maanantai 27. huhtikuuta 2015

Donitsikakku

Tässä on laiskan leipurin unelma vappupöytään. Yksi kakkudonitsi, joka on helppo leipoa. Ei friteerausta, ei vaivaamista. Vain nopea sekoitus ja paisto vuoassa uunissa. Väliin lempitäytteitä ja päälle suklaata sekä nonparelleja donitsien tyyliin. Tällä kertaa juttu on lyhyesti kaunis. Vino pino siemenpusseja odottaa kylväjää vielä tänään.
Kuorrutuksen olisi voinut levittää kauniimminkin. Minulle tuli teknisiä vaikeuksia, kun Neiti kieppui vieressä ja jaloissa ja joka puolella. Miten lapset voivat olla monessa paikkaa samaan aikaan? Varsinkin, kun hän vielä himoitsi kakkua. Hänellä oli omia porkkanadonitseja, mutta kakku näytti vissiin liian herkulliselta.

Donitsikakku
n. 20 cm halkaisijaltaan vuokaan, 8-10 hengelle
150 g creme fraichea
1 muna
1 tl vaniljauutetta
0,75 dl rypsiöljyä
2,5 dl jauhoja
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia tai ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota torvivuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kosteat aineet keskenään. Yhdistä seokset nopeasti sekoittaen. Kaada vuokaan ja paista noin 25-30 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä.

Anna jäähtyä. Halkaise ja täytä esimerkiksi hillolla ja kermavaahdolla. Itse laitoin täytteeseen. 2 dl vispikermaa, 0,5 dl creme fraichea ja 0,5 vanilliinikreemijauhetta. Sen vatkasin sähkövatkaimella tukevaksi vaahdoksi. Kreemivaahto kestää vähän paremmin kakun välissä. Vanilliinikreemijauhon sijasta voi käyttää vaniljakastikejauhetta.

Suklaakuorrutus

100 g tummaa suklaata
0,5 dl vispikermaa
1 tl glukoosisiirappia

Kiehauta kerma ja siirappi. Lisää joukkoon suklaa rouhittuna. Sekoita tasaiseksi. Kuorruta kakku ja koristele nonparelleilla.


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Donitsin reiät porkkanakakun tyyliin

Huhheijaa, on ollut melkoinen viikko. Ajasta ja unista on ollut todellinen pula. Viimeinkin olen ehtinyt jotain leipomaan. Loppuviikosta tosin tein paljon vanhoja tuttuja suosikeita porilaisille vieraille. Uusien ideoiden pariin pääsin vasta tänään. Tein vappuun sopivia leivonnaisia ja ruokia, joita tulen julkaisemaan aika tiiviissä tahdissa. Muutamiin upotin mukaan porkkanaa. Onnistuin näet kaksi kertaa kirjoittamaan kauppalistan päin mäntyä. Minun piti kirjoittaa siihen palsternakka ja kyllä, kummallakin kerralla kirjoitin porkkana. No nyt on syöty porkkanalihapullia, tehty porkkanasämpylöitä ja nyt kehitelty kaikenlaisia porkkanaleivonnaisia.

En ole ostanut donitsipeltiä ja tuskin tulen sitä ostamaankaan. Niinpä päädyin tekemään minimuffinipannulla donitsin reikiä. Ne näyttävät aika hyvin tuollaisilta, joten jos jollakulla muulla on sama peltipuute kuin minulla, niin sen voi hyvin tällä ohjeella kiertää. Käytin kahta kuorrutusta, tuorejuustoa ja toiset kierittelin ihan vaan kanelisokerissa. Jälkimmäiset muistuttavat todella paljon sellaisia ns. kakkudonitseja. Ainakin amerikkalaisten mielestä nämä ovat kakkumaisia donitseja, itse pidän niitä ehkä muffinien ja donitsien välimuotona. Samapa se kumpia ovat, kunhan maistuvat hyviltä!

Porkkanakakkudonitsit juustokuorrutuksella

Pienet kanelisokeriset herkkupalat, nam!

Porkkanakakkudonitsit
n.20 kpl

1,75 dl erikoisvehnäjauhoja
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 tl kanelia
1 kananmuna
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria
1 dl porkkanaraastetta (n. 1 keskikokoinen porkkana)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota minimuffinipelti. Silikonista ei tarvitse voidella. Yhdistä kuivat aineet kulhossa ja sekoita toisessa kosteat aineet. Yhdistä ne nopeasti sekoittaen taikinaksi. Paista 175 asteessa 13-18 minuuttia koosta riippuen. 

Munaton ja maidoton taikina: Korvaa maito ja muna 0,5 dl soijamaitoa, johon sekoitat 1 tl omenaviinietikkaa. Anna seoksen seisoa muutama minuutti ennen taikinaan kaatamista. Soijamaito paksuuntuu odottaessa hieman. Nosta rypsiöljyn määrä 0,75 desilitraan. Tee muuten samoin kuin normaali versiokin.
Voit kieritellä donitsit ihan vaan kanelisokeriseoksessa ja sillä hyvä. 

Tai sitten voit kuorruttaa. Itse olen heikkona porkkanakakkuun kuorrutuksella. Onneksi en leiponut isoa annosta tai olisin pulassa, näitä pieniä namipaloja syö huomaamattaan ihan liikaa.

Tuorejuustokuorrutus

50 g tuorejuustoa
1 tl vaniljauutetta
1-2 dl tomusokeria

Vatkaa nopeasti sopivaksi kuorrutteeksi. Levitä donitsien päälle ja koristele nonparelleilla. (Maidottomiin käytä Tofutin sour supreme -valmistetta.)

Neidin koristelemat -ton versiot. Neidin donitseissa oli vähän leveämmät ja matalammat kolot muffinipellissä.

Voi tätä keinovalaistuspäivää. Ihan kuin olisi syksy, niin harmaata, sateista ja tuulista ollut koko päivän. Toivottavasti huomenna taas aurinko pilkahtelee ja pääsen kuvailemaan hurjasti kasvaneita taimia.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pehmeät pretzelit ja brie-piiraat

Kerron teille yhden viisauden: Älkää koskaan luvatko mahallenne mitään ennen kuin on varmaa, että sitä on saatavilla. Tai varmistakaa ainakin, että kaupat ovat vielä auki ennen lupausta masulle. Suunnittelin lauantai-iltana herkuttelevani vastavalmistetuilla, pehmeillä pretzeleillä, briellä ja viikunahillolla. Olin tehnyt Alton Brownin inspiroivan pretzel-taikinan jo nousemaan, kun joku ääni kuiskasi minulle, että tarkistapa hillotilanne. Voi Ei! Rakas viikunahilloni oli loppu, kaapissakaan ei ollut yhtään kuivattuja viikunoita, joista teen hillon. Kello oli 17.54 lauantai-iltana, ei toivoakaan kauppareissusta. Nyyh, vatsani oli hyvin pettynyt.

Hillokartoituksessa löysin hieman paistonkestävää marmeladia ja mansikka-jalapenohilloa. Hmmm. Jälkimmäisen säästin vuohenjuustolle vaalivalvojaisiin, vadelmamarmeladi päätyi inspiraation lähteeksi. Rakastan suolaisen ja makean yhdistelmää, joten miksipäs ei yhdistäisi pretzeleitä juustoon ja marmeladiin. Pettymys alkoi vaihtumaan jo orastavaksi mielenkiinnoksi.



Vatsani pettymys muuttui tyytyväisyyden huokaukseksi, kun maistoin lopulta aikaansaannoksiani. Joko se on oikeasti hyvää, niin kuin armaani minulle kertoi tai sitten vaan rakastan yli kaiken sitä suolaisen ja makean yhdistelmää.

Ja sitten siihen Altonin ohjeeseen. Kiinnostuin hänen kokkauksistaan kunnolla siinä kohtaa, kun näin hänen valmistavan ruokaa auton moottoritilassa Myytinmurtajissa. (Taas kerran tunnustuksia, Myytinmurtajat on lempiohjelmiani. Jopa siinä määrin, että kun Neiti oli ihan pieni, hän reagoi Adamin ääneen. Jouduin olemaan raskauden aikana pitkään vuodelevossa ja siinä tuli katsottua jakso jos toinenkin Myytinmurtajia.) Taas kerran jaarittelen ihan mitä sattuu, minun piti alkaa kirjoittamaan ohjetta. 

Pehmeät pretzelit

3,5 dl vettä, n. 40-asteista
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
3 tl kuivahiivaa tai vastaava määrä tuorehiivaa
575-625 g vehnäjauhoja
50 g voi- tai margariinisulaa (maidotonta tarvittaessa)
---
päälle karkeaa suolaa
---
keittämiseen 2,5 litraa vettä ja 1,25 dl ruokasoodaa (mittayksikkö on oikein, määrä on iso)

Mittaa taikinan ainekset kulhoon ja vaivaa hyväksi taikinapalloksi. Helpoimmalla pääsee käyttämällä esimerkiksi yleis- tai leipäkonetta. Vaivaa käsin kymmenisen minuuttia, koneella viisi riittää. Lisää jauhoja sen verran, että taikina irtoaa reunoista ja muodostaa pallon. Peitä taikina ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi. Aikaa menee noin tunti.

Voit tehdä taikinasta ihan vaan pretzeleitä tai jakaa sen puoliksi ja tehdä piiraitakin. Pretzelin valmistus on helppoa. Pyörittele taikinasta pitkää noin sentin vahvuista pötköä ja leikkaa se n. 25 cm pitkiksi pätkiksi ja kiepauta pretzelin muotoiseksi.
Jos haluat tehdä pretzeleistä isompia ja täytettäviä. Tee pötköistä noin pari senttiä vahvoja ja lisää pituuteen niin paljon, että saat hyviä rinkeleitä aikaiseksi. 

Kiehauta vesi ja sooda. Laita muutama rinkeli kerrallaan kattilaan kiehumaan 30 sekunniksi. Nosta pois reikäkauhalla ja laita pellille. Kuvassa piiraita, mutta sama juttu kummallakin.

Voitele kananmunalla ja ripottele päälle suolaa. Paista 225 asteessa kauniin kullankeltaisiksi, n. 13-25 minuuttia ihan rinkelien koosta riippuen. 

Brie-piiraat

annos pretzel-taikinaa
1-2 dl paistonkestävää hilloa (viikuna/mansikka/vadelma)
hyvää brie-juustoa

Kaulitse taikina noin puolen sentin vahvuiseksi. Ota siitä ympyröitä. Täytä hillolla ja briellä. Saa olla vähän enemmänkin kuin kuvassa, jos teet käsin. Ummista tiiviisti. Kuvassa olevat ympyrät ovat noin 10 cm halkaisijaltaan.

Keitä 30 sekuntia ruokasoodavedessä ja nosta pellille.

 Voitele kananmunalla ja ripottele päälle suolaa. Paista 225 asteessa kauniin kullanruskeiksi.

Anna jäähtyä hetki ja herkuttele!

Pst. Neidille tein rinkeleitä ilman keittämistä ja kananmunalla voitelua, hän rakasti niitä. Kananmuna-allergikolle voi tarjota tällaistä vaihtoehtoa tai sitten ihan keittää ne ja ripottelee suolan heti vedestä nostamisen jälkeen päälle. Väri ei ole yhtä kultainen, mutta maun pitäisi olla suht kohdillaan.



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...