tiistai 28. toukokuuta 2013

Bebe-leivos (-ton)

Bebe oli yllättävän helppo kehittää -ton versioksi. Makukin on hyvä. Ei yhtään haittaa, että täytekin on tehty maidottomaksi. Pohja on rapea ja maistuva. Näitä bebejä voi tarjota kaikille vieraille, ei ole olleenkaan pakko tehdä eri versioita tavalliseen sekä -ton ruokavalioon.

Näistä saisi kauniimpia, kun ei apurina olisi taaperoa. Yllättävän hyvin Neitikin sai päällystettä laitettua ja nonparelleja ripoteltua. 


Bebet

Pohja:
3 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (hirssijauho 1 dl, perunajauho 1 dl, täysjyväriisijauho 1 dl)
1/2 dl sokeria
125 g maidotonta margariinia
2-3 rkl vaniljasoijakastiketta

Kaulimiseen: tavallisia maissijauhoja (ei tärkkelysjauhoa)

Nypi sekaisin jauhot, sokeri ja margariini. Lisää joukkoon vaniljakastiketta niin paljon, ettei taikina enää murene ja saat siitä muotoiltua pallon. Laita pallo jääkaappiin tunniksi.

Voitele vuoat huolellisesti maidottomalla margariinilla. Minulla on matala leivospelti, jota käytin. Irtonaiset tartaletti-/leivosvuoat käyvät ihan yhtä hyvin. Ota taikinasta pieniä pallosia ja taputtele ne käsin tai kaulimella jauhojen avulla sopivankokoisiksi ympyröiksi, paksuus noin 2-3 mm. Laita ympyrä vuokaan. (Vuokien koosta riippuu pallon koko ja ympyrän halkaisija. Kokeilemalla se selviää.) Ole hellävarainen, taikina on suht pehmeää tässä kohdassa.

Paista pohjat kypsäksi 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Palavat herkästi, joten tarkkaile paiston aikana. Jäähdytä pohjat ja irroita vuoasta.

Täyte:

75 g maidotonta margariinia
1 dl tomusokeria
0,5-1 tl vanilja-aromia
2-4 rkl soijavaniljakastiketta

Vadelma- tai omenahilloa

Vatkaa margariini ja tomusokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljalla ja lisää vaniljakastike. Sekoita tasaiseksi.

Laita pohjan päälle teelusikallinen hilloa. Täytä sitten margariinivaahdolla (kreemillä). Tasoita. Laita jääkaappiin jäähtymään hetkeksi.

Päällinen:

Sekoitin päällisen tomusokerista, vedestä ja punaisesta pastaväristä. En huomannut mitata määriä. Sekoita tomusokeriin niin paljon vettä, että saat helposti levitettävän kuorrutteen. Pieni tippa väriainetta riittää. Levitä nopsasti tomusokerikuorrutus ja koristele heti nonparelleilla.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...