sunnuntai 24. elokuuta 2014

Metsäsienilevite

Nyt on niin ihanaa aikaa. Sadepisarat houkuttelevat sienet maan alta ja metsien antimet ovat parhaimmillaan. Tänään kipaisin pikaisesti muutamaan otteeseen metsässä ja kumpikin reissu oli tuloksekas - toisella kertaa kastuin tunnin metsäkäynnillä ja toiseen raahasin koko perheeni mukaan, jotta saimme olla viisi minuuttia metsässä ja sen jälkeen juosta kiireen vilkkaa autolle ukkosen vuoksi. Ihan riittämiin herkuteltavaa ja säilöttävää silti löytyi.

Viime viikonloppuna jo löysimme mukavasti sieniä. Niistä osasta tein nopeasti valmistettavaa herkullista tuorejuustolevitettä patongin päälle. Levitteeseen sopii moni sieni. Voi käyttää tatteja tai vaikkapa herkkusieniäkin. Meillä oli kantarellia ja torvisieniä, kun niitä nyt sattui löytymään. Joskus aina ikävöin raskausaikaa. Loppuraskaudesta, kun en enää joutunut olemaan vuodelevossa, kävin sienimetsällä ja löysin kantarellit tuoksun perusteella. Ikävä kyllä se ominaisuus jäi synnärille. Nyt kantarelleja joutuu etsimään ihan perinteisellä tavalla, mutta kivaa puuhaa se silti on.


Sienilevite

2 rkl voita 
1 punasipuli
2 litraa metsäsieniä, kuten kantarelleja, torvisieniä, tatteja tms
2 rkl kuivaa sherryä
timjamia muutama oksa
0,5 dl persiljaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Puhdista sienet ja pienennä niitä hieman. Silppua punasipuli pieneksi. Paista pannulla sipulia voissa keskilämmöllä sekoitellen pari minuuttia. Kun sipuli on kuullottunut, lisää joukkoon sienet. Lisää lämpöä ja paista sienet melkein kypsiksi, noin 3-5 minuuttia. Lisää joukkoon sherry ja timjamin oksista lehdet. Paista kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut. Anna jäähtyä ainakin vartin verran.

Sekoita sitten joukkoon tuorejuusto, persilja, suola ja pippuri. Hienonna sauvasekoittimella tahnaksi. Anna maustua muutama tunti. Levitä leivän päälle ja nauti. Tätä levitettä ei kannata säästellä, syö se muutamassa päivässä loppuun.

Kantarellin ja torvisienen tuoksu paistinpannulla on huumaava.

Tässä tämän päivän saalista. Tatit olivat madottomia, muutama etanan haukkaisu vaan. Kelpaa, kiitos! 

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...