lauantai 27. tammikuuta 2018

Suklaalevite (vegaaninen)

Heippa pitkästä aikaa! Olen viettänyt somen suhteen hiljaiseloa tovin jos toisenkin. Syy on sama kuin kerroin teille viime vuoden loppupuolella. Neurologinen sairaus vie voimia ja jaksamista aika paljonkin. Nyt on kuitenkin jo vähän auringonvaloa näkyvissä. Minulle on tehty iso kasa kokeita ja ensi viikolla pitäisi neurologin aloittaa hoidot, kun kaikki tulokset ovat tulleet.

Olen päättänyt kuntoutua nopeasti ja saada itseni "takaisin". Yksi merkittävä asia minulla on muuttunut, nimittäin ruokavalioni. Syön nykyään hyvin pitkälti kasvisruokaa. Välttelen punaista lihaa, liikoja sokereita ja suosin jälkkärinä mm. kotimaisia marjoja. Kasvisten, marjojen ja hedelmien osuus ruokavaliossani on vähintään 800 g päivässä. Kunhan tästä tokenen, laittelen blogiin näitä uusiakin reseptejä. En ihan totaalikieltäydy herkuista, vaan yritän pitää kohtuuden kaikessa. Niinpä tulin tehneeksi suklaalevitteen, joka suorastaan sulaa suuhun. Neiti rakastaa tätä yli kaiken. Sitä pitää säännöstellä tai syömme molemmat tätä herkkua ihan liikaa.


Suklaalevite

0,5 dl vettä
0,5-1 dl sokeria/luomuruokosokeria
ripaus suolaa
1 rkl kaakaojauhettta
-----
100 g tummaa maidotonta suklaata rouheena
125 g maidotonta margariinia/ voita, jos käytät sitä. Kookosöljykin tod.näk. toimii
1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria

Mittaa kattilaan vesi, sokeri, suola ja kaakao. Sekoita ja kuumenna kiehumispisteeseen. Ota pois liedeltä. Lisää suklaa, rasva ja vanilja. Sekoita niin kauan, että seos on tasaista ja kiiltävää. 

Kaada seos puhtaaseen lasipurkkiin (n. 3-4 dl) ja säilytä jääkaapissa. Säilyy ainakin parisen viikkoa. 

Muista tarkistaa raaka-aineet, jos teet vegaanille/allergiselle. Pähkinäjäämiä on monessa suklaassa. Dammenbergillä on hyvin allergiselle ja vegaanille sopivia suklaita. Pandan tumma suklaa on soijatonta, mutta saattaa sisältää jäämiä maidosta ja pähkinöistä. Lue siis tuoteselosteet tarkkaan. 

Vilautan vähän kuvia tekemistäni askarteluista. Jos ei muuta, niin ainakin Neiti on tykännyt huoneensa muodonmuutoksesta.

Plafondista tuli "kristallikruunu". Valmistin metallikehikon ja kiinnitin siihen koristeita. Nyt lamppu valaiseen paremmin ja sopii erinomaisesti lapsukaisen pinkkiin perhosmaailmaan.

Perhonen lentää, lepattaa, sadun korvaan kuiskaa. Se mielikuvitusta hellii ja sanan uuden samalla opettaa. On satupuun juurella hyvä lukea ja paikassa suloisessa olla. 

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...