sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Taatelikakku (munaton)

Jännä homma miten kiire lisääntyy ennen joulua. Sitten kun joulupöffeli menee vielä ostamaan höyrypesurin, niin melkoinen yhtälö on valmis. Nyt meillä voi joulun halutessaan viettää kaapissa tai missä vaan sängyn alla. Villakoirat ovat saaneet häädön ja kotona on jo jouluisen kaunista.

Minulle joulun tuo taatelikakku muodossa tai toisessa. Neidin allergian vuoksi tein taatelikakunkin nyt varmuuden vuoksi kananmunattomana. Suunnitelmissa on ollut yhtä sun toista muutakin, mutta kun tämä pöffeli on nyt vähäisellä vapaa-ajallaan siivonnut ja koristellut. Koristelimme joulukuusen jo jokin aika sitten. Siinä huomasin, että seuraava sukupolvi jouluhirmuja on kasvamassa. "Äiti, et sinä sitä koristetta siihen voi laittaa, niitä on muuten kaksi samanlaista vierekkäin." Ei ole oppi mennyt ohi pienten korvien. Muutenkin Neiti on oppinut ymmärtämään äidin väriteemoja. Tietenkin, kun nyt on punainen ja hopea, niin onhan se tarpeeksi värikästä hänelle. Neidin oma valinta huoneeseensa oli pinkki-violetti-valkoinen. Ei liene yllätys, kun on kyse 6-vuotiaasta tytöstä.

Mutta jospa palaisin taatelikakkuun. Näissä kuvissa taatelikakulla on ikää jo parisen viikkoa. Se siis säilyy erinomaisesti ihan huoneenlämmössä. Ainoa huomattava asia on pienehkö kuivahtaminen pitkässä säilytyksessä. Tuoreena kakku on ihanan mehevää.


Taatelikakku

2,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
------
taatelipaketti + 3 dl vettä
100 g voita
1 tl vaniljauutetta
1 prk kermaviiliä
2 rkl siirappia
n. 1 dl kermamaitoa (siis osa maitoa ja osa kermaa tai ihan vaan kulutusmaitoa)

Irroittele taatelit kattilaan, tarkista ettei ole kiviä. Lisää vesi. Keitä taateleita pehmeiksi niin kauan, että vesi on melkein haihtunut. Ota pois levyltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kuumaan seokseen voi sulamaan. Anna jäähtyä hetki.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin kahden litran vuoka. Yhdistä kuivat aineet sokerista leivinjauheeseen. Lisää taatelivoiseokseen vaniljauute, kermaviili, siirappi ja 1 dl kermamaitoa. Yhdistä kuivat ja kosteat seokset kevyesti sekoittamalla. Lisää maitoa tarvittaessa, jos seos jää liian paksuksi. Maidon määrä vaihtelee mm. sen mukaan kuinka paljon vettä on jäänyt taateleihin keittämisen jälkeen.

Paista uunissa alatasolla noin 45-60 minuuttia tai kunnes kakku on kokeiltaessa kypsä. (Tikkuun ei jää taikinaa.) Anna jäähtyä hetki ja kumoa sitten.

Ihania lautasia eikö? Joulupöffeli sortui tilaamaan itselleen Valkoinen tonttumetsä -sarjaa (Linkki vie Apilanlehden sivuille. Kyseessä ei ole blogiyhteistyö, vaan olen ihan itse maksanut astiat.) sen verran, että sain perheellemme pienen kattauksen näitä. Aivan ihania astioita, selvittävät konepesunkin kuin vettä vaan! Hyvä ominaisuus juhla-astioita. Viimeinkin minulla on siis jouluastiat. Ihan kuin niitä astioita ei olisi muutenkin tarpeeksi. *viheltelee* Tilasin minä joulukuusenkin UK:sta, kun en Suomesta löytänyt sopivaa. Ihan mahdotonta olla joulupöffeli! Kuusesta kuva myöhemmin. Nyt kuvissa sembramännyn kävyistä tekemiäni askarteluja. Luonnon aineksista saa monesti tehtyä aivan ihania juttuja. 






lauantai 26. marraskuuta 2016

Kesäkurpitsasalsaa

Siis mä heitän tämän Chromebookini pian maata kiertävälle radalle tai jonnekin vielä vähän kauemmas. Huokaus, nyt se ei suostu näyttämään minulle kuvia. Tiedä sitten mitä on uudistettu vai sanooko tämä lopullisesti sopimusta irti. No, onneksi minulla on muutamia kuvia varastossa. Siirtelen sitten uusia kuvia myöhemmin toisten masiinoiden kautta. 

Kesä oli armelias chileille. Sain mukavasti satoa ja loistavan täydennyksen ihanalta ystävältäni. Niistä sitten pitkin kautta keittelin tietenkin erilaisia salsoja. Yksi löytöni oli kesäkurpitsasalsa. Hämmästyttävän vähän siitä tulee kesäkurpitsan makua. Salsa tuntuu ihan tavalliselta salsalta ja runsaan kurpitsasadon saa hukutettua johonkin ilman, että perhe nousee kapinaan, kun kesäkurpitsaa on joka paikassa. 

Sen opin, että jos chiliä käsittelee liikaa kerralla, kapsaiini tulee kaksienkin käsineiden läpi. Jos olet riittävän pöllö, etkä ota niitä hanskoja välillä pois tai pese niitä, vaan pidät niitä kaksi tuntia samaan syssyyn paikoillaan, olet tuhoon tuomittu. Kapsaiini imeytyy ihon pintakerrokseen ja polte ei lakkaa millään. Ei jogurttihauteella, ei öljy-Fairy-pesulla, ei maitoliotuksella, ei käsidesillä tai ruokasoodalla pesu. Vodkapesukin oli tuhoon tuomittu. Se olisi takuulla auttanut enemmän sisäisesti... Ei siinä auttanut muu kuin kärvistellä ja lopulta ottaa Panadolia, jotta kesti sen kihelmöinnin. Seuraavan chilisatsin käsittelyssä muistin pestä hanskoja todella usein jostain kumman syystä. 

Vasemmalla kesäkurpitsasalsa, oikealla mangosalsaa, josta kirjoittelen toisella kertaa.

Kesäkurpitsasalsa

11,5 dl kesäkurpitsaraastetta
1 sipuli silppuna
2 keskikokoista punaista paprikaa
0,3 dl karkeaa merisuolaa
----
0,5 rkl sinappijauhetta
0,5 rkl sipulijauhetta
0,5 rkl juustokuminaa eli jeeraa jauhettuna
0,25 rkl chilijauhetta
0,5 rkl nestesavua
2,4 dl valkoviinietikkaa
1 dl fariinisokeria
tuoretta chiliä n. 5-10 kpl, minulla oli Habanero Peruvian White, Omnicolor ja Jalapeno Craig's Grande lajikkeita
0,5 tl mustapippurirouhetta
8 dl tomaattikuutioita
0,5 rkl Maizenaa 
140 g Mutti tomato paste säilykettä (purkissa lukee Parma ja double concentrated tomato paste)

Pese kesäkurpitsat ja paprikat hyvin. Kuori sipuli. Raasta kesäkurpitsa. Silppua sipuli ja paprika hienoksi. Yhdistä aineet kulhossa. Sekoita joukkoon suola. Peitä kulho ja nosta jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Seuraavana päivänä huuhtele ja valuta kesäkurpitsaseos hyvin. Laita ne isoon kattilaan. Itse otin kattilaan kertyvää nestettä ja sekoitin siihen Maizenan ennen kattilaan laittamista. Lisää loput ainekset ja keitä 15 minuuttia. Kuori pinnalta vaahto pois.Purkita salsa puhtaisiin ja desinfioituihin purkkeihin. Jätä purkkeihin 1,5 cm tyhjää, pyyhi reunat puhtaiksi. Sulje purkit ja laita ne painekeittimeen (Painekeittimen pitäisi olla tarpeeksi iso useampaan isoon purkkiin, jotta se on turvallinen säilöjä.) ja keittimen pohjalle vettä valmistajan ohjeistama määrä. Toimi valmistajan ohjeiden mukaan saavuttaaksesi keittimen paineen ja prosessoi purkkeja 20 minuuttia, sammuta levy. Odota viisi minuuttia, päästä paineet pois ja nosta purkit jäähtymään varovasti. Älä laita niitä ihan vieri viereen tai vetoisaan paikkaan. Tölkin umpiointi varmistuu, kun keskikohta on painunut alas ja purkista on kuulunut "pop". Säilytä kylmässä, kun ne ovat jäähtyneet. 

Salsan voi myös pakastaa muutamaksi kuukaudeksi, jos käyttää sitä ruoan valmistuksessa. Maku ei niinkään muutu, mutta koostumus vähän kärsii. Tällöin sitä ei tarvitse umpioida. Uuniumpiointiakin käytetään, mutta se ei ole turvallinen metodi, koska kuiva lämpö läpäisee purkit todella hitaasti ja siinä on purkkien räjähtämisriski. 

Tämän reseptin alkuperäinen kirjoittaja Sandy Reluctant Entertainer -blogista kertoo, että tässä salsassa on tarpeeksi happamuutta, jotta se säilyy ilman prosessointia. Eli hänen mukaansa tätä ei tarvitsisi keittää painekattilassa. Samoin kuin Sandy, neuvon itse miettimään ja tutkimaan salsaohjeita ja saatavilla olevaa tietoa, että onko salsareseptisi turvallinen säilöttäväksi. 

Sitten vielä parit chiliräpsäisyt, jotka löytyivät puhelimesta.



perjantai 18. marraskuuta 2016

Kinuskikakku (munaton täytekakkupohja)

Lapsen logiikka on joskus ihan parasta. Minulla oli Neidin kanssa keskustelua joulupukista. Hän kun alkaa olemaan siinä iässä, että vähäsen mietityttää Joulupukin ja tonttujen olemassaolo. Hän aloitti keskustelun sanomalla, että tonttuja ei ole olemassa. Seuraavalla hetkellä hän kertoi, että on merkinnyt lelukuvastoon, että mitä toivoo joulupukilta. Kun katsoin sitä, niin jokainen lelu oli ympäröity. Sitten kerroin hänelle, että joulupukilla ei ole varaa ostaa noita kaikkia leluja. Armas tyttäreni mietti hetken ja kysyi sitten:
- Äiti, onko meillä sellaista sopivaa lahjakassia?
- Mihin tarvit lahjakassia?
- No annan joulupukille kolikkoni lahjaksi, jotta hänellä on varaa ostaa kaikki lelut minulle ja muille maailman lapsille.

Neidin säästöpossu taitaa rikkoa fysiikan lakeja olemalla paaaaaljon isompi kuin miltä se näyttää.

Mutta sitten itse asiaan. Isänpäivänä meillä syötiin täytekakkua ja Neidin allergian vuoksi se tehtiin munattomaksi. Tällaista pohjaa olen käyttänyt nyt paljon. Se ei ole ihan yhtä ilmava kuin perinteinen ilman rasvaa valmistettu sokerikakkupohja kananmunalla, mutta toimii kuitenkin kivasti täytekakun pohjana. Pohja on hyvänmakuinen, helppotekoinen ja ei vaadi mitään ihmeellisiä aineita. Se sopii hyvin kinuskin ja kerman kaveriksi.


Munaton täytekakkupohja

2 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
---
2 rkl siirappia
1,5 dl jogurttia
100 g voisulaa
1 tl vaniljauutetta (tai sitten kuivien aineiden joukkoon 2 tl vaniljasokeria)
150 g creme fraichea
0,75 dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota n. 20 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita keskenään nestemäiset aineet. Jos taikina on kovin paksua, lisää vielä liraus maitoa. Yhdistä seokset, älä vatkaa liikaa. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla noin 40-50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä mielellään yön yli. 

Leikkaa kakku kolmeen osaan ja täytä.

Täytimme kakun tällä kertaa kermavaahdolla ja itsetehdyillä hilloilla. Se olisi ehkä kaivannut raikkautta tuoreemmasta täytteestä. Neidin synttäreille hyödynnän pakastettuja marjoja, jotta saan kaipaamaani raikkautta enemmän. Nyt pääarkkitehtinä toimi tietenkin Neiti, joka teki isänpäivän kakkua. Onneksi kakkuna oli sellainen, jota olin itse jo tehnyt useasti, niin pystyin antamaan Neidin itse mittailla aineksia niin pohjaan kuin täytteeseenkin. Ja olisitte nähneet koristelun! Se vasta tarkkaa työtä olikin. Hienosti Neiti sai kermavaahdonkin levitettyä reunoille. Olin varsin tyytyväinen, ei aina tarvi olla justiinsa tasaista. 

Kinuskikastike

Tämä on varsinainen pikaversio, mutta se toimii aina.

2 dl fariinisokeria
2 dl  vispikermaa

Mittaa kattilaan sokeri ja kerma. Keitä välillä sekoittaen niin kauan, että kinuski on maultaan hyvä ja koostumukseltaan sopivan paksua. Anna jäähtyä. Jos kinuskikastikkeen levittää liian kuumana, se sulattaa kerman ja holahtaa helposti kakun sisään.

Vinkki: Levitän aina kinuskikastikkeen alle ohuen kerroksen aprikoosi- tai vaikkapa omenamarmeladia, niin kinuski pysyy paremmin kakun päällä. Lisäksi pursotan kermareunat valmiiksi, niin ne toimivat barrikadeina valumiselle.

Pursotuksissa autoin Neitiä.

Ja pinkkejä koristeita, tietty!


Tähän kakkuun olivat tyytyväisiä niin Neiti, Isi kuin minäkin. 



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...