sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ruusukimppu muffineista

Meillä on äitienpäivänäkin makeat tarjottavat minun vastuullani. Kaikki muut hoituu Neidin ja Isin puolesta, mutta leivonnaiset ovat minun tehtävissäni, jos haluan. Tällä kertaa en halunnut tehdä kakkua. Tein muffineita paria erilaista makua, eri ruokavalioihin sopiviksi. Sitten kuorrutin ne ruusuiksi.

Koko projekti alkaa sillä, että edellisenä iltana innostut ajatuksesta ja valitset ruukun kimppua varten. Tietenkään et kokeile miten siihen sopii styroksipallo. Sen sijaan maalaat ruukun innoissasi ja käytät siihen maalia ja aikaa sekä opettelet uuden tekniikan, jotta saat ruukkuun tekstuuria. Tämä kaikki tehdään vain sen vuoksi, jotta voit seuraavana päivänä todeta ruukun olevan liian iso. Ei muuta kuin uusi ruukku kehiin. Sitten suunnitellaan tällä kertaa kaikki järjestelmällisesti. Tarkistetaan ruukun sopivuus, koristellaan se ja aloitetaan hommat.

Kookos-mansikkamuffinit
15 kpl

175 g erikoisvehnäjauhoja
140 g sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
50 g kookoshiutaleita
---
1 tl vaniljauutetta
2 kananmunaa
140 g voita tai maidotonta margariinia huoneenlämpöisenä
0,5 dl maitoa tai soijamaitoa
1-2 dl mansikoita paloina

Sekoita yhteen kuivat aineet ja lisää joukkoon kosteat aineet mansikoita lukuunottamatta. Vatkaa sähkövatkaimella taikinaksi ja lisää joukkoon mansikan palaset varovasti. Jaa muffinivuokiin ja paista 190 asteessa n. 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Paperivuoat kannattaa laittaa muffinipellille, jotta ne pysyvät paremmin muodossaan.

Voit käyttää ihan kimpun tekemiseen omaa suosikkireseptiäsi. Muffinien pitää olla rakenteltaan suht tiiviitä, jotta ne pysyvät kiinni.

Kuorrutus

110 g voita tai maidotonta margariinia hieman pehmenneenä
350 tomusokeria
1-3 rkl kermaa tai soijamaitoa
1 tl makuainetta, vanilliinia tai jotain kirkasta uuttetta
haluamiasi väriaineita

Vatkaa rasva ja sokeri sekaisin, lisää joukkoon makuaine ja nestettä niin paljon, että saat mukavasti pursotettavan kreemin. Jaa esimerkiksi kolmeen osaan, jos haluat kahden värisiä ruusuja. Lehtiin tarvitaan vähiten kreemiä. Ota sitä sivuun noin viidesosa tai kuudesosa kreemistä ja värjää se hempeänvihreäksi. Laita pursotinpussiin, jossa on lehtiterä. Esimerkiksi Wiltonin 352 (Löytyy esimerkiksi Prima-mausteilta, linkki vie heidän sivuilleen.)

Värjää loput massasta kukkien väreihin. Itse käytin violettia ja vaaleanpunaista. Laita värejä varoen, jos haluat hempeitä värejä. Laita kukkavärit pursotinpusseihin valmiiksi. Käytä ruusun pursottamiseen tarkoitettua tyllaa, esimerkiksi Wiltonin 104. Jos sinulla ei ole kahta kukkatyllaa, on hyvä olla käytössä tyllasovittimet, niin saat näppärästi vaihdettua tyllan. (Löytyy taas esimerkiksi Prima-mausteilta täältä.)

Jos haluat kuvissa näkyvän koristeraidan ruusuihin, laita hieman vedellä laimennettua väriainetta pussiin kuten kuvassa näkyy. Tuossa on ohut pinkki viiva pussin sivussa. Katso että se on samassa kohdassa kuin tyllan kapea pää.

Asettele kaikki tarvikkeet valmiiksi. Laita kukkaruukkuun painoa pohjalle. Päällystä sopiva styroksipallo vihreällä paperilla. Varaa esille hammastikut. Toki voit tehdä pursotuksen ensin ja laittaa vasta myöhemmin kukat palloon, jos ei ole kiire. 

Aloita ruusujen pursotus. Pursota pieni nokare keskelle muffinia.

Pursota ympärille tylla melkein vaakasuorassa yksi kierros ympärille, tyllan kapea kärki ylöspäin. Voit jopa kallistaa tyllaa hieman sisään päin, jotta saat kauniin aloituksen.

Pursota sitten kolme terälehteä hieman kallistaen ulospäin. Nosta hieman keskellä, ihan millin verran vaan. Kuvassa yksi terälehti näyttää olevan hieman liikaakin kallella sisällepäin.

Pursota lehtiä lisää niin paljon kuin haluat. Kallista tyllaa enemmän ja enemmän ulospäin edetessäsi.

Kun terälehtiä on tarpeeksi. Pursota vielä muutama lehti suoralla pursotuksella. Paina tyllaa hieman ja vedä pikkuisen.

Aloita laittamaan ruusuja palloon. Pistä ylös hammastikku ja paina muffini siihen.

Asettele sitten loput muffinit sopiviin kohtiin. 

Sitten vielä kuvafiilistelyjä:

Pinkit reunat antavat kivasti ilmettä ruusulle.

Violettiin ruusuun ripottelin pikkuisen kimalletta.


Hyvää äitienpäivää!








Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...