perjantai 7. kesäkuuta 2013

Mehevät grillatut kanankoivet mahtavalla grillikastikeella

Suolavedessä liottaminen on näiden koipien toinen salaisuus. Toinen on loppukypsennyt uunissa. Koivet eivät pääse kuivumaan Se tekee niistä ihanan maukkaita. Tyler Florencen ohjelmassa näin joskus kanaa tehtävän tähän tapaan. Erittäin hyvää vaihtelua perusgrilliruoalle.

Maissi-tomaattisalaatin ohje löytyy täältä.


Suolavesikylpy:

2 l vettä
2 rkl merisuolaa
0,5 dl fariinisokeria
muutama tuore timjamin oksa
0-2 valkosipulin kynttä (ei pakollinen)
-----
3-4 broilerin koipireittä (niin, eihän täältä helpolla "oikeaa" kanaa saa)

Sekoita vettä ja mausteita niin kauan, että suola ja sokeri liukenevat. Lisää sitten joukkoon kanat. Nosta jääkaappiin ja anna olla siellä 1,5 tuntia. Nosta sitten huoneenlämpöön puoli tuntia ennen grillaamista.

Grillikastike

1 rkl ruokaöljyä
Pieni nippu timjamia
1 siivu pekonia
1/2 punasipuli silputtuna
1-2 valkosipulinkynttä murskana
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl ruokosokerisiirappia
400 g paseerattua tomaattia
1 dl ketsuppia
2 tl paprikajauhetta
1 tl (vähän vajaa) korianteria
chiliä maun mukaan
suolaa, pippuria maun mukaan
1 rkl worcester-kastiketta (allergikot, keliaakikot, tarkistakaa sopiiko worcester teille, sen voi jättää poiskin)

Ota timjaminippu ja kiedo pekoni sen ympärille. Paista paistinpannulla öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli. Paista vielä kolme minuuttia. Lisää viinietikka ja anna sihahtaa. Mittaa sitten joukkoon loput aineet ja anna  hautua ainakin puoli tuntia. Ota sivuun 1/3 kastiketta kanan kanssa tarjottavaksi. Loput käytetään kanan voiteluun. (Muista ottaa timjamipekoninippu pois ennen tarjoilua)

Grillatut koipireidet

Kuivaa suolakylvyssä olleet koivet hyvin talouspaperilla. Sipaise pintaan ihan pikkuisen öljyä. Grillaa kohtalaisella lämmöllä 10 minuuttia, käännä kerran grillauksen aikana. Laita ne sitten uuninkestävään vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia. Laita sitten koipien päälle grillikastiketta joka puolelle. Laita takaisin uuniin. Kypsennä 15 minuuttia ja lisää sitten grillikastiketta ja kypsennä vielä 10-15 minuuttia. Uunissa siis yhteensä 40-45 minuuttia. Tarjoile salaatin ja grillikastikkeen kera.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...