torstai 6. helmikuuta 2014

Spelttileipää levainista

Nyt on tunnustuksen aika. Minulla on salasuhde. Se on jatkunut jo pitkään. Haluan aamuisin tuntea huulillani hänen ihan makunsa ja rapeutensa. Hänen nimensä on Herra Levain ja hän on leivällisten nautintojen huipentuma. Levainin avulla valmistettuihin leipiin jää koukkuun. Leivän kuori on niin ihanan paksu ja rapea, puhumattakaan leivän mausta, joka on aivan toista kuin kaupan vehnäleivillä. Olen tehnyt tätä spelttistä levain-leipää jo monta kertaa.  Levain ja speltti sopivat hienosti yhteen. Speltti täydentää pähkinäisellä maullaan levain-juuren lievää happamuutta.

Oi, sinä ihana aurinko!

Valmista levain-juuri ohjeen mukaan
50 g ruisrouhetta
250 g spelttijauhoja (käytin puolikarkeita)
250 g erikoisvehnäjauhoja
350 g vettä
400 g levain-juurta
2 tl kuivahiivaa
2 rkl siirappia
1 rkl suolaa

Mittaa esimerkiksi yleiskoneen kulhoon kaikki muut ainekset paitsi suola. Anna koneen vaivata taikinaa 13 minuuttia matalalla teholla. Lisää suola ja anna koneen käydä vielä 7 minuuttia, nyt vähän isommalla teholla. 

Peitä taikina leivinliinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Pari tuntia lämpimässä paikassa tai yön yli jääkaapissa. 

Vaivaa taikinasta ilma pois ja muotoile se kahdeksi leiväksi. Laita leivinpaperoidulle pellille ja nostata leivinliinan alla kaksinkertaiseksi. Aikaa menee noin 1-2 tuntia.

Paista seuraavan ohjeen mukaan:
  • Lämmitä uuni 240 asteeseen.
  • Leikkaa terävällä veitsellä leipiin viillot kohotuksen jälkeen.
  • Nosta leivät uuniin. Suihkuttele reippaasti vettä uuniin.
  • Alenna uunin lämpötilaa 5 minuutin paiston jälkeen 200 asteeseen.
  • Paista 10 minuuttia, raota sitten hetkeksi luukkua.
  • Paista 20 minuuttia, avaa luukkua hetkeksi.
  • Paista leipä kypsäksi, noin 15 minuuttia vielä. (Yhteensä 50 min)
  • Paistamisen jälkeen voitele leivät heti vedellä ja kääri leivinliinan sisälle hetkeksi.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...