maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tiikerikakku (munaton, maidoton)

Olen ollut suorastaan kärttyinen säiden haltijoille. Tuulee, tuulee ja vielä kerran tuulee. Tahdon grillata, mutta säiden herrat ovat karsinogeeneja vastaan ihan toden teolla. Muutenkin olen kiukutellut samaisille haltijoille kylmistä öistä. Chililässä on pakko pitää yhä lämpöjä öisin päällä. Ei mietitä mahdollisen chilisatoni kilohintaa, eihän! Toivottavasti kesä tästä lämpenee piakkoin ja pääsee kunnolla käyntiin. (Varoitus muuten, jos kärsit araknofobiasta, älä katso postauksen viimeistä kuvaa. Kuvailin pihalla ja löysin itselleni pelottavan kaverin.)

Neiti halusi eilen leipoa ja kun kysyin, että mitä tehdään, hän halusi tiikerikakkua. Hetken mietittyäni tajusin, että tämähän on harvinaisen helppo homma. Muunnellaan hieman piimäkakun reseptiä ja kas, siinä meillä on tiikerikakku ilman isompaa vaivaa ja mietintää. Samalla kaavalla pystyy peruspiimäkakusta muuntelemaan vaikka mitä munattomia ja maidottomia herkkuja, jotka sopivat niin allergisille kuin vegaaneillekin. Maku on yhtä erinomainen kuin tavallisessakin tiikerikakussa.


Tiikerikakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
3 dl soijajogurttia (tai jos voi käyttää maitoa, niin 2 dl kermaviiliä + 1 dl creme fraichea)
2 rkl siirappia
100 g maidotonta margariinia, kuten hopeinen sunnuntai sulatettuna
--
2-3 rkl tummaa kaakaojauhetta siivilöitynä
2 rkl soijamaitoa
100 g tummaa maidotonta suklaata rouhittuna

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. 

Sekoita jauhot, sokerit, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää joukkoon soijajogurtti (tai kermaviiliseos), siirappi ja rasvasula. Sekoita taikinaksi. Ota taikinasta kolmannes erikseen ja siivilöi siihen kaakao. Lisää suklaataikinaan vielä hieman soijamaitoa ja suklaarouhe. Sekoita taikinaksi.

Laita vuoan pohjalle puolet vaniljataikinasta, sitten suklaataikina ja päälle vielä vaniljataikina. Yritä tehdä kiemuroita haarukalla vuokaan. Paista uunissa noin tunnin verran tai kunnes kakku on kypsää. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten. Säilytys peitettynä huoneenlämmössä, sopii myös pakastettavaksi.

Kakku oli syytä kuvata nopeasti. Se häipyi tasaisella tahdilla kaikkien suuhun.

Äiti, et sinä tätä voi kuvata enää. Siinä on minulle pala ja viuh, lautanen lähti jälkiruokaa odottaneen Neidin matkaan. Neidin lempileivonnainen kuulemma tällä hetkellä.

Chililä ja puutarhakatsaus

Red Cap Mushroomit tekevät jo kovasti nuppuja.

Eivätkä Cherry Bombit ole kaukana perässä.

Habanerot kasvavat vauhdikkaasti. (Kuvan väri vääristynyt.)

Ahkera puutarhurin apulainen työssään.

Ja mikäs noissa kärhöissä on käydessä. 

Tulppaaneita, niin ihania. Tykkään!

Neidin sääkukat

Ettäs oli kehdannut hämähäkki tulla pelottelemaan minua erään vanhan kukkalaatikon kylkeen. Acantholycosa norvegica jos olisi nostanut vaikka jalkaansa vilkuttaakseen, olisi tämä mamma juossut ja lujaa. Hyvää siedätyshoitoa pelkkä kuvaaminenkin araknofoobikolle.





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...