Kollaasi

Kollaasi

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Suklaa-vadelmakakku

Eihän suklaata voi olla yhdessä kakussa liikaa? Suklainen pohja, valkosuklaamoussea ja suklaakuorrutetta, ei se ole liikaa, varsinkin kun siinä on vadelmamoussea lisäksi. Tästä herkusta ei ikinä arvaisi, että se on gluteeniton. Ihan hyvin voi tehdä vieraille vain yhden kakun, jos joku vieraista on keliaakikko.

Hauskaa Vappua kaikille!



Suklaapohja:

50 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä
125 g sokeria
2 kananmunaa
25 g riisijauhoja
50 g mantelijauhoa
75 g tummaa suklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita leivinpaperi noin 25 cm x 25 cm tai sopivan kokoiseen irtopohjaan (n. 24 cm halkaisija). Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon 1 muna kerrallaan ja vatkaa välissä. Lisää sitten suklaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vielä keskenään sekoitetut jauhot ja kääntelee ne taikinan joukkoon. Paista noin 18-25 min. Riippuu taas vuoan koosta paistoaika. Anna jäähtyä.

Kun pohja on jäähtynyt. Kumoa se ja irroita veitsellä auttaen leivinpaperi. Pese paistovuoan reunukset tai käytä hyydykerengasta. Laita pohja tarjoilulautaselle paistopinta lautasta vasten. Laita kakun ympärille tiiviisti rengas/reunat.  Huom! Voit voidella kevyesti reunat neutraalin makuisella ruokaöljyllä.


Vesihauteessa kypsennetty marenki: 

40 g valkuaisia
80 g tomusokeria

Mittaa aineet kuumuutta kestävään kulhoon ja aseta kulho vesikattilan päälle, liesi keskilämmöllä, veden ei tarvitse kiehua täysillä. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes marenki on kiiltävää ja kovaa sekä lämmöltään selvästi sormea kuumempaa (tavoitteena 55 astetta). Näin valkuainen kypsyy ja et tarjoile raakaa kananmunaa vieraille. Ota pois vesihauteesta ja anna jäähtyä välillä vatkaten.


Vadelmamousse:

75 g vadelmaa paseerattuna (lusikalla siivilän läpi hierottua)
30 g tomusokeria
2 dl vispikermaa
50 g marenkia
2 liivatetta + vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paseeraa vadelmat ja vatkaa kerma vaahdoksi. (Voit vatkata tässä kohtaa heti 4 dl kermaa vaahdoksi, niin se on valmiina valkosuklaavaahtoon.) Sekoita tomusokeri ja vadelmat, lisää joukkoon kermavaahto. Kiehauta 1 rkl vettä ja liota liivatteet siihen. Vatkaa liivatteet vadelma-kerman joukkoon. Lopuksi sekoita joukkoon marenki. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.


Valkosuklaamousse:

100 g valkosuklaata
50 g marenkia
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
1 liivatelehti + vettä

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita valkosukla kermavaahtoon. Lisää siihen yhteen ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä liotettu liivate. Nostele joukkoon marenki ja kaada vaahto vadelmamoussen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa tunnin verran.


Suklaakuorrutus:

0,75 dl vispikermaa
1 rkl hunajaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1,5 rkl voita/margariinia huoneenlämpöisenä


Kiehauta kerma ja hunaja. Lisää joukkoon rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen voi. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ja levitä sitten kakun päälle. Pidä suklaakerros ohuena ettei leikkaaminen ole liian vaikeaa. (Minulla tuli vähän liian paksu tällä kertaa.) Ylimääräisen kuorrutteen voi säilyttää jääkaapissa ja tarjota kuumana vaikka jäätelön päällä.

Anna kakun olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita reunat varovasti. Voit kokeilla onko lämpimän pyyheen pitämisestä reunojen ympärillä apua tai auta veitsellä.

 Jos sinulla on tuoreita marjoja, keko niitä kakun päällä olisi piste iin päälle.


Huh, seuraava ohje on takuulla lyhyempi. :)





sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ilmavat ja herkulliset donitsit parilla eri kuorrutuksella

Jotenkin minua tylsistytti ajatus tavallisista munkeista. Halusin jotain kevyttä ja ilmavaa, ei kuitenkaan tippaleipää. Ajatusmatkani jatkui rapakon taakse ja donitseihin. Enkä tarkoita nyt sellaisia kakkudonitseja, vaan ilmavia ja kevyitä ihania pallosia tai rinkuloita. Nämä muistuttavat rakenteeltaan paljon Arnold'sin donitseja, mutta saanen sanoa, että ovat parempia. Tietenkin, kun donitsit ovat kotona tehtyjä. ;D

Herkkuja odottamassa kuorrutteen kuivumista.


Omien herkkujen teko teettää välillä työtä. Joulupukki voisi hyvin palkata minut tontuksi. Sen verran hyvin olen oppinut tekemään leivonnaisia salassa ja nopeasti. Tänään onnistuin tekemään vaikka mitä siinä ajassa, kun Neiti oli Isin kanssa ulkona. Ehdin laittamaan mm. donitsitaikinan tulemaan. Ajoitus on näissä salapuuhissa tärkeää. Tänään onnistuin siinä täydellisesti. Sain paistaakin nämä herkut ihan omassa rauhassa kuorsauksen ja tuhinan säestyksellä. Jotenkin se uppopaistaminen vaan on turvallisempaa lapsen nukkuessa.

Muistathan, että jos munkinpaistorasva syttyy palamaan, se pitää sammuttaa tukahduttamalla - joko kannella tai palopeitteellä. Liesituuletinta ei saa käyttää uppopaistamisen aikana. Paiston jälkeen älä kaada öljyä viemäriin. Laita se esim. maitotölkkiin, teippaa kiinni ja vie roskiin.


 Karamellikuorrutusta ja suolapähkinöitä

Donitsit 

n. 20 kpl

1 pss kuivahiivaa
4 dl maitoa (käytin rasvatonta laktoositonta maitojuomaa)
1 dl sokeria
2 kananmunaa
11(-11,5) dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
75 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä

Paistamiseen 1-1,5 l rypsi- yms. öljyä

Kaada jääkaappikylmä maito yleis-/monitoimikoneen leivontakulhoon. Liota hiiva joukkoon. Lisää loput aineet rasvaa lukuunottamatta ja anna koneen käydä 5 minuuttia. Lisää rasva ja tarkista, että tarvitseeko taikina lisää jauhoja. Taikinan on tarkoitus olla pehmeähköä, mutta kuitenkin sen tulee muodostaa pallo koneen käydessä. Anna koneen käydä vielä toiset 5 minuuttia. Peitä sitten leivinliinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi, noin tunti. Jos haluat, voit nostattaa taikinan eri kulhossa, joka on öljytty. Silloin se pääsee nousemaan paremmin.

Painele kohonneesta taikinasta ilma pois. Käytä jauhoja apuna ja kaulitse taikina noin 1 cm vahvaksi levyksi. Ota siitä ympyrä- tai donitsimuotilla renkaita. Tee pienemmällä muotilla reikä keskelle, jos sinulla ei ole donitsimuottia. Laita donitsit ja reiät nousemaan liinan alle. Jämätaikinasta tein pallon mallisia donitseja. Kun donitsit ovat nousseet kaksinkertaisiksi paista ne kuumassa öljyssä (n. 180 asteista). Valuta talouspaperin päällä. Jos kuorrutat sokerilla, kieritä donitsit heti valumisen jälkeen. Kaneli sopii hyvin mausteeksi.

Suklaakuorrutus

noin 10 donitsiin

2 rkl margariinia/voita
0,5 rkl siirappia
vajaa 0,5 dl maitoa
50 g tummaa suklaata
n. 2 dl tomusokeria

Sulata kattilassa rasva ja siirappi. Lisää joukkoon maito ja kiehauta ja nosta pois liedeltä. Sekoita joukkoon suklaa. Siivilöi joukkoon tomusokeri. Tomusokerin määrä ei ole niin tarkkaa. Lisää sitä niin paljon, että kuorrutuksesta tulee sopivan vahvuista. Toiset haluavat ohuemman kerroksen, suklaaholistit tarvitsevat vahvan kuorrutuksen.

Suklaakuorrutteisia donitseja. Pitää muistaa ostaa lisää tavallisia nonparelleja. :D

Karamellikuorrutus 

noin 10 donitsiin

0,5 dl sokeria
1 rkl vettä
1 dl kuohu-/vispikermaa kuumennettuna (ruokakermallakin luonaa)
1 rkl margariinia/voita
1-2 dl tomusokeria

päälle suolapähkinöitä rouhittuna

Mittaa kasariin sokeri ja vesi. Kuumenna sekoittamatta kunnes sokeri karamellisoituu kauniin vaaleanruskeaksi. Ota pois liedeltä ja lisää kerma. Seos kuohahtaa, ole varovainen. Nosta takaisin levylle ja sekoita tasaiseksi. Nosta pois ja lisää joukkoon margariini. Lisää niin paljon tomusokeria, että saat sopivan vahvuisen kuorrutteen. Dippaa donitsit kuorrutukseen ja ripottele heti päälle suolapähkinöitä.

 Donitsinreikiä kaneli-sokerissa pyöriteltyinä


  Allergiainfo:
  • Pystyt tekemään näistä maidottomia käyttämällä soija- tai muita dieettiisi sopiva maito-, kerma- ja rasvavalmisteita sekä maidotonta suklaata. 
  • Voit käyttää oman ruokavaliosi puitteissa kuorrutuksia myös -ton munkeissa.

Reseptille pohjaa löysin Allrecipestä Krispy and creamy doughnuts -nimellä. Tein jonkin verran muutoksia. Kuorrutukset ovat omaa käsialaa.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Juicy Lucy -hampurilaiset

Man vs. Food -ohjelmaa katsoneet saattavat muistaa jakson, jossa syötiin Juicy Lucy -hampurilaisia. Sen nähtyäni tiesin, että niitä on heti kokkailtava. Ensi puraisusta rakkaus syttyi. Tällä hetkellä nämä ovat mielestäni lähimpänä täydellistä hampurilaista. Pehmeä sämpylä sekä mehevä jauhelihapihvi, jonka sisällä on valuvaa juustoa, kastikkeena savuchilimajoneesia ja kaiken kruununa balsamiviinietikassa haudutettua sipulia. Voittajalta ei vaadita muuta.



Monet grillaavat vappuna, grillissä näistä pihveistä tulee loistavia. Ne kannattaa paistaa jonkun alustan päällä, jos juusto valuu välistä. Meidänkin piti grillata, mutta säiden herra päätti toisin.

Muista katsoa allergiainfo postauksen lopusta tarvittaessa.

Hampurilaispihvit

(isoja pihvejä 2 kpl)

500 g naudanpaistijauhelihaa
2 rkl ketsuppia
pippuria, suolaa maun mukaan
worcester-kastiketta loraus

väliin cheddarjuustoa kaksi siivua/burger

Sekoita hyvin jauheliha ja mausteet. Vaivaa taikinaa käsin useampi minuutti. Jaa taikina neljään osaan. Painele noin sentin vahvuisiksi pihveiksi. Laita pihvin keskelle juustosiivuja 2 ja painele sitten toinen pihvi päälle ja ummista reunat tiiviisti. Kypsennä joko paistinpannulla, grillissä tai uunissa (iso pihvi 200 asteessa 22 min).

Hyvin epämääräinen kuva taas, mutta siitä näkee mitä tarkoitan juustosiivujen laittamisella. Tuohon sitten toiset pihvit päälle ja reunojen ummistus.



Savuchilimajoneesi

2 keltuaista
1 tl sinappia
1,5-2 dl rypsiöljyä
tuoreena savustettua chiliä tai muuta vastaavaa, esim. chipotlea tms.
ketsuppia
suolaa, pippuria


Kaikkien ainesten pitää olla huoneenlämpöisiä aloittaessasi. Vatkaa keltuaisia ja sinappia hetki. Ala lisäämään öljyä hyvin ohuena norona koko ajan vatkaten keltuaisten joukkoon. Vatkaa niin kauan öljyä joukkoon, että saavutat halutun paksuuden. Mausta sitten haluamallasi tavalla.


Balsamicosipulit

1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli ohuina renkaina (puna/kelta)
1 vajaa tl sokeria
pari lorausta balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria

Paista sipulia miedohkolla lämmöllä niin kauan, että ne muuttuvat kauniin vaaleanruskeiksi ja karamellisoituvat. Lisää vähän sokeria ja sitten balsamiviinietikkaa. Paista tovi, jotta etikka paksuuntuu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa hampurilainen laittamalla sämpylän pohjan päälle ketsuppia, salaattia, maustekurkkua, kurkkua, sipuli, pihvi, majoneesi, tomaatti ja tuoretta sipulia. Voit paistaa väliin pari siivua pekonia halutessasi. Nautiskele rauhassa! Maha tulee takuulla täyteen.

Sämpylän ohje on täällä.


Allergiainfo:
  • Jos teet sämpylät maidottomina ja vaihdat juuston soijajuustoon tai jätät juuston kokonaan pois, saat tästä maidottoman. 
  • Gluteenittoman voi tehdä käyttämällä gluteenitonta leipää. 
  • Muista, että worcester-kastikkeessa on kalaa. Biona Worcester-kastike on gluteenitonta, sitä saa ainakin Ruohonjuuri-kaupoista.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ihanat hampurilaissämpylät

Minulla on suorastaan pakkomielteenä löytää tai tehdä täydellinen hampurilainen. Tässä loistava sämpyläohje. Nämä ovat pehmeitä, mutta eivät höttöisiä. Sämpylä imee itseensä makua hampurilaisen kastikkeista. Täydellinen valinta siis. Huomenna jatkuu täydellisen burgerin metsästys suosikkipihvieni muodossa. Käypä taas katsomassa, että miltä ne näyttävät ja miltä kokonainen hampurilainen sitten näyttää.

Näihin pitäisi ripotella päälle seesaminsiemeniä, mutta meillä ei ollut. 


3 dl maitoa (käytin rasvatonta laktoositonta maitojuomaa)
1/2 pussia kuivahiivaa
9,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 muna
1,5 tl suolaa
50 g margariinia/voita huoneenlämpöisenä (tai 0,5 dl rypsiöljyä)

voitelu kananmunalla ja päälle seesaminsiemeniä

Käytä taas konetta taikinan vaivaamiseen. Liota hiiva maitoon. Lisää muut aineet paitsi margariini. Anna koneen vaivata taikinaa muutama minuutti. Lisää sitten rasva ja anna koneen käydä 10 minuuttia.

Jaa taikina 6-10 osaan riippuen siitä kuinka isoja sämpylöitä haluat. Pyöritä sämpylöiksi, laita pellille ja litistä hieman. Anna nousta 30-40 minuuttia. Voitele kananmunalla ennen paistoaa. Paista 210 asteisessa uunissa kypsiksi noin 15-30 minuuttia. Paistoaika riippuu todella paljon sämpylän koosta. Kun sämpylä kumisee pohjasta, on se kypsä.

Allergiainfo:
  • tästä voi tehdä maidottoman valitsemalla maidottoman margariinin ja nesteeksi veden/soija- yms. muun sopivan maidon.
  • Laktoosittoman saa tehtyä käyttämällä laktoosittomia tuotteita. 


Vinkki:
Tästä taikinasta saa tehtyä kaksi komeaa paahtoleipää. Leivo taikina kahdeksi leiväksi. Laita vuokaan kohoamaan kaksinkertaiseksi. Paistoaika 200 asteessa noin 35 minuuttia. Voitele halutessasi kananmunalla ennen paistoa.

Paistoin samassa vuoassa vierekkäin nuo leivät. Vuoan koko on noin 25 cm x 25 cm.



-ton munkit allergisille, keliaakikoille ja vegaaneille

Valmistauduin tähän munkkikehitykseen ajattelemalla, että varmasti viisi ensimmäistä erää ovat kaikkea muuta kuin onnistuneita. Olin suorastaan yllättynyt, kun heti ensimmäinen erä toimi. Jotain hyötyä siitä, että olen lukenut paljon leivonnasta. Siis muutakin kuin ohjeita. Kun tietää mitä mikäkin aine tekee, niin on helpompaa yrittää korvata niitä. Tässä siis hyvät -ton munkit, joilla ei voi halkaista hampaitaan. Noudata ohjeitani tarkkaan.




2,5 dl viileää vettä
0,5 pussia kuivahiivaa
2 tl psylliumia
---
1 dl sokeria
0,5-1 rkl kardemummaa
50 g maidotonta margariinia huoneenlämpöisenä
1 tl ksantaania
2 dl hirssijauhoa
1,5 dl perunajauhoa
0,5 dl tapiokatärkkelystä
1,5 dl vaaleaa riisijauhoa
1,25 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
----
0,5 tl suolaa

Paistamiseen rypsi- tai muuta sopivaa öljyä

Mittaa vesi, hiiva ja psyllium leipä-/yleiskoneen kulhoon. Sekoita ja anna turvota 5 minuuttia. Mittaa toiseen kulhoon loput aineet suolaa lukuunottamatta ja sekoita ne keskenään. Lisää jauhoseos vesiseoksen joukkoon ja anna koneiden tehdä työt. Anna yleis-/moni-/leipäkoneen käydä 15 minuuttia hitaalla nopeudella. Lisää sitten joukkoon suola ja anna koneen vaivata taikinaa vielä 5 minuuttia keskinopeudella.

Munkit ovat parhaimmillaan paistopäivänä. Pakasta heti, jos teet niitä ison satsin. Älä sokeroi pakastettavia. Sulata pakastetut munkit uunissa ja sokeroi kuumana.

Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan nousta 30 minuuttia. Toista kohottamista ei enää tarvita. Kun alat paistamaan, ota lusikalla golfpallon kokoinen nokare taikinaa ja taputtele se hellävaroen palleroksi. Paista heti.

Kuumenna sitten öljy niin kuumaksi, että kun kokeilet laittaa sinne pienen taikinapalan, öljy alkaa heti "sihistä". Paista munkit kauniin kullanruskeiksi. Varo kuitenkin ettei öljy lämpene liian kuumaksi, koska silloin munkit eivät ehdi kypsyä sisältä. (Jos sinulla on lämpömittari, niin 180 astetta on hyvä.) Huomasin munkkien tykkäävän jäädä kattilan pohjaan kiinni. Sen voi välttää käyttämällä reikäkauhaa hetken paistoalustana.

Valuta talouspaperin päällä hetki ja sokeroi sitten.

Tärkeää:
  • Taikinaa pitää vaivata pitkään ja mieluiten koneella.
  • Kohota taikina vain yhteen kertaan.
  • Pitkän konevaivausajan vuoksi ei tarvitse käyttää kädenlämpöistä vettä, taikinasta tulee liian kuumaa, jos vesi on lämmintä. 

Muistathan uppopaistamisen turvaohjeet: 
  • Sammuta mahdollinen tulipalo tukahduttamalla sammutuspeitteellä tai kannella. 
  • Älä vahingossakaan roiskuta vettä kuuman öljyn joukkoon. 
  • Älä käytä liesituuletinta uppopaistamisen aikana.
  • Älä kaada käytettyä rasvaa viemäriin, vaan hävitä se esim. tölkkiin suljettuna roskien mukana.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Hirssisalaatti

Tahdoin kokeilla miten hirssinjyvät sopivat salaatin pohjaksi. Ei tarvinnut pettyä. Tämä on mukavaa vaihtelua makaroni- ja riisipohjaisille salaateille. Ravitsemuksellisestikin hirssi on parempi valinta. Lisää maukkautta salaattiin tuo reilu määrä tuoretta basilikaa sekä myskikurpitsan palat (yllättäen käytän niitä...)  Tämä salaatti sopii erinomaisesti tarjottavaksi vaikka vappulounaalle.

Tästä alkaakin vapputeemainen kausi. Yritän laittaa hyvin vappuun sopivia ruokia/leivonnaisia blogiin. Osa sopii brunssille, osa lounaalle ja sitten on tulossa ihan muuta vappuhyvää.


Hirssisalaatti:
2 dl hirssinjyviä
6 dl vettä
----
myskikurpitsaa pala kuutioina
10 cm pätkä kurkkua silputtuna
1 dl herneitä
15-20 viinirypälettä puolitettuina
2 dl sokeriherneitä
salaatinlehtiä silputtuna (käytin Cosmopolitan-salaattia)

kastike:
1 dl oliivi-/rypsiöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria maun mukaan
pieni kourallinen tuoreita basilikan lehtiä silputtuna
1-2 tl sitruunamehua

Huuhdo hirssinjyvät kylmällä vedellä siivilässä. Huuhdo sitten kuumalla vedellä. (Itse liotin niitä vielä pienen hetken kylmässä vedessä, paketissa tätä vaihetta ei ole.) Keitä sitten kypsäksi ohjeen mukaan. Huuhdo sitten siivilässä kylmällä vedellä ja kaada kulhoon.

Kiehauta herneet sekä sokeriherneet. Kypsennä kurpitsa joko keittämällä tai pannulla paistaen.Lisää hirssin joukkoon herneet, sokeriherneet, viinirypäleet, kurkku ja salaatti. Sekoita.

Yhdistä kastikkeen aineet ja tarkista sen maku, lisää esim. balsamiviinietikkaa tarvittaessa. Sekoita kastike hyvin salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Onnea Ässät, Suomen mestarit 2013!

Upeaa, vanhoille kotikulmille meni jääkiekon Suomen mestaruus. Kyllä sitä on odotettukin! Tämä kakku menee töihin viemisiksi täällä Keski-Suomessa. ;)


Pohjana on Beattyn suklaakakku. (Ohje on täällä.) Välissä on mangoa ja suolattua karamellimoussea. Kostutuksen tein Baileys-maidolla. Kakku on varmasti nopeimmin ikinä tekemäni kakku. En uskaltanut aloittaa ennen peliä, etten manannut tulosta. Väri on oikeasti punaisempi, oli hankalaa kuvata keinovalossa.


Kostutukseen käyttämäni Baileys-maito oli ihan vain 1,5 dl maitoa ja 3 rkl Baileys-likööriä, ei sen kummempaa.

Välissä oleva mango on ostettu säilykkeenä (sokeriliemessä). Valutin siitä nesteen pois ja soseutin  mangot. Lisäsin tilkan sitruunamehua  tuomaan lisäkirpeyttä.

Sitten se ihanuus, jota varmasti teen viikonloppuna ihan vaan jälkiruokamousseksi viinimarjojen kera.


Suolattu karamellivaahto:

reilu 0,5 dl sokeria
1 rkl vettä
--
1 rkl voita
1 rkl maizenaa + 1 rkl vettä
1/4 tl merisuolaa
--
1 + 1,5 dl vispikermaa
vaniljasokeria

Kuumenna  1 dl kermaa ja sekoita yhteen vesi ja maizena. Mittaa kasariin vesi ja sokeri. Älä sekoita muuten kuin ravistelemalla. Paahda sokeri kauniin vaaleanruskeaksi. Ota levyltä syrjään siksi aikaa, kun lisäät joukkoon kuuman kerman ja maizena-vesiseoksen. Sokeri kuplahtaa tässä kohtaa reippaasti, ole varovainen. Nosta takaisin levylle ja keitä hetki. Seos on valmista, kun se on paksuhkoa ja kuplii. Nosta levyltä ja sekoita joukkoon voi ja suola.

Kaada karamellimassa kulhoon, peitä foliolla ja nosta jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi. Lisää osa jäähtyneen karamellimassan joukkoon, sekoita. Lisää sitten loput ja sekoita tasaiseksi.

Ohje karamellimousseen on Home Cooking adventuresta.

-ton pannaria allergisille ja vegaaneille

Kiitos erään ihmisen, toimerruin kehittelemään -ton version pannarista. Neiti tykkäsi tosi paljon pannukakuista. Nämä ovat rakenteeltaan pehmeää ja pannarimaista ja ihan ilman kananmunia! Hiphiphurraa!

Ei nämä -ton pannarit kauniita ole, mutta onneksi maku ja rakenne ovat hyvät.


Keitä ensin puuro:

0,5 l soijamaitoa (tai muuta dieettiisi sopivaa maitoa)
0,75 dl karkeita riisijauhoja
ripaus suolaa
3 rkl maidotonta margariinia

Kiehauta maito ja vatkaa joukkoon riisijauhot. Keitä miedolla lämmöllä sekoitellen 10 minuuttia. Mausta sitten suolalla ja margariinilla. Tätä puuroa voi tarjota "mannapuurona".


Puuropannari:
koko annos puuroa
1 dl vaniljakastiketta (soija/kaura)
1 rkl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl maissijauhoja (ei tärkkelys, vaan sellainen keltainen maissijauho)

Sekoitas puuron joukkoon loput aineet. Paista pienellä leivinpaperoidulla uunipellillä noin 20-30 minuuttia 200 asteessa. (kunnes pannari on kiinteähkö ja kauniin värinen)


Tähän toiseen ohjeeseen ei tarvitse keittää puuroa. Rakenne on yhtä lailla pannarimainen. Tämän pannarin pinta nousee uunissa melkoiseksi palloksi. Kun sen ottaa uunista, siihen kannattaa painaa reikä.

Pannukakku

2 dl vaaleita riisijauhoja
1 tl psylliumia
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl vaniljakastiketta (soija/kaura)
2 dl soijamaitoa (tai muuta dieettiisi sopivaa maitoa)
3 rkl maidotonta margariinia sulatettuna

Sekoita aineet yhteen. Anna turvota puoli tuntia. Kaada pienelle leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa kypsäksi.


Pst. -ton munkit onnistuivat hyvin!!! Sellainen ohje tulossa vielä tällä viikolla. ;)

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Key lime crème brûlée

Tykkään kovasti erilaisista vanukkaista. Pidän key lime piestäkin todella paljon. Halusin tehdä edes vähän limepiirakkaa muistuttavaa vanukasta. Ongelma oli vain kondensoidun maidon puuttuminen. Mietintämyssy päähän - kondensoitu maitohan on makeutettua maitoa, aavistus toffeen aromia. Haa! Fariinisokeri varmaan toimii. Sillä homma ratkesi, vanukkaasta tuli tosi hyvää ja ei liian makeaa. Epäilen, että jos olisin vanukkaaseen pamauttanut tölkillisen kondensoitua maitoa, ei tulos olisi ollut näin tasapainoinen ja hyvä. Tarjolle voit laittaa vaikka keksejä vanukkaan seuraksi.


Joskus vielä pitää itselle hankkia tohotin, helpottaisi elämää välillä. Enkä pistäisi pahakseni sitäkään, jos löytäisin jostain annosvuokani. Olen järjestänyt keittiön kaapit niin hyvin, että en enää löydä niitä vuokia mistään. Sitten kun ostan uudet, voisin lyödä vetoja, että vanhat löytyvät. Aina siinä niin käy.

Key lime crème brûlée:

5-6 annosta

4 dl ruokakermaa
vaniljatanko
yhden limen raastettu kuori
4 keltuaista
0,5 dl fariinisokeria

pohjalle lime curdia (ohje: Lime curd)

sekä pinnalle luomuruokosokeria.

Kuumenna kiehuvaksi kerma ja vaniljatanko. Ota sitten tanko pois ja lisää joukkoon limen kuori. Vatkaa kulhossa keltuaiset ja fariinisokeri. Älä vatkaa liikaa, ettei tule vaahtoa. Kaada sitten aivan ohuena norona joukkoon kuuma kerma. (Ohuena sen vuoksi etteivät keltuaiset kypsy ja maku ala muistuttamaan kokkelia.)

Laita reilu lusikallinen lime curdia kunkin annosvuoan pohjalle. Jaa sitten vanukasmassa vuokiin.
Laita annosvuoat isompaan vuokaan ja kaada vuokaan kuumaa vettä noin puoliväliin asti. Paista vanukkaita 175 asteisessa uunissa 10-20 minuuttia.

Jäähdytä ainakin kaksi tuntia jääkaapissa. Ennen tarjoilua ripottele päälle luomuruokosokeria ohuelti ja paahda pinta joko tohottimella tai uunissa grillivastuksen alla. Tai sitten voit sulattaa sokerin paistinpannulla, kaataa sulan massan leivinpaperille, antaa jäähtyä ja ripottelet sitten sokerin muruset päälle.

Allergiainfo:

  • Tästä saa maidottoman käyttämällä maidotonta lime curdia sekä ruokakerman tilalla soijamaitoa tai -kermaa.

Lime curdia ja appelsiinimarmeladia

Vieläkään ei ole liian myöhäistä tehdä sitrushedelmistä säilykkeitä. Kun kerran maistaa itse tehtyä curdia tai marmeladia, ei ole enää paluuta kaupan versioihin. Appelsiinimarmeladin tekokin on yllättävän helppoa, lime curdista puhumattakaan.



Appelsiinimarmeladi

2 kg appelsiineja
2 sitruunaa
1 pkt hillo-marmeladisokeria (Dansukker)

Pese huolellisesti 3 appelsiinia. Raasta niiden kuori, vain keltainen kuoriosa. Leikkaa sitten kaikki appelsiinit ja sitruunat kalvottomiksi lohkoiksi. (Leikkaa ensin kuori pois ja sitten näet missä menee kunkin lohkon kalvo.) Tämä kannattaa tehdä kattilan päällä. Purista vielä kaikki mehutipat appelsiinin jämästä kattilaan. Laita lohkot kattilaan myös. Lisää hillo-marmeladisokeri kattilaan. Sekoita. Anna kiehua 10-15 minuuttia. Tölkitä ja säilytä jääkaapissa. Tästä tulee noin 6 dl marmeladia.


Lime curd

4-5 limeä
4 dl tomusokeria
2 kananmunaa
75 g voita/ maidotonta margariinia

Pese kolme limeä huolellisesti ja raasta niiden kuori. Purista limeistä mehu (1 dl). Sekoita kattilassa limemehu, kuoriraaste, munat ja tomusokeri. Kuumenna sekoitellen niin kauan, että seos sakenee. Sekoita joukkoon paloiteltu rasva. Sekoita sileäksi ja tölkitä. Säilyy jääkaapissa 2-3 viikkoa.

Ohjeiden ideat täältä.

Voit tehdä lime curdista maidottoman käyttämällä maidotonta margariinia.



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Makeat Aurajuustopiiraat


On se jännä miten makuaisti kehittyy. Nuorempana en voinut sietää homejuustoa. Nyt suorastaan rakastan sitä. Olen joskus nähnyt tämän tapaisen ohjeen jossain Valion mainoksessa. Siitä asti se on kuulunut herkkuihini. Piiraat ovat sopivasti makeita ja suolaisia.

Ylimmässä piiraassa on Brietä. Sekin toimii. 
Päärynät + homejuusto = toimiii




Pohja:
75g voita
1/2 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 1 tl vaniljasokeria

Täyte:
2 dl ruokakermaa
2 isoa munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
-----
1 tlk päärynänpuolikkaita paloina
n. 150 g Aurajuustoa muruina/pieninä paloina

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja sekoita taas. Lisää taikinaan yhteen sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Laita taikina puoleksi tuntia jääkaappia. Painele taikina sitten voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin tai silikoniselle muffinipellille, pohjalle sekä reunoille taikinaa.

Jaa Aurajuusto sekä päärynänpalaset piiraisiin. Sekoita ruokakerma, munat, sokeri ja vaniljasokeri ja kaada seos piiraiden päälle. Paista 200 asteessa noin 15-30 min. Paistoaika riippuu kovasti piiraiden koosta.

Tästä tulee noin 15 piirasta.

-ton Banaanikakku (vegaani, gluteeniton)

Silloin kun Neidiltä jäi myös viljat pois kananmunan ja maidon lisäksi, ajattelin leipomisesta tulevan tosi vaikeaa. Mutta yllätys, eihän se mitään rakettitiedettä sittenkään ollut. Perushomma on monesti sama. Sekoita kuivat aineet ja lisää sitten kosteat. Samalla tekniikalla syntyi tämä banaanikakku. Joko olen itse niin tottunut -ton leivonnaisten makuun tai sitten tämä on oikeasti tosi hyvää näin tavallisen ruokailijan mielestä. (Aina noita banaaneja jää tuohon tummumaan. Mitäköhän seuraavaksi keksii niistä?)



1 dl makeuttamatonta omenasosetta
3 pientä banaania soseutettuna
75 g maidotonta margariinia sulatettuna
2 dl luomuruokosokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 tl vanilja-aromia
0,5 dl vaniljakastiketta (käytin Alpro Soyaa)
---
5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Milletti)
2 tl ksantaania
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1,5 tl kanelia

Vuoan voiteluun maidotonta margariinia ja gluteenittomia korppujauhoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 2 litran torvivuoka. Sekoita yhteen kuivat aineet ja toisessa kulhossa kosteat aineet. Yhdistä ja sekoita hyvin. Kaada vuokaan ja paista noin 45 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa kakku.

Vegaanit huom!
  • Jos voit käyttää tavallisia vehnäjauhoja, laita niitä 5,5-6 dl. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sima

Äitini opetusten mukaan teen simaa joka vuosi.Tässä muutama erilainen versio. Yhteen voi käyttää pakastimesta vanhat raparperit pois. Tänä vuonna kokeilen myös vadelmasimaa. Saapa siihenkin marjoja käytettyä ennen kuin seuraava satokausi tulee ja tämä emäntä painelee metsässä kuin hirvi hullunkiilto silmissään.

Vadelmasimaa tulossa

Huom! Olen useana vuonna valmistanut simaa myös kuivahiivasta. Se onnistuu hyvin. Siitäkin voi simaa tehdä, jos tuorehiivaa ei ole.

Perinteinen sima

8 litraa vettä
500 g fariinisokeria
500 g taloussokeria
3-4 sitruunan mehu
kahden sitruunan kuoret (vain keltainen osa)
pieni herneen kokoista nokaretta hiivaa (1/5 tl kuivahiivaa)

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunanmehu ja kuori. Sekoita ja jäähdytä 34-37 asteiseksi. Ota tilkka nestettä ja liota hiiva siihen. Kaada hiivaliuos nesteen joukkoon ja sekoita. Vähäisellä hiivamäärällä simasta tulee mielestäni paremman makuinen. Hiivaa tarvitaan vain sen verran, että käyminen lähtee käyntiin. Anna käydä huoneenlämmössä 24 h. Pullota sitten. Laita jokaisen pullon pohjalle 1 tl sokeria ja rusinoita.

Nosta sima kylmään, mutta älä laita korkkeja liian tiukkaan kiinni. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä noin viikossa, huoneenlämmössä menee 3 päivää.


Raparperisima

4 l vettä
1 l viipaloitua raparperia
500 g fariinisokeria
0,5 dl sitruunamehua
hiven (vajaa 1/4 tl) tuorehiivaa tai 1/5 tl kuivahiivaa

Laita kattilaan 2 litraa vettä ja raparperit. Keitä noin 20 minuuttia. Siivilöi ja kaada sokerin päälle. Sekoita kunnes sokeri liukenee. Lisää loput vedestä ja sitruunamehu. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Ota tilkka nestettä ja liota hiiva siihen. Kaada hiivaliuos nesteen joukkoon ja sekoita. Anna käydä huoneenlämmössä 24 h. Pullota sitten. Laita jokaisen pullon pohjalle 1 tl sokeria ja rusinoita.

Nosta sima kylmään, mutta älä laita korkkeja liian tiukkaan kiinni. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmista noin viikossa.


Vadelmasima

4 litraa vettä
400 g vadelmia
500 g taloussokeria
pieni herneen kokoista nokaretta hiivaa (1/5 tl kuivahiivaa)

Kiehauta vesi ja kaada se vadelmien ja sokerin päälle. Sekoita, jotta sokeri liukenee. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Ota pikkaisen nestettä ja liota hiiva siihen. Sekoita hiivaliemi nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi sima. Pullota ja laita jokaiseen pulloon pohjalle 1 tl sokeria ja muutama rusina. Säilytä jääkaapissa. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pinnalle.


On muuten ihanaa, että kevät tulee! Viikko sitten oli näiden krookusten päälle hurjasti lunta. Nyt jo kukitaan täysin palkein.

Muutenkin ihan kiva, saa kasvihuoneen pian käyttöön. Sitä tarvitaan pian vai miltä näyttää?



Juhannusperunoita tulossa :D




Pannaria sunnuntaina

Niin no joo, pannukakkua syödään torstaisin hernekeiton jälkeen, mutta sopiihan se sunnuntaihinkin. Tässä ohje, jota olen käyttänyt vuodesta toiseen hyvällä menestyksellä.



50 g voita/margariinia
8 dl maitoa
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sulata keskikokoisessa kattilassa rasva ja ota kattila pois liedeltä. Lisää sitten maito ja sekoita. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperoidulle syvälle isolle uunipellille ja paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.

 Tarjoile hillon/marjojen ja kermavaahdon/jäätelön/vaniljakastikkeen kera.

Huom! Tästä saa maidottoman käyttämällä soija- tai muuta dieettisi sopivaa maitoa. Samalla pitää huolehtia, että margariini on maidoton.

Ensi viikolla on tulossa erikoisruokavalioon kakkua, säilötään sitrushedelmiä, jälkiruokaa tehdään säilönnän tuloksista ja syödään todennäköisesti hampurilaisiakin. Käypä kurkistelemassa!

Pst! Muista laittaa tiistaina sima tulemaan. Alkuviikon ostoslistaan siis sokeria, fariinisokeria, sitruunoita, hiivaa ja rusinoita.



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Katkarapusalaatti

Ostin kaupasta Cosmopolitan-salaattia ja tiesin heti mitä haluan siitä tehdä. Olen suorastaan riippuvainen helppotekoisesta katkarapusalaatista, jota käytän ihan salaattina tai leivän täytteenä. Cosmopolitan-salaatin lehdet suorastaan huutavat päälleen jotain, mitä syödä kuin tacoa.



Käytän taas Chipstersin remoulade-kastiketta. Ja ei, en ole saanut mitään maksua/tuotelahjusta. Tykkään ihan oikeasti tuosta tuotteesta. Välillä niin mukavuudenhaluisena ihmisenä on kivaa, kun voi jossain kohdassa ruoanlaitossa oikaista yhden mutkan suoraksi. Meillä kun niitä mutkia riittää ihan kotitarpeiksi. :)

Katkarapusalaatti

1 pss katkarapuja a' 200 g
5-7 cm pätkä kurkkua
1-2 cm pätkä purjoa
1 kirpeä omena (Granny Smith)
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1/2 prk Chipstersin remoulade-kastiketta
muutama lehti Cosmopolitan-salaattia
pippuria, sitruunaa, suolaa maun mukaan

+ salaatinlehtiä tarjoiluun

Sulata katkaravut ja keitä munat. Silppua kurkku, purjo, muutama salaatinlehti, kananmuna ja omena. Sekoita kastikkeen kanssa. Lisää joukkoon katkaravut ja sekoita hyvin. Leikkaa tarjoiluastioiksi tulevista salaatinlehdistä lehtiruotia hieman ohuemmaksi ja annostele muutama lusikallinen salaattia per lehti. Tarjoile muutaman tunnin kuluessa. Säilytys jääkaapissa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kebabia omasta uunista sekä tomaattista kastiketta

Netissä on jo todella pitkän aikaa kiertänyt ohje itsetehtävästä kebabista. Alkuperäisessä ohjeessa annos on iso ja suolaa on paljon. Olen vähentänyt suolan määrää ja lisännyt mausteita onnistuneella lopputuloksella. Ohje on myös piennetty, tuplaa tai triplaa tarvittaessa. Toiset haluavat käyttää rasvaisempaa lihaa. Voit valita jauhelihan mielesi mukaan. Tärkeintä ohjeessa on sekoittaa taikinaa monitoimikoneen/yleiskoneen leikkuuterällä tarpeeksi pitkään. Jos rakenne lihasta jää jauhelihamaiseksi, tuloksena on lihamureketta. Tässä on oma versioni siihen:



700 g naudanpaistijauhelihaa
8 g aromisuolaa
8 g lipstikkasuolaa
0,5 tl korianteria
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl paprikajauhetta
3 tl mustapippuria

Huom! Mausteet kannattaa laittaa jauhettuina, tulee miellyttävämpi suutuntuma.

Mittaa ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna koneen tehdä työt. Hienonna 5-10 minuuttia kunnes liha on tasaista sosetta. Sekoita vielä käsin, ota ensin terä pois. Laita pöydälle ristiin kaksi isoa palaa foliota. Voitele keskikohta ruokaöljyllä. Nosta siihen liha ja muotoile se öljytyin käsin tiiviiksi rullaksi. Kääri folio ympärille ja tee pohjaan pari pientä reikää. Laita vuokaan ja paista 2,5 tuntia 100 asteisessa uunissa. Anna vetäytyä ainakin vartin verran ja leikkaa sitten ohuiksi siivuiksi. Tarjoile haluamallasi tavalla.




Tomaattikastike kebabille

Tämä on vähän tällainen mutu-tuntumalla tehty. Heittelen yleensä mukaan vähän mitä sattuu ja hauduttelen soossia pitkään.

500 g paseerattua tomaattia
1/2 sipuli silputtuna
2-4 valkosipulin kynttä
2 tl paprikajauhetta
loraus Worcesterkastiketta
chiliä maun mukaan
2 rkl balsamiviinietikkaa
grillikastiketta missä on savun makua tai chipotlea
lipstikkasuolaa
pippuria maun mukaan

Laita ainekset kattilaan ja hauduta tunnin verran. Voit lisätä omia mielimausteitasi joukkoon. Käy myös pizzan päälle tai spagettikastikkeeksi.

Pitaleivän ohje löytyy täältä ja gluteenittoman pitaleivän ohje on tässä.

Pitaleipä

Eilen laitoin gluteenittoman pitaleivän ohjeen, nyt on sitten tavallisen ruokavalion version vuoro. Tässäkin on tärkeää vaivata taikinaa riittävän kauan. Se edesauttaa taskun syntymistä.



1/2 pussia kuivahiivaa
3 dl vettä
2 dl ruisjauhoja
5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa

Mittaa kaikki aineet suolaa lukuunottamatta joko yleiskoneen, monitoimikoneen tai leipäkoneen kulhoon. Anna koneen käydä 10 minuuttia. Lisää suola ja anna käydä vielä 5 minuuttia. Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi. Laita taikinapallojen päälle leivinliina ja anna nousta 20 minuuttia. Kaulitse pallot noin 15 cm halkaisijaltaan ympyröiksi ja laita leivinpaperoidulle pellille. Peitä liinalla ja anna nousta 30 minuuttia. Laita uuni sopivassa kohtaa lämpenemään 250 asteeseen. Juuri ennen uuniin laittamista, käännä pitaleivät. Laita uuniin ja suihkuta uuniin vettä vähäsen. Paista noin 6-8 minuuttia.

Huomenna tehdäänkin pitaleipiin täytettä. :)


torstai 18. huhtikuuta 2013

Gluteeniton pitaleipä

Alun alkaen minulla oli ihan toinen resepti julkaistavaksi tänään, mutta kun nuo gluteenittomat pitaleivät onnistuivat niin hyvin, niin pakkohan leipäohje oli heti blogiin laittaa!

Koska minulla ei ollut mitään pohjaa reseptille, aloin miettimään leivonnan periaatteita. Taikinasta täytyi saada kimmoisaa, jotta tasku aukeaisi. Liian kovaakaan se ei saa olla, koska sitten leivistä tulisi kivikovia. Gluteenin puute on iso ongelma, koska gluteeni näyttelee merkittävää roolia pitaleivässä. Sitten laskin yhteen pitkän vaivausajan, apuaineet ja vesihöyryn. Jes! Siitä se idea sitten lähti ja kehitysversio yksi onnistui hyvin.


4 pitaleipää

1,5 dl vettä
2 tl psylliumia
2 tl kuivahiivaa
---
1 dl hirssijauhoa
0,5 dl tavallinen riisijauhoa
1 dl täysjyväriisijauhoa
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl soijajauhoja
1 tl ksantaania
1 rkl rypsiöljyä
---
0,25 tl suolaa

Mittaa leipäkoneen (yleiskoneen) kulhoon vesi, psyllium ja hiiva. Sekoita ja anna turvota 5 minuuttia.

Mittaa joukkoon muut aineet suolaa lukuunottamatta. Laita koneeseen ja käynnistä taikinan vaivaamiseen tarkoitettu ohjelma. Anna koneen käydä 15 minuuttia. Lisää joukkoon suola ja anna käydä vielä 5 minuuttia.

Laita pellille leivinpaperi. Jaa taikina neljään osaan. Taputtele taikina noin sentin korkuisiksi pyöreiksi ympyröiksi pellille maissijauhon avulla. Peitä leivinliinalla ja anna nousta vartin verran. Muista laittaa uuni lämpenemään 250 asteeseen tarpeeksi ajoissa.

Laita leivät uuniin ja heitä heti uunin pohjalle tilkka vettä. Sitten äkkiä luukku kiinni. Anna paistua 6-8 minuuttia. Tarjoile mahdollisimman pian.




keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Mariannetorttu

Tykkään kovasti Runebergin tortuista, mutta niitä ei kyllä tule syötyä kuin Runebergin päivänä. Aloinkin sitten miettimään, että miten niin hyvästä leivonnaisesta saisi ympärivuotisen herkun. Tässä versioni:



Taikina:
200 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 dl luomuruokosokeria
2 kananmunaa
----
1 dl mantelirouhetta
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl korppujauhoja
1,5 dl Marianne Crush -rouhetta
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
---
1 dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita yhteen kuivat aineet mantelirouheesta leivinjauheeseen. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna kerrallaan joukkoon ja vatkaa. Lisää yhdistetyt kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina voideltuihin ja jauhotettuihin rengasmuotteihin tai sitten ihan muffinivuokiin. Paista 15-20 min 200 asteessa. Anna jäähtyä ja koristele pinta sulatetulla suklaalla ja Marianne Crushilla.




tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ciapatta

Olen jo aiemminkin ylistänyt Jan Hedhin Mestarileipurin leipäkirjaa ja ylistän sitä nyt lisää. Äärimmäinen harmi, että siitä on painos loppuunmyyty. Oma ratkaisuni oli ostaa englanninkielinen versio, lainata suomenkielinen kirjastosta ja merkata sitten englanninkieliseen grammamäärät ohjeisiin (eng. versiossa mitat muutettu kuppimitoiksi). Tästä kirjasta on peräisin tämä Ciapatta-ohje. Niin ilmavaa, kevyttä ja herkullista. (Ohjetta pikkuisen muutettu käyttäjäystävällisemmäksi.)



Esitaikina:
2 g hiivaa
250 g vettä
250 g erikoisvehnäjauhoja

Sekoita aineet yhteen (yleiskoneen) kulhossa. Peitä kulho kelmulla ja anna olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Taikina:
5 g hiivaa
250 g vettä
250 g durum-vehnäjauhoja
125 g erikoisvehnäjauhoja
15 g merisuolaa

Liuota hiiva veteen ja lisää seos esitaikinan joukkoon. Punnaa mukaan jauhot. Sekoita yleiskoneella (tms) pienellä teholla 13 minuuttia. Lisää joukkoon suola ja nosta vähän koneen tehoa ja käytä vielä 7 minuuttia.

Peitä kulho leivinliinalla ja nostata 60-90 minuuttia. Laita pellille leivinpaperi ja nostele isolla lusikalla taikina siihen neljään osaan. Taikina on löysää, mutta se on tarkoituskin. Voitele oliiviöljyllä kätesi ja muotoile leivät kauniimman mallisiksi. Huolehdi siitä, että pinta on öljytty kevyesti. Laita nyt uuni lämpenemään 250 asteeseen ja anna leipien kohota vielä sen aikaa. Paista sitten seuraavan ohjeen mukaan:

  • 250 astetta, paista 5 minuuttia, suihkuta aluksi uuniin vettä
  • Vähennä lämpöasteet 200 asteeseen 5 minuutin jälkeen
  • Paista 10 minuuttia. Raota uuniluukkua hetkeksi. 
  • Paista taas 10 minuuttia ja raota sitten luukkua.
  • Paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes leivät ovat kypsiä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Makusuolat

Olen vähentänyt tämän perheen suolan käyttöä reippaasti makusuolojen avulla. Meillä käytetään tällä hetkellä pääsääntöisesti kahta erilaista - sienisuolaa sekä lipstikkasuolaa. Jälkimmäinen on loistava lihaliemikuution korvike. Maustamme lihakeiton ynnä monet muut liharuoat tavallisen suolan sijasta lipstikkasuolalla. Sienisuola sopii yhtä moneen paikkaan, jos on sienten ystävä.

Tässä tulossa lisää lipstikkasuolaa


Lipstikkasuola

2 dl kuivattua lipstikkaa
1 dl karkeaa merisuolaa

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja anna sen jauhaa suola hienoksi. Säilö tiiviiseen purkkiin. Kun teet suolan, varmista, että ainekset ovat kuivia. Siten säilyvyys on todella pitkä.

Jos ystävälläsi tai sukulaisella kasvaa lipstikkaa, kannattaa kysellä jakotaimia. Lipstikka on monivuotinen yrtti. Sitä voi kylvää siemenestäkin. Nyt on viimeistään syytä tehdä kylvö esikasvatukseen. Suorakylvö maahan toukokuussa. Kasvuaikana lipstikka pitää syvämultaisesta ja ravinteikkaassa maassa puolivarjossa. Kuivina kausina lipstikkaa täytyy kastella. 



Sienisuola

1 dl karkeaa merisuolaa
100 g kuivattuja suppilovahveroita

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja anna sen jauhaa suola hienoksi. Säilö tiiviiseen purkkiin. Kun teet suolan, varmista, että ainekset ovat kuivia. Siten säilyvyys on todella pitkä.

Sienisuolaa


Huom! Voit hyvin puolittaa annokset, jos nämä tuntuvat isoilta määriltä.


Meillä nuo yrtit rehottavat yhä ikkunalaudalla, joten pitänee tässä jossain vaiheessa kokeilla rosmariini- ja timjamisuoloja. Sitruunasuolasta haaveilen myös.

Perunarieskat tavalliset ja gluteenittomat

Minulla on ollut tämä perunarieskaohje jo pari vuosikymmentä. En muista enää pätkääkään mistä olen sen saanut. Näitä on helppo ja nopea valmistaa. Lisäksi saa perunamuusin jämät hyötykäyttöön. Ohje oli helppo muuntaa gluteenittomaksi, munattomaksi ja maidottomaksi.


 Alemmat ovat tavalliseen ruokavalioon. En ollut turhan tarkka niiden muotoilussa. Maistuivat  ulkonäöstään huolimatta.

Perunarieskat

3 dl perunamuusia
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
(vettä)

Voiteluun:
0,5 kananmunaa

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen. Jos perunamuusisi on jämäkkää, lisää vettä niin, että saat pehmeän taikinan. Nostele lusikalla pellille ja taputtele pieniksi rieskoiksi kostutetuilla käsillä. Voitele lopulla munalla Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes niissä on ruskeita pilkkuja.

Gluteeniton, munaton, maidoton versio

3 dl maidotonta perunamuusia
6 rkl ruokaöljyä
2,25 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
0,5 tl suolaa
(tai 0,75 dl perunajauhoja, 0,75 dl hirssijauhoja, 0,75 dl tummaa täysjyväriisijauhoa)
vettä niin paljon, että saat pehmeän taikinan.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen. Jos perunamuusisi on jämäkkää, lisää vettä niin, että saat pehmeän taikinan. Nostele lusikalla pellille ja taputtele pieniksi rieskoiksi kostutetuilla käsillä. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.




sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Suklaakuppikakut

Suklaata, vadelmia ja mascarponea. Taivaallinen yhdistelmä, kokeilkaa!



Suklaakuppikakut
200g tummaa suklaata
200g voita
2 dl sokeria
4 munaa
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
12 palaa tummaa suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa, jos olet sinut mikrosi kanssa. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen taikinaan. Kaada suklaa ohuena nauhana vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti tasaiseksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot taikinaan. Annostele taikina muffinsivuokiin tai vuodellulle muffinsipellille. Laita pala suklaata muffinsin keskelle.

Paista 200-asteisessa uunissa 10-20 minuuttia. Anna muffinien levähtää hetki ennen kumoamista, jotta ne irtoavat paremmin. Anna jäähtyä ja kuorruta sitten mascarpone-vadelmavaahdolla.

Voit tarjota myös ilman kuorrutusta. Silloin voit tarjota ne lämpiminä esimerkiksi jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Annoksesta tulee 12 kpl tavallisella muffinsipellillä. Pienempiä tulee noin 20 kpl.


Mascarpone-vadelmavaahto

200 g mascarponea
6 dl vadelmia
1 dl tomusokeria

Paseeraa vadelmat (hiero lusikalla siivilän läpi). Sekoita mascarpone notkeaksi. Lisää siihen paseeratut vadelmat ja tomusokeri. Vatkaa vaahdoksi. Pursota jäähtyneen kuppikakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla.


Allergiainfo:
  • Tästä voi tehdä maidottoman, kun vaihtaa voin maidottomaan margariiniin. Pitää huolen siitä, että suklaa on maidotonta ja tekee mascarponevaahdon sijasta esim. vadelmajäätelöä sekoittamalla tofu- tai riisijäätelöön paseerattua vadelmaa.
  • Gluteenittoman lupaan kokeilla joku päivä. Tänään en ehtinyt.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Suklaavanukkaat

Joskus parhaillekin vanhemmille iskee turhautuneisuus. Sotkua ja kaikkia mahdollisia kommelluksia samana päivänä. Sitä saa siivottua ja minuutissa kaikki vaivannäkö on jo hautautunut lelujen alle. Pitäisi varmaan ottaa sadasosasekunnissa kuva kodista siivouksen jälkeen. Näitä kuvia voisi sitten laittaa sinne tänne muistuttamaan, että hei, meillä voi näyttää tältä ilman tuota leluvuorta.

Yleensä samana päivänä alkaa uskoa evoluution tehneen virheen, kun ihmislapsilla ei ole karvapeitettä. On kiire lähteä jonnekin ja lapsukainen ottaa vaatteita pois sitä mukaa, kun niitä saa hänelle päälle. Lopulta ohitse menee salama valkoinen vaippa vilkkuen. Sitten kun päivä lopulta on pulkassa ja lapsi on nukkumassa, kaipaa itselleen jotain pientä hyvää. Suklaavanukas on siihen ratkaisu. Se on nopea päivällä tehdä jääkaappiin odottamaan omaa pientä herkutteluhetkeä.


Suklaavanukasta on todella helppo tehdä itse. Makukin on (tietenkin!) paljon parempi kuin kaupan vastaavissa. Saat muokattua vanukasta helposti vaihtelemalla käyttämääsi suklaata. Lisäksi voit laittaa mausteeksi erilaisia raastettuja sitrushedelmän kuoria tai pohjalle vaikka mansikoita tai maidon voi vaihtaa kookosmaitoon.

0,75-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 isoa kananmunaa (tai 5 normaalikokoista)
100 g tummaa suklaata rouheena (tai muuta haluamaasi suklaata)
1 dl ruokakermaa
5 dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita munat ja sokeri kevyesti käsivatkaimella. Kiehauta maito-kermaseos kattilassa. Lisää joukkoon suklaa ja sekoita se tasaiseksi. Lisää ohuena norona koko ajan sekoittaen maito-suklaaseos muna-sokeriseoksen joukkoon.

Laita kuusi pientä vuokaa, kahvimukia tms. uunivuokaan ja jaa vanukasseos vuokiin. Kaada uunivuokaan vielä kiehuvaa vettä ja nosta uuniin kypsymään noin 15-25 minuutiksi. Jäähdytä. Tarjoile marjojen/kermavaahdon kera.

Huom!  Käyttämällä maidotonta suklaata sekä kookosmaitoa/soijamaitoa voit tehdä tämän maidottomana.

Kurpitsakeitto

Nyt tarvittiin nopeaa ruokaa, kun oli en-jaksa-tehdä mitään-muksu-valvotti-päivä. Kasvissosekeitto on helppoa ja meillä tosi nopeaa. Pakastimesta löytyy yleensä silputtua purjoa sekä kurpitsasosetta. Nyt oli näppärästi vähän perunaakin keitettynä. Keitto syntyi 10 minuutissa. Vähän pidemmän aikaa ottaa, jos pitää keittää kurpitsa ja peruna kypsäksi.


Kurpitsakeitto:

5 cm pätkä purjoa silputtuna
2 rkl ruokaöljyä
3 dl vettä
2 jauhoista perunaa (tai 1 omena ja 2 porkkanaa, mikä ruokavalioon sopii)
450 g kurpitsakuutioita tai 450 g kurpitsasosetta
2 dl soijaruokakermaa tai muuta dieettiisi sopivaa kermaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl kirveliä
0,5 tl lipstikkasuolaa
muutama ripaus valkopippuria
chiliä/tabascoa maun mukaan

Kuullota silputtu purjo öljyssä. Lisää vesi, perunat, kurpitsa ja mausteet . Keitä miedolla lämmöllä kypsäksi. Lisää vettä tarvittaessa. Lisää kerma. Kiehauta ja tarkista maku. Lisää mausteita tarvittaessa.

Jos teet pikakeittoa, kuullota purjo, lisää keitetyt perunat soseutettuna sekä kurpitsasose ja vesi. Mausta ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää kerma ja tarkista maku.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Hirssi-taatelipuuro

Tällä viikolla vietetään allergiaviikkoa. Paikalliset astama- ja allergiayhdistykset järjestävät erilaisia tapahtumia. Allergiaviikon teeman mukaisesti jatkan erikoisruokavalio-ohjeilla. 

Jos laiskottaa, on näppärä tehdä uunipuuro ja laatikkoruoka samalla kertaa. Uunipuuro on muutenkin kivaa vaihtelua. Helppoa ja nopeaa tehtävää, eikä pala pohjaan niin kuin hellalla tehtävät. :) Tähän laitoin taatelia makeutukseksi joukkoon. Taateli ja hirssi tuntuvat sopivan hyvin yhteen.



Hirssi-taatelipuuro:

1,5 dl hirssinjyviä
7 dl soijamaitoa (tai muuta dieettiisi sopivaa maitoa)
1/2 pkt taateleita

Vuoan voiteluun maidotonta margariinia

Huuhtele siivilässä jyviä kylmällä vedellä. Laita vielä hetkeksi likoamaan kylmään veteen. (Ota iso kulho, laita siivilä jyvineen siihen ja laske vettä niin paljon, että jyvät peittyvät. Voitele uunivuoka maidottomalla margariinilla. Pilko taatelit pieneksi ja laita voideltuun vuokaan. Valuta jyvät vedestä ja kippaa vuokaan. Mittaa joukkoon maito. Laita uuniin 175 asteeseen noin pariksi tunniksi. Sekoita kerran pari paiston aikana. Lisää paistoaikaa, jos jyvät eivät tunnu kypsiltä. Halutessasi voit maustaa puuroa ripauksella suolaa tai sokeria. Tarjoile esim. maidon tai hunajan kera.



Kaivoin esiin kirjoittamiani pätkiä Neidin vauva-ajalta, aikaa ennen kuin allergiat olivat selvillä. Nyt jo tajuaa paljon enemmän ja tietää mistä Neidin nukkumattomuus ja puklailu johtuivat.

Lama-ajan unihiekkaa

Meillä on valehtelematta satatuhatta ja kaksi nukkumattia kaapin takana. Ainakin niin monta kertaa neidille on laulettu Sinisen unen ensimmäinen säkeistö. Tällaisesta nukkumattiarmeijasta huolimatta neidin nukkuminen on yhä edelleen vähän niin ja näin.

Yksi johtopäätös on tullut tehtyä - nukkumattien unihiekka on perua lama-ajalta. Se on niin huonolaatuista, että se vain kutittaa silmiä, mutta ei tee muuten tehtäväänsä. Neitiä kun seuraa nukkumatin visiitin jälkeen, niin silmiä kutittaa kovasti, mutta nukkua ei millään meinaa malttaa. Onhan hänellä koko ajan tekemistä ja uuden oppimista niin kamalan paljon ettei ole ihmekään ettei malta nukkua, mutta jos vaikka edes pikkuisen äidin mieliksi.

Aika usein unihiekassa on mukana pyöriäispulveria. Silloin nukahdetaan ihan nätisti, mutta se pyöriminen - voih. Se herättää varmasti naapurin koiratkin. Eipä siinä mitään ongelmaa olisi. jos sitä tavaraa olisi nukkumatilla käytössä vaikka kerran viikossa. Mutta sitä on noin joka toinen yö (tällä hetkellä joka yö) unihiekassa mukana. Sitä on hiukan rasittava seurata vierestä. Neiti hymyilee leveästi unissaan, pyörii kyljeltä kyljelle ja huitoo käsillään. Ihan kuin hän olisi hyvin onnellinen kääntymistaidostaan: "Jee nyt pääsen itse kääntymään. Enää ei haittaa vaikka äiti tai isi laittaisi ihan väärälle kyljelle." Tässä on melkein jo reklamaation paikka nukkumateille.

Jotakin ruokahalunkin herättää on myös nukkumateilla mukanaan. Neiti heräilee sen verran tiheästi tissille. Niin mukavuudenhaluiseksi tyttöseksi hän herää hämmästyttävän usein syömään. Pitää siis todella olla nälkä. Äidin ja isin tyynyliinat pitävät hyvin paikkansa - Äiti on vähän väsynyt, Isi on todella väsynyt... Isi majoitetaan välillä olohuoneen puolelle unen saannin turvaamiseksi. Äiti vetää lonkkaa toivottavasti viikonloppuna ja varmaankin pääsiäisenä. Niin ja nukkumattien pahoista katseista huolimatta nyt aloitettiin iltasapuskakampanja maissivellin muodossa. Nyt sitä sitten tarjoillaan joka ilta. Neiti on jo niin iso tyttö, että täysimetys jää historiaan. Iltasapuskan on oltava tuhdimpaa. Jospa se päihittää nukkumattien ruokahalupulverin!

Onneksi Känkkäränkkä-pulveri jaetaan tähän talouteen aika harvoin. Mutta voi veljet, kun joku nukkumatti erehtyy pussista ja heittää tuota maankuulua kiukkupulveria. Neidillä on heti herättyään niin kiukkuinen ilme ja itku, että tekisi mieli paeta vuorille. (Onneksi vuori ei ole kaukana, toisella puolella tietä.) Mutta eihän tuota pikkuista henno jättää. Siinä sitten kuunnellaan kaikki valitukset ja kiukuttelut mitä neiti vain keksii. Välillä huomaa, että hän ei itsekään tiedä miksi kiukuttelee. Voiko sille olla mitään muuta selitystä kuin viallinen unihiekka? Tilanne saadaan aika usein nollattua pikaisilla lisänokosilla. Tissi suuhun ja pään silitystä niin hyvällä tuurilla kiukku-piukku nukahtaa nopeasti ja herää aurinkoisena itsenään.

Pikaunihiekkaakin näyttää tämän talouden nukkumateilla olevan mukanaan. Sitä ne mokomat heittävät, kun on neidin päikkärien aika. Tänäänkin neiti nukkui massiivisia vartin päikkäreitä. Just sen aikaa, että siinä ehtii syömään ja jos tuuri käy, käymään vessassa. Pidemmät torkut tulivat myöhemmin. Tosin ne vaativat äidin viereen katsomaan telkkua. Harmi ettei siinä yleensä ehdi nukkumaan, kun torkkujenkin puolivälissä tarvitaan lisää sapuskaa. Liikkuva maitobaari lisännee pian päiväaterioihinkin perunaa/bataattia tms.


Joskus vaan ottaa pattiin jatkuva heräily ja oman ajan puute. Neiti kun nukahtaa iltaisin aikaisintaan klo 23, niin siinä jää kyllä omat hommat melkoisen myöhälle. Nukkumatit! Liikkukaa aikaisemmin! Ja käyttäkää laatuhiekkaa, voin sitä varten vaikka muistella loput kaksi säkeistöä sanoja.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ga Xa Ot - sitruunaruoholla ryyditettyä kanaa

Vietnamilainen ruoka on todella hyvää. Kokeilluista resepteistä tämä on suosikkini. Mausteet ovat todella tasapainossa, kiitos ohjeen sokerisiirapin. Sen tekemisen vaiva kannatta nähdä, koska se on reseptin the juttu. Jos lapset syövät samaa ruokaa, niin maustakaa vähän varovaisemmin. Katso erikoisruokavaliovinkit ohjeen lopusta..


Kuva
Käytin tällä kertaa laiskuuksissani broilerin fileitä. Koipilihasta tulee mehevämpää.

Marinadi:
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl kalakastiketta
2 tl sokeria
0,5 tl pippuria myllystä (rouhittua)
1 rkl ruoka1öljyä

375 g luutonta ja nahatonta kanan reisilihaa 2 cm:n kuutioina
2 rkl kasviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 isoa salottisipulia ohueksi viipaloituna
3 sitruunaruohon vartta hyvin hienonnettuna (vain pehmeä keskiosa)
1 vihreä chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna (käytin punaista)
1/2 punainen paprika siemenet poistettuna ja ohueksi viipaloituna
30 g porkkanaa tulitikun kokoiseksi suikaloituna
1 rkl kalakastiketta
1 rkl sokerisiirappia
runsas 0,5 dl kanalientä tai vettä

Valmista marinadi sekoittamalla aineet yhteen. Lisää joukkoon kana ja anna maustua huoneenlämmössä 30 min.

Kuumenna wokki tai paistinpannu keskilämmöllä. Lisää öljy pannuun, lisää kuumaan öljyyn sipulit, sitruunaruoho ja kuullota varovasti 3-5 minuuttia. Lisää pannuun kanakuutiot, marinadi, chili, paprika ja porkkanat. Kypsennä 3-4 minuuttia, kunnes kana on kypsää. Mausta kalakastikkeella ja sokerisiirapilla ja paista minuutin verran. Kastike on aika tahmeaa tässä kohtaa. Lisää kanaliemi tai vesi ja sekoita hyvin. Pannun pohjalle tulisi jäädä vain vähän kastiketta. Tarjoa riisin kanssa.


Sokerisiirappi:

250 g sokeria
runsas 0,5 dl vettä
----
Siirapin maustamiseen 1 tl sitruunamehua

Kiehauta korkealla lämmöllä. Kallistele kattilaa, jottei sokeri tartu reunoille. Älä sekoita. Alenna lämpöä ja keittele niin kauan, että siirappi on ruskeaa. Älä polta sitä, kun siirappi alkaa ruskettumaan. Sokerilla on paha tapa palaa, kun se alkaa karamellisoitumaan. Lisää joukkoon v-a-r-o-v-a-s-t-i runsas 0,5 dl vettä. Hauduta siirappia sekoittaen noin 3 minuuttia. Mausta vielä 1 tl sitruunamehua. Säilyy tiiviissä purkissä jääkaapissa.

Allergia-info:
  • Kalakastike ei tietenkään sovi kala-allergiselle. Sen voi korvata soijakastikkeella, maku ei ole ihan sama, mutta sinne päin.
  • Jos käytät soijakastiketta, niin siinä on vehnää. Kikkomanilla on olemassa gluteeniton soijakastike.

Ohje on muistaakseni Makujen maailma -kirjasarjasta.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Myskikurpitsa-risotto

Taas vaihteeksi kurpitsaohje. Minkäs sille tekee, kurpitsa on hyvää!

Minulla on jo todella pitkään ollut tapana upottaa ruokaan mukaan kasviksia jo valmistusvaiheessa. Aina lapsukaiset eivät riemumielin popsi kasviksia lautaselta erikseen, mutta kun se porkkana on jo mukana murukastikkeessa tai makaronilaatikossa, se ei haittaa yhtään. Kannattaa kokeilla. :)



Risotto:
(4:lle)

3-4 dl myskikurpitsasosetta (tai 5-7 dl myskikurpitsakuutioita ja 1 rkl öljyä)
2 rkl ruokaöljyä
1 keskikokoinen sipuli hienona silppuna
n. 3 dl arborioriisiä (risottoriisiä toisin sanoen)
12 dl kasvis-/kanalientä
suolaa, pippuria maun mukaan
timjamia/salviaa maun mukaan (kuivattuina hyppysellisen verran)
50 g maidotonta margariinia

Silppua sipuli ja kuumenna kasvis-/kanaliemi. Kuumenna kattilassa/pannulla ruokaöljy ja kuullota siinä sipuli. Lisää sitten riisi. Sekoittele ja kuullota niin kauan, että riisi on läpikuultavaa. Lisää kurpitsasose. Lisää sitten pari desiä lientä ja anna nesteen imeytyä riisiin. Sekoittele välillä. Lisää nestettä niin kauan, että riisi on suutuntumaltaan mukavaa, ei liian kovaa muttei mitään mössöäkään. Lisää lopuksi mausteet ja margariini. Tarkista maku ja tarjoa heti. Risoton ei ole tarkoitus olla sellaista, että kaikki neste on imeytynyt. Risoton pitäisi vähän levitä, kun se annostelee lautaselle. (Yritän muistaa ottaa kuvan seuraavalla kerralla, jotta näette mitä tarkoitan.)

Jos sinulla ei ole sosetta valmiina, aloita risoton valmistus kuullottamalla sekä sipuli että kurpitsakuutiot.

Soseen ohje täällä.

  • Jos ruokavalionne sallii, voi loppuvaiheessa lisätä joukkoon parmesan-juustoraastetta 50-100g.
  • Voit käyttää nesteenä myös valkoviiniä. Korvaa liemestä 1-2 dl valkoviinillä. Lisää viini ensimmäisenä riisin joukkoon ja anna sen imeytyä, sitten vasta lisää lientä.
  • Tämä on mainio kasvisateria, mutta risoton lisukkeeksi sopii hyvin myös lihapullat tai vaikkapa paistettu broilerin filee. 

Pst. Sorry, jos joku jo luki seuraavaa päivitystä. Se karkasi ennen aikojaan blogiin. Suklaavanukkaita on siis tulossa tässä piakkoin. :)