sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Matkalla allergisen lapsen kanssa kotoisassa Suomessa - Viking Grace

Meillä on ollut mukava kesäloma. Sen sijaan, että olisimme menneet ulkomaille, olemme käyneet lähikohteissa. Arkailen varsinkin nyt sen anafylaksian jälkeen Neidin kanssa reissaamista. Olemme mielellämme pysyneet tutuissa maisemissa ja viettäneet aikaa Suomessa erilaisissa kohteissa. Teenkin nyt pienen juttusarjan, jossa kerron missä olemme käyneet ja miten allergikot huomioidaan matkalla. Kaikki reissut ovat omakustanteisia, ei sponsorikytköksiä. Havaintoni ovat omiani, ei maksettuja.

Aloitan juttusarjani reissusta Viking Linen Grace-laivalla, joka liikennöi Turusta Tukholmaan. Voitteko uskoa, että minulle tuli vesi silmiin kahdesti reissussa? Eikä syy ollut se, että Neidin allergiat olisi huomioitu huonosti, vaan se että häntä kohdeltiin kuin prinsessaa! Olen todella kiitollinen Viking Gracen henkilökunnalle niin keittiössä kuin salin puolellakin siitä, että he jaksoivat ottaa Neidin allergiat tosissaan ja jokainen ihminen teki parhaansa Neidin ruokailujen kanssa. Aivan uskomattoman hienoa kohtelua allergiaperheelle. Kertaakaan en joutunut pelkäämään Neidin ruokien puolesta. Kaikki oli huomioitu ensiluokkaisesti. Epipen sai pysyä laukussani.

Alusta alkaen reissu sujui hyvin. Lähetin sähköpostia Vikingille ja he lisäsivät varaukseemme infon Neidin allergioista. Laivalla henkilökunta oli tietoinen asiasta ennen kuin saavuimme sinne. Ihan vinkkinä, että kun varaa matkaa, se kannattaa varata ajoissa, jos tarvitsee allergiahytin. Ne menevät aika nopeasti loppuun. Me emme lyhyellä varoitusajalla saaneet allergiahyttiä, mutta pärjäsimme hyvin tavallisessakin hytissä. Mitä aiemmin matkastaan tietää, sitä helpompaa on allergisen varailla itselleen tarpeelliset asiat.

Kaikki eivät voi tällaisesta pöydästä ottaa ihan mitä haluavat. Minä sain näitä maistella, mutta Neiti ei. Onneksi Neiti sai oman ihanan jälkiruokansa. Tässä pieni katsaus jälkiruokapöytään Buffet Aurorassa. Se oli minulle positiivinen yllätys, sillä jälkkärit maistuivat tuoreilta, ei sellaisilta, jotka ovat olleet jääkaapissa pitkään. Yleensä en ihmeemmin jälkiruokia laivalla syö, mutta nyt tein poikkeuksen omaksi onnekseni. Herkullisia jälkiruokia! Juustoissa yllätyin iloisesti, sillä tarjottimelle oli pääty yksi henkilökohtaisista suosikeistani - Comté. Viikunahillokin oli maukasta, sekin oli plussaa.


Jos ei kärsi sellaisista allergioista kuin Neiti tällä hetkellä, löytää kivan avun itselleen Viking linen allergeenitoiminnosta. Meidän tapauksessamme Neidin ruoat tulivat erikseen keittiöstä ja voi pojat millaisia ruokia lapseni saikaan:
Alkupalasalaatti (Pahoittelen kuvalaatua, en halunnut ottaa järeämpää kuvauskalustoa mukaan, jotten häiritsisi muita matkustajia.)

Ranskalaisia ja lehtipihviä

Ensimmäisen ruokailun suosikki ja eikä ihme - aivan ihana jälkiruoka!

Oscar'sin erikoisaamiainen ja Neidin oman ruoan osa 1 - kaakaota, leipää ja lisukelautanen

Sitten tuli vielä puuroa ja nakkeja. Puuro oli älyttömän hyvää. Kyllä näiden eväiden kanssa kelpaa leikkiä! Lisää vielä kaikenmoisista leikkimahdollisuuksista laivalla jutun loppupuolella. Jälkkäriksi Neiti sai ihanan kulhon mansikoita. Se oli koristeltukin allergiaystävällisesti. Kiitos Oscar'sin ajattelevaiselle henkilökunnalle! Äitikin nautti omista ruoistaan ihan täysillä. Kantarellipiirakka oli sienestäjän unelma, siinä maistui ihan oikeasti kantarelli. Ja jälkiruokakakut... Ihan pelkästään niiden vuoksi menisin reissuun uudelleen. Todella herkullista budapestkakkua ja prinsessakakkua. Erikoisaamiseen voi tutustua etukäteen täällä. Laktoosi-intolerantikko ei löydä jälkkäreitä, mutta muuten ruoka oli erinomaista. Siinä on kehittämisen paikkaa.


Vasikka-annos oli Neidin lemppari. Hän söi tämän melkein viimeistä murua myöten. Aika hyvin 5-vuotiaalta. Reissun jälkeen hän on ihastellut hauistaan, kun siihen tuli niin paljon proteiinia lihasta. Niin ihanaa huomioimista allergiselle lapselle ja se mikä oli parasta, lapsen makupalettia ei aliarvioitu. Tällä kertaa Neiti ei jaksanut enää jälkiruokaa. Meillä oli kaksi ihanaa tarjoilijaa, jotka kävivät Neitiä tervehtimässä. Olisitte kuulleet kuinka ylpeä Neiti oli, kun hän näytti tarjoilijarouvalle, että mitä kaikkea hän oli syönyt. 



Neiti rakastui laivakissa Ville Vikingiin. Ohjelmaa lapsille oli ihan koko ajaksi. Yhtään tylsää hetkeä ei ollut ja leikkipaikkoja oli paljon. Konferenssikansi oli muutettu lasten leikkimaaksi. 

Tässä laivan tähti Ville Viking. Villen disko ja Les Millsin tanssikoulu olivat Neidin suosikkeja. Ja okei, hän tykkäsi pallomerestä, pomppulinnasta, kannen polkuautoista, nukketeatterista, parkour-radasta ja ja ja. Aktiviteetteja lapsille oli todella paljon!

Play and fun erikoisaikaa on tarjolla elokuun puoliväliin asti. Laivalla Ville Vikingin tassun jäljet opastavat oikeaan paikkaan. 

Äiskällä on aina hauskaa Maarianhaminassa. Tykkään katsoa kun laivat pyörivät pienessä tilassa. Tässä on matkaa jatkamassa Viking Amorella. 

Tässä vielä vinkit allergisen matkalle Viking Linella:
  • Varaa matka ajoissa, jotta saat allergiahytin, jos tarvitset sellaisen.
  • Ota yhteyttä jos ruokavaliosi on vaativa.
  • Tutustu tarjontaan etukäteen (Viking Linen ravintolat) ja esim. Vikingillä on hyvä allergeenitoiminto. Älä luota pelkkään allergeenitoimintoon, kysele tarvittaessa henkilökunnalta lisää. 
Neidin pahinta ikävää laivalle helpottaa palikkalaiva. Hän nimittäin kysyi jo ennen kuin olimme satamassa, että koska menemme Ville Viking -laivalle uudelleen. Aika selkeä suosikki laivanvarustamoista on löytynyt Neidille ja itseasiassa äidillekin. Ystävällinen henkilökunta, hyvä ruoka ja kivat (lue liiankin kivat... Veuve Clicquot, Godiva, Guess, Boss, jep, rahaa meni, mutta kun halvalla sai... Ihan varmasti saan pian vihreän pipon á la Sulo Vilén.) ostosmahdollisuudet ovat kiva yhdistelmä. Kiitos Viking Grace ja ihana henkilökunta! Toivottavasti näemme taas pian!

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...