sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

-ton banaanimuffinit

Alan pikku hiljaa uskomaan, että lapset noudattavat luonnostaan 5+2 dieettiä. Tosin ne hyvät syöntipäivät vaihtelevat viikosta toiseen. Joskus on viisi dieettipäivää ja toisinaan vain kaksi. Jonain päivinä syödään kuin ruoka olisi loppumassa maailmasta ja toisina päivinä ei kelpaa mikään. Syömättöminä päivinä on hyvä leipoa. Jos ei muuta syödä, niin yleensä ainakin lapsukainen lusikoi taikinaa kulhosta. Tulee sitten edes se päivittäin vaadittava rasvalisä syötyä. (Moniallergiset lapset saattavat saada ravitsemusterapeutilta ruokavalio-ohjeen, jossa on mukana mm. päivittäinen rasvalisä energian saannin turvaamiseksi.) Joskus epätoivon hetkinä me olemme mukamas leiponeet. Äidit ja isät huomio! Ottakaa kikka käyttöön, toimii! Jogurttiin sekoitellaan milloin mitäkin marjaa, sitten hiutaleita ja muuta sopivaa leivonta-ainesta. Kummasti "taikina" tulee syötyä. Käytännössä siinä tulee tehtyä smoothie, mutta pääasia on edes jonkun ravinnon saanti.

Tällä kertaa leivoimme ihan oikeasti. Ylikypsät banaanit ja syömätön Neiti = banaanimuffinit. Banaani on muuten varsinainen lahja munattomassa leivonnassa. Onneksi se maistuukin hyvältä. Sekin on hyvä puoli, että saa ne ylikypsät banaanit hyödynnettyä johonkin.


8 muffinia

200 g gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
85 g fariinisokeria
60 g maidotonta margariinia sulatettuna
60 g soija- tai riisimaitoa
1 iso hyvin kypsä banaani muussattuna

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele muffinipelti tai käytä paperisia vuokia, silikoniselle ei myöskään tarvitse tehdä mitään.

Yhdistä kaikki aineet ja sekoita nopeasti taikinaksi. Jaa vuokiin ja paista 20-25 minuuttia.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...