sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Spelttipizza

Kaikille, jotka ovat seuranneet Neidin allergiataivalta, minulla on ilahduttavaa kerrottavaa. Neidin dieettiin on saatu speltti mukaan. Siitä ei tule itkua, kahden viikon valvomista, kurjia mahakipuja tai ihottumaa. Ihan joka päivä en ole uskaltanut spelttiä Neidille antaa, mutta rotaatiossa hirssin, riisin ja maissin kanssa se toimii hienosti. Speltin hiilihydraattikoostumus on erilainen kuin muissa viljoissa, joten tämä saattaa olla selitys sille miksi se sopii monelle allergikolle. (Lähde: Birkkalan tila.) Aloitin kokeilemalla ihan pieniä määriä ja kuinka ollakaan, nyt olemme siinä tilanteessa, että sain tehdä Neidille spelttipizzaa. Hänen versionsa oli tietenkin soijajuustoon ja kokonaan spelttiin.

Meille aikuisillekin spelttipizza maistuu paremmin kuin hyvin. Aivan ihanan maistuvaa ja rapeaa. Teimme pizzat aika maltillisilla täytteillä ja maku oli loistava. Speltti, ilmakuivattu kinkku, rucola, mozzarella ja tomaatti toimivat yhteen kuin mansikka ja kermavaahto. Toisin sanoen yhdistelmä oli äärimmäisen herkullinen. Tässä alkaa taas odottamaan kevään tuloa ja grillin esiin ottamista. Vielä olen onnistunut sen itseltäni kieltämään vaikka on ollut melkoisia mielitekoja. Mmm. spelttistä grillipizzaa. Ja kuola valuu taas vaikka maha on ihan täynnä kuvassa näkyvää herkkua.


Spelttipizza
3 dl vettä
3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2,5 tl kuivahiivaa
5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja tai hienoja spelttijauhoja
2 tl suolaa

Mittaa ainekset kulhoon ja vaivaa huolellisesti sekaisin. Voit tehdä tämän myös koneella. Anna nousta puolisen tuntia. Lämmitä uuni 230 asteeseen.

Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele jauhojen avulla ohuiksi pohjiksi leivinpaperin päälle. Täytä haluamillasi täytteillä. Meillä oli tomaattikastiketta, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, oliiveita ja tomaattia. Paiston jälkeen annos kruunattiin tuoreella rucolalla. Käytä tarvittaessa soijajuustoa ja jätä lihatuotteet pois.


Tomaattikastikkeen voi kiehauttaa nopeasti paseeratusta tomaatista (250 g), 1 rkl punaviinietikkaa, vähäsen worcesteria, ripaus sokeria, mausteita, suolaa ja pippuria maun mukaan. Keitä noin 5-10 minuuttia. Käytän joskus tällaista pikaversiota, kun ei ole aikaa tehdä ihan pitkän kaavan mukaan. Tämä jää hieman ohuemmaksi, mutta eipä se tahtia haittaa, maukasta on.

Ehkä Neidin allergiat ovat parantumassa, ehkä ei. Joka tapauksessa on ilahduttavaa saada uusia ruoka-aineita mukaan. Varsinkin näin hyviä ravintoarvoiltaan: puolikarkeissa spelttijauhoissa on proteiinia 15 g/100 grammassa. Ravintokuituja on juhlavat 10 g per 100 grammaa. Terveellistä ihan itse kullekin.

Mmmm. Herkullista!

Idea pizzapohjaan on Birkkalan tilalta.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...