotimaiset mansikat. Todella herkulliset Polka-mansikat inspiroivat minua loihtimaan juustokakun, johon minun oli tietenkin pakko laittaa suklaata.  Osa mansikoista päätyi hilloon ja curdiin (mansikkacurd ja vaniljainen mansikkahillo). Aika paljon söimme ihan sellaisenaankin. Mansikka nyt vaan on ihan parasta tuoreena.

Autossa mietiskelin reseptiä mansikoita maistellessani. Halusin niiden kanssa suklaata, mutta en pelkkää suklaavaahtoa. Samalla tahdoin juustokakkuakin sekä brownieta. Eipä siinä muu auttanut kuin taas kerran kehitellä omaa juttua ja yhdistellä eri ajatuksia. Lisämakua mansikoista sai jo brownie-kerros. Lisäksi laitoin mansikoita koko pohjan päälle taittamaan suklaan vahvaa makua. Päälle vielä kasa mansikoita, joista osa sai suklaakylvyn. Kesäinen herkku on valmis!


Brownie-pohja

100 g voita
100 g tummaa suklaata
2 isoa kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl mansikkasurvosta
1 tl vaniljauutetta
1,5 dl vehnäjauhoja (voi korvata gluteenittomalla jauhoseoksella)
0,75 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita irtopohjavuokaan (20 cm halkaisija) leivinpaperi pohjalle. Se saa tulla ulos reunojen alta. Voitele reunat. Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja sekoita ne hyvin sekaisin.

Vatkaa hyvin kevyesti yhteen sokeri ja kananmunat. Lisää mansikkasurvos, vanilja ja yhteensekoitetut jauhot ja leivinjauhe muna-sokeriseoksen joukkoon. Lisää lopuksi voi-suklaaseos. Kaada taikina vuokaan. Paista noin 25-30 minuuttia tai kunnes brownie on kypsä muttei kuiva. Anna jäähtyä.

Pese irtopohjavuoan reunus. Sitä käytetään vielä kakun kasaamisessa.

Juustokakku

200 g tummaa suklaata
200 g tuorejuustoa
0,5-1 dl sokeria, maun mukaan
3 dl vispikermaa
3 liivatelehteä + vettä
1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria

Liota liivatelehdet reilussa määrässä kylmää vettä. Sulata suklaa mikrossa miedolla teholla tai vesihauteessa kulhossa kattilan päällä niin ettei vesi osu pohjaan.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Vatkaa juusto ja sokeri sekaisin sähkövatkaimella. Lisää joukkoon löysä kermavaahto ja vaniljauute. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liota ne 1-2 ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Kaada liivate ohuena norona juustokakkumassaan koko ajan vatkaten.

Kasaaminen

Pohja
Juustokakkumassa
1,5 - 2 l mansikoita
suklaata

Laita browniepohja tarjoilulautaselle. Laita ympärille irtopohjavuoan reunus. Leikkaa mansikoita puoliksi ja asettele ne reunoille. Asettele mansikoita sinne tänne pohjaa. Saa olla aika lähekkäin.

Kaada varovasti päälle juustokakkumassa. Painele sitä nuolijalla mansikoiden päälle varoen sivuissa olevien mansikoiden liikkumista. Kopauta kakku vielä pöytään kevyesti pari kertaa, jotta ilmakuplat lähtevät. Laita jääkaappiin hyytymään ainakin viideksi tunniksi. Pakastimessa onnistuin pikahyydyttämään parissa tunnissa.

Sulata suklaata mikrossa n. 50 g ja dippaa osa mansikoista siihen. Anna mansikoiden jähmettyä jääkaapissa hetki. Sulata toiset 50 g suklaata ja sekoita siihen 0,5 dl kermaa. Sekoita niin kauan, että saat hyvän ja kauniin kiiltävän suklaaseoksen. Levitä sitä kakun päälle. (Voi jättää poiskin.) Koristele mansikoilla ja suklaamintulla. (Tavallinen minttu sopii myös.)

Mansikkatilalla


Kukista alkaa mansikan kehittyminen. Niin kaunista tämäkin. 

Mansikkapellolla käy kuhina sesonkiaikaan. Rivit tyhjenevät täyttämään herkullisia myyntilaatikoita ja ihmisten pakastimia ja koristamaan kakkuja.

Tässä on uuden maan Polkaa. Komeaa etten sanois. Tykkäsin hakea tilalta mansikat, näin mitä ne olivat ja huomasin kuinka hyvälaatuista mansikkaa sai. Pajusen tilalla on myös itsepoimintaa. Seuraa tilannetta heidän Facebook-tapahtumasivuiltaan

Ihania pieniä herkkupaloja! Mansikat ovat niin ihania. Ilo on saada laadukasta mansikkaa. Pajusen mansikkatilan mansikat ovat myynnissä Mikkelin K-raudan pihassa sekä tilalta Juvalta.

Mikkelin K-rauta
Juvantie 1
Mikkeli
Aukioloajat:
ma-pe 8-19
la 8-15

Juvan keskusta
vanhan Nordean pihassa
ma-pe 8-18
la 9-17

Suoramyynti ja itsepoiminta Pajusen tilalta
Pajusen mansikka
Saarijärventie 99
Juva
Aukioloajat:
ma-pe 9-18
la-su 9-16




Huom! Tämä ei ole sponssi vaan taas sarjaa olen tyytyväinen suomalaiseen laatuun. Kiitän kuvista myös mansikkatilan rouvaa. Terveisiä vielä teille kaikille!

Muutama hehkutuskuva vielä kakusta:







Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...