Kollaasi

Kollaasi

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kuusenkerkkätimjami-pannacottaa, paahdettua raparperia ja karamellisoitua valkosuklaaganachea

Voihan Neiti, sanoisin. Hän on ollut oikea ongelmamagneetti. Jos hän ei ole ollut juoksemassa päätä pahkaa jotain päin, hänelle sattuu ja tapahtuu muuten. Yhtenä päivänä hän vaan putosi keinusta täysistä vauhdeista, mutta siinä ei käynyt hänelle kuinkaan, sillä refleksini toimivat ja nappasin hänet kiinni. Elämäni koppi ihan varmasti. Eilen Neiti alkoi oireilemaan aurinkorasvalle. Ihottumainen niska, turvonnut poski ja suu ja lapsukaisen olo on kurjaakin kurjempi. Siitepölyaikana toinen on muutenkin tukkoinen ja hieman väsähtänyt, sitten tulee vielä muita tylsiä oireita. Allergiat osaavat olla todella kiusallisia vaivoja.

Halusin vähän kokeilla erilaisia tekniikoita ja niinpä syntyi tämä jälkiruoka, joka on hyvin suomalaisen makuinen kuusenkerkkäsiirapillaan että raparperilla sekä talkkunamurulla. Lisää herkullisuutta tuo paahdettu valkosuklaaganache.

Ganache

100 g paahdettua valkosuklaata
100 g vispikermaa
hyvää suolaa maun mukaan
20 g glukoosisiirappia
10 g voita

Paahda hyvää valkosuklaata (Varlhona Ivoire) uunissa 130 asteessa niin kauan, että se on karamellisoitunut (n. 30-40 min). Sekoita suklaata välillä. Mittaa kattilaan kerma, suola, siirappi ja voi. Lisää paahdettu valkosuklaa joukkoon ja kuumenna sekoittaen niin kauan, että massa on tasaista. Kaada kannelliseen astiaan jäähtymään usean tunnin ajaksi.

Kuusenkerkkätimjami-pannacotta

230 g vispikermaa
n. 10-15 oksaa tuoretta timjamia
0,5 dl sokeria
2 tl kuusenkerkkäsiirappia tai maun mukaan
2 liivatelehteä

Laita kerma ja timjami kattilaan. Kiehauta ja anna jäähtyä hetken, jotta timjamin maku siirtyy kermaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Siivilöi ja mittaa kattilaan 200 g kermaa. Lisää joukkoon sokeri, kiehauta. Mausta kuusenkerkkäsiirapilla ja sekoita joukkoon liotetut, puristetut liivatteet. Annostele neljään vuokaan. Siirrä jääkaappiin hyytymään. 

Raparperituillet

1 raparperi
tomusokeria

Leikkaa raparperi ohuiksi lastuiksi. Ripottele päälle hieman tomusokeria. Kuivaa 75-asteisessa uunissa 2-3 tuntia tai kunnes ne ovat kypsiä. 

Haudutetut raparperit

2-4 raparperin vartta
0,5 dl omenamehua
pari ruokalusikallista hunajaa
1 kokonainen kardemumma, 1 neilikka (tai timjamia, jos sitä makua haluaa korostaa)

Leikkaa raparperit paloiksi. Laita uunivuokaan. Sekoita loput aineet ja kaada raparperien päälle. Laita 200 asteiseen uuniin ja paista niin kauan, että raparperit ovat mukavan pehmeitä, mutta niissä on kuitenkin vielä hieman purutuntumaa. Ota pois mausteet ja jäähdytä.

Talkkunamuru

20 g sokeria
30 g talkkunajauhoja
50 g vehnäjauhoja
hieman suolaa
50 g voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voi. Laita murusina leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa kauniin kypsäksi. Varo polttamista. (Huom! Korvaamalla talkkunamurun vaikkapa paahdetulla pähkinärouheella tai gluteenittomilla keksimuruilla, saat annoksesta gluteenittoman.)

Asettelu:
Reilu lusikallinen ganachea lautaselle, päälle raparpereja sopiva määrä, valuta raparpereista isoin kosteus nopeasti pois. Irroita pannacotta varoen ja asettele se kauniisti raparperin päälle. Talkkunamuruja ympärille sekä muutama tippa kuusenkerkkäsiirappia. Koristele raparperituilleilla. 

Nyt on vähän kuvaköyhä postaus. Seuraavalla kerralla sitten piha- ja chilikatsausta. 


2 kommenttia:

  1. Kääk...pakko ostaa tänään raparperia samalla kun hakee mansikoita. Ennen kuin on myöhäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tehtiin vielä lisää raparperileivonnaisia. Ihanaa aikaa tämä kotimaisen satokauden alku.

      Poista

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.