lauantai 16. maaliskuuta 2013

Paistettu Camembert

Juustoa, valuvaa, lämmintä ihanaa juustoa ja tuoretta patonkia. Voiko "aikuisten" lauantai-illan kahdenkeskiseen hetkeen muuta vaatia?

Camembert menossa uuniin


Tähän pieneen herkutteluun tarvitset:

Itse paistettavia patonkeja, jos et jaksa itse leipoa näitä. Älä huoli, en minäkään jaksanut tällä kertaa.

Juustoon:
1 puurasiassa oleva Camembert -juusto (250 g)
valkosipulia maun mukaan (meillä oli vain 1 iso kynsi viiteen osaan viipaloituna)
2-3 rkl dl oman maun mukaista viiniä, valko tai puna
2-3 tuoretta timjamin oksaa*
rouhittua mustapippuria

Ota juusto huoneenlämpöön tuntia ennen paistoa. Laita rasian alaosan ympärille varmuuden vuoksi foliota. Kuori ja viipaloi valkosipuli, laita kulhoon. Kiehauta pari desiä vettä ja kaada valkosipulin päälle. Anna olla minuutin ajan. Kaada sitten vesi pois ja kuivaa valkosipuli. Leikkaa juustoon viillot ja laita valkosipuli viiltoihin. Kaada sitten hitaasti viiniä juuston päälle. Laita päälle vielä timjamin oksat ja rouhittu mustapippuri. Paista sitten uunissa pellin päällä 175 asteessa  20 minuuttia.


*Osta kaupasta yrttejä. Tarkista jo kaupassa, että juuret ovat valkoisia. Se tarkoittaa sitä, että juuret ovat elossa ja voit istuttaa ne kotona uudelleen ja kerätä satoa pitkään vielä. Nyt on jo ikkunalaudalla valoisaa ja yrtit alkavat pärjätä.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...