maanantai 27. marraskuuta 2017

Intialaisittain pikkelöityjä sieniä, naanleipää ja kanacurrya

Tämä resepti on odottanut pitkään kirjoittamistaan. Niin pitkään, että mietin sen jättämistä seuraavalle sienikaudelle. Mutta olen tehnyt tätä jo monta kertaa pakastetuistakin sienistä, niin totesin ettei ohjeen tarvitse odottaa tuoreita metsäsieniä.

Intialaisiin ruokiin sopii erittäin hyvin sikurirousku, mutta voit hyvin käyttää muitakin sieniä. Olen tehnyt itselleni pakastimeen vartavasten sekoituksen, jossa on sikurirouskua, kehnäsientä ja leppärouskuja. Tämä kombinaatio on toiminut hyvin erilaisissa curryissa. Kaupan herkkusienetkin ovat miedon makuisia ja sopivat tähän ruokaan.

Sen pidemmittä puheitta itse reseptiin. Se on kilometrin pituinen, joten kirjoittamista piisaa vielä. Ohje on vähän sinnepäin kirjoitettu, sillä kokkailen tämän tyyppisiä curryja niin usein, että harvemmin mittailen ainesosia tarkasti. Ruoan ahkera maistaminen kannattaa. Uskalla luottaa omaan makuaistiisi ja lisää sen mukaan mausteita.






Pikkelöidyt sienet

1,5 l tuoreita sieniä tai n. 1,5-2 dl pakastettuja
0,5 tl inkiväärimurskaa
0,5 tl valkosipulimurskaa
4 rkl ruokaöljyä
0,5 tl kurkumaa
1 tl tummia sinapinsiemeniä
0,5 tl sarviapilan tai seesaminsiemeniä
chilijauhetta tai tuoretta chiiä maun mukaan
suolaa ja limemehua maun mukaan

Paloittele sienet. Haihduta ensin kuivalla pannulla sienistä isoimmat nesteet.  Kaada öljy pannulle. Lisää siemenet ja paista niin kauan, ne alkavat pomppia. Lisää sienet, inkivääri, valkosipuli, kurkuma ja chili. Paista niin kauan, että sienet ovat mukavia rakenteeltaan. Tarkasta maku ja lisää suola sekä limemehu. Anna maustua jääkaapissa useampi tunti ennen tarjoilua. Lämmitä tarjolle laitettaessa.

Kanacurry

Tämän ruoan teen usein kasvisversiona. Käytän kikherneitä ja myskikurpitsaa broilerin tilalla.

1 pkt broilerin fileesuikaleita tai paistisuikaleita
1,5 dl maustamatonta jogurttia tai kookosmaitoa
suolaa maun mukaan
0,5 tl kurkumaa
chiliä maun mukaan
---
3 rkl ruokaöljyä
1-2 sipulia silppuna
1 tl tummia sinapinsiemeniä
0,5 tl sarviapilan siemeniä
1 tl inkiväärimurskaa
0,5 tl korianteria
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 valkosipulinkynsi silppuna/murskana
10-15 kuivattua curryn lehteä
1 laakerinlehti
chiliä maun mukaan
3-4 tomaattia kuutioina, ei vetistä sisäosaa
suolaa maun mukaan

Sekoita jogurttiin suola, chili ja kurkkuma. Sekoita joukkoon broilerin suikaleet ja anna marinoitua pari tuntia. 

Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri ja tomaatit valmiiksi. Laita öljy pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Laita pannulle siemenet, paista niin kauan, että ne alkavat pomppia. Lisää sipuli, inkivääri, valkosipuli, korianteri, jeera ja chili. Paista hetki. Lisää broileri jogurtteineen. Paista kypsäksi asti. Laske lämpö keskilämmölle ja sekoittele niin ettei sipuli pala. (Jos haluat, voit paistaa broilerin ensin kypsäksi ja lisätä sen vasta kypsänä. Niin olen ennen tehnyt, nykyään olen ihan liian laiska siihen.) Lisää curryn lehdet murskana sekä laakerinlehti ja tomaattikuutiot. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia kannen alla, pidä silmällä nestemäärää. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa sekä chiliä. 


Naanleipä
8 kpl

1,5 dl lämmintä vettä
1 dl maustamatonta jogurttia (jos teet maidottomana, käytä tilalla vettä)
1 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
(leivän voi maustaa halutessaan valkosipulilla, korianterilla, kuminalla, fenkolilla jne) 
---
50-75 g sulatettua voita leipien voiteluun

Sekoita kulhossa vesi, jogurtti, hiiva ja sokeri. Anna seistä 10 minuuttia. Lisää joukkoon suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa 5-8 minuuttia. Lisää mausteet halutessasi vaivaamisen loppupuolella. (Käytin leipäkonetta vaivaamiseen, sillä tuli näppärästi ja vähällä vaivalla, onnistuu hyvin käsinkin. Enkä välttämättä jaksa enää niin tunnollisesti vaivata pitkään. Lyhyempikin aika on riittänyt.)

Anna taikinan nousta tunnin pari liinalla tai muovilla peitettynä. Painele taikinasta sitten ilma pois ja jaa se 8 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja anna niiden nousta leivinliinan alla puoli tuntia.

Kaulitse taikinapallot noin puolen sentin vahvuisiksi leiviksi. Paista kuumalla paistinpannulla pari kolme minuuttia per puoli. Kääntämisen jälkeen, voitele leipä sulatetulla rasvalla. Tarjoile lämpimänä.




Seuraava ohje tulee taas askarteluihin. Niitä on ollut kiva tehdä ja olen oikein innostunut jouluaskartelusta.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...