maanantai 16. syyskuuta 2013

Gluteenittomat porkkanasämpylät

Halusin kehitellä Neidille terveellisen ja kuitupitoisen, mutta herkullisen ja mehevän sämpylän. Ratkaisu siihen oli porkkana. Suomalaisten juuresten satoaika on nyt parhaimmillaan ja porkkanakin on todella makeaa ja mehevää. Juurikin niitä ominaisuuksia se tuo näihin sämpylöihin. Taikina on siitä ihanaa, että sitä ei tarvi liiemmälti vatkailla. Lusikalla sekoittaminen riittää.



Sämpylät:

8-9 kpl

2,5 dl kädenlämpöistä vettä
3 tl kuivahiivaa
1 tl psylliumia
----
0,75 dl hirssihiutaleita
1 dl tapiokatärkkelystä
1 dl tummia täysjyväriisijauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 dl maissijauhoja
1 tl ksantaania
0,5 tl suolaa
----
3 rkl rypsiöljyä
2-3 dl porkkanaraastetta

Sekoita vesi, hiiva ja psyllium. Anna turvota viisi minuuttia. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet hirssihiutaleista suolaan. Lisää kuivien joukkoon vesiseos sekä öljy ja porkkanaraaste. Sekoita hyvin lusikalla sekaisin. Pyörittele sämpylöksi kostutetuin käsin. Laita leivinpaperoidulle pellille leivinliinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...