sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mustatorvisienimakkara + infoa torvisienestä

Minun on pakko olla jo luova mustatorvisieniohjeiden kanssa, torviksia meinaan on pienelle kylälle.Yhtäkkiä katsottuna kaapissa oli 8 litraa kuivattuna purkeissa. (Vastaa tuoreena noin 80-90 litraa...) Arvatkaas mitä sieniä on nyt viikonlopun aikana löytynyt? No torvisieniä tietenkin ja enhän niiden ohi päässyt, koriin ne oli otettava kantarellien kaveriksi. Tuntuu olevan ihan sama, että mitä sientä lähden etsimään, niin torvisienten kanssa päädyn kotiin. Kerron teillekin  reseptin jälkeen muutaman kikan, että miten niitä torviksia kannattaa alkaa etsimään.

Torvisienen maku on voimakkaampi kuin esim. suppilovahveron. Tuoksu on aromaattinen ja vähän hedelmäinen.

Kotona makkaranteko ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin luulisi. Ei ole pakko hankkia erikoisia välineitä tai luonnonsuolta. Silavan leikkasin makkaraa varten porsaan uunilihan reunasta ja lopusta lihasta tein pulled porkia. Kuorena käytin Elmukelmua. Monitoimikone ja pursotinpussi toimittivat lihamyllyn virkaa.
Kovin kauniita nämä eivät ole, mutta se maku on sitäkin parempi.

Torvisienimakkarat

4-5 makkaraa

400 g porsaanjauhelihaa
50 g silavaa tai pekonia pieniä kuutioina
2 dl mustatorvisieniä siivottuina ja hieman pilkottuna
2 rkl sipulisilppua
1 rkl perunajauhoa
2 isoa lehteä tuoretta salviaa
pari tupsua tuoretta rakuunaa
10 persiljan lehteä
suolaa, pippuria maun mukaan
1-2 tl balsamiviinietikkaa
0,25-0,5 dl vettä

Mittaa ainekset monitoimi- tai yleiskoneen leikkausterällä varustettuun kulhoon. Anna koneen jauhaa ainekset tasaiseksi massaksi. Paista paistinpannulla yksi pieni nokare maistiaiseksi ja tarkista maku. Lisää halutessasi sieniä, mausteita, suolaa tai pippuria ja pyöräytä koneella sekaisin.

Laita massa litran vetoiseen minigrip-pussiin. Leikkaa kulmaan parisenttinen reikä. Levitä pöydälle noin 4-5 kpl 60 cm pitkiä pätkiä kelmua. Pursota yhteen kelmuun sopiva makkara. Kääri rullalle ja tee päihin solmut. Älä kääri liian tiukaksi rullaksi, koska makkara turpoaa kypsennettäessä. Rulla ei saa olla silti mahdottoman löysäkään jottei vettä mene rullan sisään.

Kuumenna kattilassa vettä ja kypsennä makkaroita kahdeksan minuuttia. Veden pitää olla ihan pikkuisen alle kiehumispisteen. Ota ne sitten pois, avaa paketti ja paista makkaroihin kauniimpi pinta joko grillissä tai paistinpannulla.

Valmiina kattilaan!

Sieni-info


Mustatorvisieni (Craterellus cornucopioides)
 Mustatorvisieni on nimensä mukainen. Se muistuttaa tummaa ja syvää torvea. Torvisieni kapenee jalkaa kohti mentäessä.


Lakki on tumma, mustanruskea ja hyvin ohut. Kosteana torvisieni on miltei musta, kuivuessaan sienen tumma väri vaalenee ruskeaksi.Torvisienellä on yläpinnassaan hyvin pienet suomut.

Jalka sekä lakki ovat yhtenäiset, helttoja ei ole. Jalka on ontto ja sileä tai hyvin matalapoimuinen. Jalka on väriltään harmaa, vain tyviosassa on mustaa.

Torvisienen satoaika on elokuusta lokakuuhun. Sitä löytyy Etelä- ja Keski-Suomesta. Hyviä kasvupaikkoja torvisienelle ovat tuoreet lehdot sekä kangasmetsät. Itse olen löytänyt torvisieniä kuusimetsästä, jonka aluskasvillisuutta ovat mm. mustikat, heinät ja saniaiset. Torvisienen löytää vuodesta toiseen usein samoilta kasvupaikoilta. Kasvusto voi olla hyvinkin runsas. Vuosittaista vaihtelua kasvuston määrässä voi olla. Parhaana kasvuaikana torvisienikasvusto kannattaa käydä tutkimassa viikon välein. (Harvoin torvisieni löytyy näin näkyvältä paikalta kuin kuvassa.)

Torvisientä etsiessään pitää olla hyvin tarkkaavainen. Kuvassa on useampi torvisieni. Torvisieni viihtyy aluskasvillisuuden joukossa. Muista suojata itsesi huolellisesti vaatteilla sienimetsällä käydessä. Punkit viihtyvät usein samoissa paikoissa torvisienten kanssa.

Torvisienellä on näköislaji ruskotorvisieni (tummatorvisieni), se on väriltään ruskeampi ja alapinnassa on enemmän poimuja. Ruskotorvisieni on samalla tavalla käytettävä ruokasieni kuin mustatorvisienikin.

Torvisienet puhdistetaan leikkaamalla jalan tumma tyviosa pois sekä halkaisemalla sieni ja puhdistamalla roskat sen jälkeen puolikkaista. Torvisienistä on värin perusteella hankala erottaa pilaantuneita yksilöitä. Löysä rakenne ja epämiellyttävä mätä haju paljastavat pilaantuneet tai ylikypsät yksilöt.

Torvisientä ei tarvitse esikäsitellä. Helpoin säilöntätapa on kuivaaminen, koska torvisieni on malloltaan niin ohut. Sienet kuivataan alle 50 asteen lämpötilassa. Torvisienen kuivaaminen onnistuu ihan huonelämpötilassakin. Viitseliäät voivat pujottaa langan sienestä läpi ja ripustaa sienet narulle kuivumaan.  Itse kuivaan nykyään kuivurilla, mutta aiemmin levitin puhtaan lattian päälle sanomalehden ja siihen vielä voipaperin. (En halunnut laittaa suoraan painovärin päälle.) Paperin päälle sienet siivottuina ja halkaistuina kuivumaan. Sitten lattialämmitys vähän isommalle. (Pieni huone on taloudellisin tällä metodilla.) Sienet ovat kuivia, kun ne pystyy murskaamaan käsissään. Kuivattu torvisieni on suhteellisen vahva maultaan.

Samat kuivaamistavat sopivat myös suppilovahveroille.


 


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...