keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Punajuurivuohenjuustopiirakka

Punajuuri ja vuohenjuusto ovat niitä asioita, jotka nyt vaan kuuluvat yhteen. Tässä River Cottagen inspiroimassa punajuuripiirakassa on juuri kaikki riittävät ainekset, eikä yhtään ylimääräistä. Pikkuisen hunajaa tuo sopivasti makeutta. Viinin olemassaoloa ei edes maista, kun kaikki sulautuu harmoniseksi kokonaisuudeksi, jonka johtotähtinä toimivat vuohenjuusto ja punajuuri. Niin kuin se pitää ollakin tällaisessa piirakassa.
Pohja

200 g vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
2-4 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa

Valmista ensin pohja. Sekoita suola ja jauhot. Nypi joukkoon kuutioitu, kylmä rasva. Sekoita joukkoon sen verran vettä, että saat muodostettua taikinasta pallon. Älä vaivaa tai sekoita liikaa, koska taikina muuttuu silloin sitkeäksi. Hyvän piirakkapohjan salaisuus on nopea sekoitus, ei vaivaamista. Laita taikinapallo muovin sisälle jääkaappiin odottelemaan tunniksi.

Täyte

2-3 punasipulia koosta riippuen
2 rkl voita tai margariinia
1 rkl omenasiiderietikkaa
1,5 dl punaviiniä
2 rkl hunajaa
pari oksaa timjamia
suolaa ja pippuria maun mukaan
500 g paahdettuja punajuuria (pieniä)
200 g vuohenjuustoa

Pese punajuuret, laita uunivuoan pohjalle hieman öljyä ja asettele punajuuret siihen. Paista uunissa 200 asteessa noin 45-60 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. (Kun kokeilet veitsellä, punajuuri on pehmentynyt.) Anna jäähtyä sen aikaa, että kypsennät sipulin. Voit kypsentää punajuuret jo aiemminkin, jos haluat.

Kuori ja halkaise punasipulit. Leikka ohuiksi siivuiksi. Laita paistinpannulle rasva ja kuullota sekoitellen keskilämmöllä sipuleita niin kauan, että ne ovat muuttuneet läpikuultavammiksi sekä pehmeämmiksi. Silppua joukkoon timjami ja mittaa mukaan omenasiiderietikka (omenaviinietikka käy myös), viini, hunaja ja suola ja pippuri. Nosta vähän lämpötilaa ja paista sekoitellen niin kauan, että neste on melkein imeytynyt, mutta ei ihan. Aineksien pitäisi näyttää kiiltäviltä ja lopun nesteen hieman siirappimaiselta. Sammuta levy. Kuori ja lohko joukkoon punajuuret. Sekoita ainekset hyvin sekaisin.

Laita irtopohjavuoan (20 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat kevyesti. Painele piirastaikina pohjille ja reunoille (n. 4 cm korkeuteen asti). Laita pohjan päälle leivinpaperi ja laita siihen painoksi kuivia herneitä. Nosta jääkaappiin odottamaan. Laita nyt vasta uuni lämpenemään 180 asteeseen. Kun uuni on lämmennyt, nosta pohja esipaistumaan herneineen päivineen noin 10 minuutiksi. Ota sitten pois. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Nosta vuoasta pois päällimmäinen leivinpaperi herneineen. Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi ja laita puolet viipaleista esipaistetun pohjan päälle. Kaada sitten punajuuritäyte vuokaan ja asettele loput viipaleet kauniisti punajuurien päälle.

Paista vielä 200 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes juusto on kauniin kullanruskeaa. Anna jäähtyä hetki ennen kuin hyökkäät kimppuun.

Tämä piirakka maistuu parhaalta lämpimänä! 




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...