tiistai 19. maaliskuuta 2013

Paimenen piiras

Gordon Ramsay on eräitä kertoja tehnyt ohjelmissaan Paimenen piirasta eli Shepherd's pie'ta. Kertakaikkiaan herkullinen ruoka ja mukavaa vaihtelua suomalaiseen kotiruokaan. Hyvin helposti pystyy tekemään sivussa oman allergiaversion.


Lihakastike:
öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 porkkanaa karkeana raasteena
700 g oman maun mukaista jauhelihaa (nauta, karitsa jne)
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl kanalientä
1 dl punaviiniä (tai lisää kanalientä + vähän punaviinietikkaa, kannattaa laittaa jompi kumpi, tasapainottaa makua)
iso loraus Worcestershire-kastiketta
vajaa 1 tl timjamia
suolaa ja pippuria





Muusiin:
n. 1 kg muusiperunaa (punainen pussi)
75 g voita
täysmaitoa niin, että tulee hyvä muusi
2 kananmunaa
noin 1 dl juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Laita muusiperunat kuorittuina kiehumaan. Paista jauhelihaa hetki, lisää sitten sipuli ja porkkana. Paista kypsäksi. (Jos teet myös allergiselle, ota tässä kohdassa hieman lihaseosta toiseen kattilaan. Mausta se sallituilla aineilla ja lisää vähän kanalientä.) Lisää muut aineet ja anna muhia niin kauan, että teet muusin valmiiksi. (Jos teet myös allergisen version. Ota sivuun hieman perunoita toiseen kattilaan. Muusaa ne. Lisää joukkoon sopivaa maitoa sekä soijajuustoraastetta, suolaa ja pippuria maun mukaan.) Tee loppu muusi normaalisti. Lisää lopuksi kananmunat, juustoraaste ja suola sekä pippuri. Sekoita nopeasti. Kaada voidellun vuoan pohjalle lihakastike. Annostele muusi päälle. Paista 200 asteessa 30 min.

Jos teet myös allergisen version. Ota sivuun hieman perunoita toiseen kattilaan. Muusaa ne. Lisää joukkoon sopivaa maitoa sekä soijajuustoraastetta, suolaa ja pippuria maun mukaan.

  • Jos teet molemmat versiot, niin huomioi nesteiden määrissä se, että ohje on ihan vaan tavalliselle paimenen piiraalle. Vähennä nesteen määrää esim. neljänneksellä, jos teet ihan pienen munattoman, maidottoman annoksen.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...