torstai 21. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo (munaton, maidoton)

Meillä Neidin lempivärinä on yhä edelleen pinkki. Niinpä tulin tehneeksi hänelle pinkin piparkakkutalon. Unettomina öinäni tein sen hänelle yllätykseksi. Neiti oli todella riemuissaan nähdessään talonsa. Tänään on sellainen päivä, että en kirjoita pitkiä alkujuttuja. Selitys löytyy edellisestä postauksesta.

Tämä piparitaikina on kohtuullisen tukevaa valmiina. Se kesti talon rakentamisen hyvin.

Piparitalotaikina, munaton ja maidoton

150 g maidotonta margariinia (tai voita)
2 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
1 dl soijakermaa (tai tav. kermaa)
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl neilikkaa

Sulata rasva. Lisää joukkoon sokeri ja siirappi. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Sekoita rasvaseokseen kerma ja jauhot. Laita taikina pussiin ja anna levätä jääkaapissa yön yli. 

Kaulitse taikina n. 4 mm levyksi. Leikkaa piparkakkutalon osat. Paista 200 asteessa kypsiksi. Tämä taikina jää aika vaaleaksi. Anna jäähtyä suoralla alustalla. 

Riittävyydestä sen verran, että tein tupla-annoksen ja siitä tuli 3-4 pellillistä pipareita, tämä talo sekä pienempi talo rakennelma. Pienehköön mökkiin ja alustaan riittänee yksinkertainen annos.

Koristele osat seuraavana päivänä. Tein pikeerin sekoittamalla tomusokeria, vettä ja glukoosisiirappia. Kattotiilet on kiinnitetty pikeerillä ja tehty sokerimassasta muotilla. Kuusi on päällystetty vihreäksi värjätyllä pikeerillä, pohjana on jäätelötötterö. Pursotin vähän paksumpaa pikeeriä tähtityllalla oksistoksi. Anna koristelujen kuivua seuraavaan päivään. Ja kasaa talo vasta sitten. Sulatin sokeria paistinpannulla kauniin ruskeaksi ja kiinnitin osat sillä. Liimaus on nopeampaa, mutta myöskin vaarallisempaa. Muista varoa kuumaa sokeria! Käytin n. 2 dl sokeria tähän. Osa jäi käyttämättä. 

Jos teet talon vegaaniseksi, tarkista koristeet. Niissä on monessa sellakkaa ja mehiläisvahaa. Minulla olevat Wiltonin pastavärit ovat vegaanisia. Dr. Oetkerin sokerimassat olivat myös vegaanisia. 



Ihanaa joulua kaikille!


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...