keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Muffuletta

Sanoisin, että tässä on Leipä, Täytetty Leipä isoilla kirjaimilla. Muffuletan kanssa saa heittää hukkaan vain yhtä särvintä leivän päälle ajatuksen. Ehei, särpimiä laitetaan monia ja paljon. On oliivisalaattia, on erilaisia leikkeleitä ja juustoa ja vielä lisää leikkeleitä ja makkaroita. Kuten täytteitäkin, on nimiäkin monia. Muffuletta voi olla myöskin muffaletta, muffiletta, mufuletta tai vaikka muffulettu.

Muffuletta on kotoisin New Orleansin italialaisväestöltä, tarkemmin sanottuna herralta nimeltä Lupo Salvatore. Hän keksi miten tyypillinen sisilialainen lounas voidaan syödä helpommin kuin polvella kaikkia eri aineksia tasapainotellen. Tehdään niistä täytetty leipä, ei kovin italialaiseen tyyliin. Niin syntyi muffaletta. Oma versioni New Orleansilaisesta poikkeaa jonkin verran. Leipänä käytin maalaisleipää, rapea kuori, mutta pehmeää sisältä. Kaiversin leivän tyhjäksi ja täytin leivän sisäpuolen. Oliivisalaattiin lisäsin tuoreita kasviksia etikkaisten sijaan. Tuloksena varsin maukas muffaletta. Erinomainen valinta vappubrunssille - janottaa ihan yhtä paljon kuin sillikin.

Oliivisalaatti

1 dl purjoa
1 porkkana
1 valkosipulin kynsi
10 hillosipulia
1 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
0,5-1 tl kuivattua oreganoa
1 dl mustia oliiveita
1,5 dl paprikatäytteisiä oliiveita (tai piripiri, jos tulinen on sinun juttusi)
jalapenoja maun mukaan (pepperonit, jos pidät miedommasta)

Kuori porkkana ja valkosipuli. Pese purjo huolellisesti. Hienonna niitä valmiiksi hieman. Mittaa sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen tms ja aja ne karkeaksi massaksi.


Anna oliivisalaatin marinoitua ainakin pari tuntia, mielellään yön yli. Annos on suht iso. Salaatti säilyy jääkaapissa pari päivää. Sitä sopii laittaa vaikkapa vähän pienempien leipien väliin tai tavallisen salaatin joukkoon.

Sitten itse muffaletan tekemiseen. Koverra sisäpuoli leivästä pois.

Voitele pohja kevyesti oliiviöljyllä. Laita muutama lusikallinen oliivisalaattia tasaiseksi kerrokseksi pohjalle. Ala sitten latomaan täytteitä. Oikeat täytteet ovat mortadella, italialainen salamia ja kinkkua, juustoista mozzarellaa ja provolonea. Älä ota niitä niin vakavasti, laita niitä, mistä satut itse pitämään. Itse meinaan seuraavalla kerralla ujuttaa tomaattiakin mukaan.

Levitä päällimmäiseksi vielä kerros oliivisalaattia ja nosta sitten kansi päälle.

Voit halutessasi antaa leivän olla hetken jääkaapissa maustumassa painon alla. Ei liian pitkään, jottei leipä sitkisty. Paloittele ja tarjoile. 



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...