sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Jumalainen juustojälkiruoka: paistettu Brie

Minulta loppuu sanat. Niin uskomattoman hyvää, jumalaisen ihanaa, herkullisuuden huipentumaa oli lauantaina herkuttelemamme jälkiruoka. Helppotekoistakin vielä kaiken lisäksi. Kunhan vaan on viikunahillo valmiina, niin aikaa ei kauaa mene. Kovin kuvauksellinen tämä jälkiruoka ei ole, ainakaan kun sitä väsättiin siinä iltakymmenen jälkeen. Mutta ei se ulkonäkö, vaan se maku! Vaniljainen viikunahillo liittoutui täydellisesti valuvaan Briehin. Makuparia täydensi hunajan pieni makeus. Leipätikku tähän valuvaan ihanuuten ja ah, niin herkullista. "Ei, en jaksa enää. No, entä jos yhden kerran vielä. Eihän kukaan näe, otan tuota sulaa herkkua ihan suoraan tuosta lusikalla." Tästä tuli suorastaan syntinen olo, kun ahneus ja ylensyönti valtasivat mielen. En voinut olla ottamatta lisää. En voi malttaa odottaa seuravaa viikonloppua, teen ihan varmasti tätä herkkua taas.

Tässä herkkupala menossa uuniin. En malttanut enää jäädä kuvaamaan valmista tuotosta, oli pakko päästä herkuttelemaan. Uunista tullessaan näytti varsin samanlaiselta kuin sinne mennessä. Vasta kun kastoi leipätikun juustoon, näki sen valuvan ihanuuden ja herkun. 

Uunissa paistettu Brie

1 kokonainen Brie
hyvää juoksevaa hunajaa
pähkinöitä koristeeksi
leipätikkuja tarjoiluun (julkaisen niiden reseptin myöhemmin)

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Aseta juusto uuninkestävälle lautaselle. Leikkaa Brien pintaa pois niin, että paljastat sen sisäosan. Valele leikattu alue pienellä hunajamäärällä. Asettele koristeeksi pähkinöitä. Laita mojova keko viiikunahilloa päälle. Paista 150 asteessa noin 15-20 minuuttia. Tarjoile leipätikkujen kera.










Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...