Kaikki alkoi siitä, että kävin muutaman kerran keräilemässä chilejä ja vähän muutakin pihalla. Kerron vaatetuksestani myöhemmin tarkemmin, varsin oleellinen pointti Neidin mielestä. Mutta tähän kohtaan tarinaa se ei vielä kuulu.
Neiti leikkasi varsin keskittyneesti paperinukkejaan, kun sanoin hänelle, että menen hakemaan chilejä ja yrttejä sisälle. Kaikki oli kunnossa vielä silloin, kun palasin sisälle noin muutaman minuutin kuluttua. Sama toistui vielä muutaman kerran. Sitten huomasin pöydän alla hiuksia. Siis pitkiä hiustuppoja! Katsoin nopeasti Neitiä tarkemmin ja voi itku. Hän oli vähän jatkanut otsahiuksiaan. Neiti äkkiä jakkaran päälle istumaan ja siistin sen mitä voin. Onneksi katastrofi ei ollut ihan toivoton. Otsatukan leveys kasvoi sentillä molemmin puolin ja loput pätkityt peittyvät kutakuinkin muiden hiusten joukkoon. Mutta siitä huolimatta tuli nalkutettua tyttöselle ja saatoin jopa mainita lyhyeksi leikkaamisen. Onneksi hiustenleikkuusta sitten lopulta selvittiin ilman äidin itkupotkuraivareita ja saattoi Neitikin tajuta, että miksi ei kannata leikata hiuksia itse.
Iltasella aloin yskimään ja mitä teki rakas tyttäreni? "Äiti, olet varmaan vilustunut. Olit ulkona pelkällä t-paidalla ja ohuilla housuilla. Nyt vilustuit. Mene peiton alle." Tämä oli vasta alkua. Neiti hoiti minua, peitteli ja ihan kirjaimellisesti nalkutti liian vähistä vaatteista, kiikutti villasukkia ja vaikka mitä. Ihanaa sinänsä, ei siinä mitään, mutta kuitenkin tunsin piston sydämessäni. Mitä olinkaan tehnyt hänelle, kun hän oli itse kokeillut hiustenleikkuuta niin kuin jokainen lapsi jossain vaiheessa, mukaan lukien allekirjoittanut. Ennen nukkumaan menoa hän sanoi jo, että pitää kanssani pitkän keskustelun huomenna vaatetuksesta. (Allekirjoittanut viheltelee...)
Eikä siinä vielä kaikki! Neiti kaivoi kännykkänsä ja soitti äidilleni. Puhelu meni kutakuinkin näin: Tiedätkö mitä sinun lapsesi teki. Meni ulos vain t-paidalla ja ohkaisilla housuilla. Nyt se yskii. On varmaan vilustunut. Huokaus. Eikä siinäkään vielä kaikki. Ennen kuin tyttäreni ehti soittamaan, mieheni vielä oikein yllytti neitosta, että soita vaan, sitten on ainakin kolmella ihmisellä hauskaa. No okei, nyt nauran jo minäkin, Mummin, Isin ja Neidin lisäksi. Mutta jospa nyt pääsisin itse asiaan.
Meinasin tehdä pelkkää pihlajanmarjahyytelöä, mutta se oli tuota noin, sanoisinko hapanta. Lähdin kehittelemään ihan erilaisia ratkaisuita. Sain hyvin siistejä ja hyvännäköisiä pihlajanmarjoja. Pakastin niitä muutaman vuorokauden. Sen jälkeen riivin ne irti. Liotin irtonaisia marjoja 4 tuntia runsaassa kylmässä vedessä. Sitten vasta aloin tekemään niistä hilloja.
Pihlajanmarjaporkkanahillo
300 g porkkanaa karkeana raasteena
pari oksaa sitruunatimjamia
100 g puhdistettuja pihlajanmarjoja
2 dl vettä
2,5 dl hillosokeria
Mittaa kattilaan porkkana, sitruunatimjami, pihlajanmarjat ja vesi. Keittele miedohkolla lämmöllä niin kauan, että porkkana kypsyy pehmeäksi. Lisää vettä tarvittaessa. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 5-10 minuuttia. Ota pois timjamin oksat ja soseuta hillo. Minulla tuli siitä aika paksua, joten tarkkaile keittäessä vesimäärää ja lisää vettä tarvittaessa. Säilö hyvin desinfioituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa. Tarjoile juustojen kera, erityisesti valkohome sopii hyvin.
Pihlajanmarjaomenahillo
2 l pihlajanmarjoja
5 dl vettä
---
3-4 keskikokoista omenaa kuutioina
---
750 g hillosokeria/mehulitra
Käsittele pihlajanmarjat kuten olen kertonut alkukappaleessa. Mittaa kattilaan vesi ja marjat. Keitä kannen alla miedohkolla lämmöllä niin kauan, että marjat ovat menettäneet väriään ja antaneet mehuun makua, n. 30-60 minuuttia. Siivilöi mehu. Lisää siihen omenat. Mittaa määrä ja lisää hillosokeri. Keitä niin kauan, että hillo pitää muotonsa, kun kokeilet jääkö lautaselle hillotilkkaan vako, kun vedät siitä lusikalla. Keittämiseen menee aikaa n. 15 minuuttia. Muista kuoria vaahto pois. Tölkitä puhtaisiin ja desinfioituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa.