sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Donitsin reiät porkkanakakun tyyliin

Huhheijaa, on ollut melkoinen viikko. Ajasta ja unista on ollut todellinen pula. Viimeinkin olen ehtinyt jotain leipomaan. Loppuviikosta tosin tein paljon vanhoja tuttuja suosikeita porilaisille vieraille. Uusien ideoiden pariin pääsin vasta tänään. Tein vappuun sopivia leivonnaisia ja ruokia, joita tulen julkaisemaan aika tiiviissä tahdissa. Muutamiin upotin mukaan porkkanaa. Onnistuin näet kaksi kertaa kirjoittamaan kauppalistan päin mäntyä. Minun piti kirjoittaa siihen palsternakka ja kyllä, kummallakin kerralla kirjoitin porkkana. No nyt on syöty porkkanalihapullia, tehty porkkanasämpylöitä ja nyt kehitelty kaikenlaisia porkkanaleivonnaisia.

En ole ostanut donitsipeltiä ja tuskin tulen sitä ostamaankaan. Niinpä päädyin tekemään minimuffinipannulla donitsin reikiä. Ne näyttävät aika hyvin tuollaisilta, joten jos jollakulla muulla on sama peltipuute kuin minulla, niin sen voi hyvin tällä ohjeella kiertää. Käytin kahta kuorrutusta, tuorejuustoa ja toiset kierittelin ihan vaan kanelisokerissa. Jälkimmäiset muistuttavat todella paljon sellaisia ns. kakkudonitseja. Ainakin amerikkalaisten mielestä nämä ovat kakkumaisia donitseja, itse pidän niitä ehkä muffinien ja donitsien välimuotona. Samapa se kumpia ovat, kunhan maistuvat hyviltä!

Porkkanakakkudonitsit juustokuorrutuksella

Pienet kanelisokeriset herkkupalat, nam!

Porkkanakakkudonitsit
n.20 kpl

1,75 dl erikoisvehnäjauhoja
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 tl kanelia
1 kananmuna
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria
1 dl porkkanaraastetta (n. 1 keskikokoinen porkkana)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota minimuffinipelti. Silikonista ei tarvitse voidella. Yhdistä kuivat aineet kulhossa ja sekoita toisessa kosteat aineet. Yhdistä ne nopeasti sekoittaen taikinaksi. Paista 175 asteessa 13-18 minuuttia koosta riippuen. 

Munaton ja maidoton taikina: Korvaa maito ja muna 0,5 dl soijamaitoa, johon sekoitat 1 tl omenaviinietikkaa. Anna seoksen seisoa muutama minuutti ennen taikinaan kaatamista. Soijamaito paksuuntuu odottaessa hieman. Nosta rypsiöljyn määrä 0,75 desilitraan. Tee muuten samoin kuin normaali versiokin.
Voit kieritellä donitsit ihan vaan kanelisokeriseoksessa ja sillä hyvä. 

Tai sitten voit kuorruttaa. Itse olen heikkona porkkanakakkuun kuorrutuksella. Onneksi en leiponut isoa annosta tai olisin pulassa, näitä pieniä namipaloja syö huomaamattaan ihan liikaa.

Tuorejuustokuorrutus

50 g tuorejuustoa
1 tl vaniljauutetta
1-2 dl tomusokeria

Vatkaa nopeasti sopivaksi kuorrutteeksi. Levitä donitsien päälle ja koristele nonparelleilla. (Maidottomiin käytä Tofutin sour supreme -valmistetta.)

Neidin koristelemat -ton versiot. Neidin donitseissa oli vähän leveämmät ja matalammat kolot muffinipellissä.

Voi tätä keinovalaistuspäivää. Ihan kuin olisi syksy, niin harmaata, sateista ja tuulista ollut koko päivän. Toivottavasti huomenna taas aurinko pilkahtelee ja pääsen kuvailemaan hurjasti kasvaneita taimia.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...