sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runebergin kuppikakkuset ja tortut (munaton, manteliton, vegaani)

Meillä meinasi vallan jäädä kehittelemättä neidin ruokavalioon sopiva runebergin torttu allekirjoittaneen sairastuttua. Että ottaa pattiin olla taas flunssan kourissa ja keuhkoni eivät ole parantuneet edes keuhkokuumeesta vielä. Hengitys on ihan liian aliarvostettu asia. Sen tärkeyden huomaa vasta, kun se ei enää sujukaan niin huomaamattomasti kuin aiemmin. Ei muuten kannata sairastaa niin, että oma äiti on kyläilemässä. Voi apua! Valkosipulihauteita, höyryhengitysniksejä, villasukkia ja kuumaa mehua enemmän kuin munuaiset pystyvät suodattamaan. Parannuskeinoista ei siis ollut pulaa. Jouduin rajoittamaan rakkaan äitini parannusintoa sipulimaitoon. Ihan jokaiseen vanhan kansan konstiin en suostu. Ei käy, sipulimaitoa tämä kulinaristi ei juo.

Runebergin tortut syntyivät neidin ja isin avustuksella. Mietiskelin perinteistä runebergin torttua, johon tulee mantelia ja karvasmantelia. Ne eivät käy meillä yhtään Neidin allergian vuoksi. Mistä sitten saisi pähkinäistä makua? No, speltistä tietenkin! Kananmunan korvaaminen kävi näppärästi maustamattomalla jogurtilla ja muuten ohje onkin aika perinteinen. Tällaiset yhden kananmunan leivonnaiset on kätevä muuntaa munattomaksi jogurtilla tai creme fraichella. Kuppikakkumuunnos syntyi siitä syystä, että mascarponessa on menossa päiväys, sillä ei ollut sen isompaa merkitystä.


Runebergin tortut/kuppikakkuset
12 kpl 

100 g voita tai maidotonta margariinia huoneenlämpöisenä
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 dl maustamatonta jogurttia tai soijajogurttia
----
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl piparimurskaa (tai korppujauhoja, jos ei ole ruokavalioon sopivia pipareita)
0,75 dl spelttijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl kardemummaa
---
0,75 dl kermaa tai kaura/soijakermaa
----
0,25 dl vadelmahilloa

Päälle
0,25-0,5 dl vadelmahilloa
tomusokeria+vettä

Kuppikakkupäällyste (12 kuppikakkuun)

2 dl mascarponea tai Tofuttin/Oatlyn tuorejuustovalmisteita
2 rkl kermaa tai soija/kaurakermaa
vadelmahilloa maun mukaan

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Esivalmistele muffinivuoat, voitele ja jauhota tarvittaessa. Sekoita yhteen kuivat aineet vehnäjauhoista kardemummaan. Vatkaa rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää jogurtti ja vatkaa hetki. Lisää kuivat aineet, sekoita kevyesti, lisää kerma ja sekoita taikinaksi. 

Jaa taikina muffinivuokiin. Paina jauhotetulla sormella keskelle kolo. Laita siihen nokare hilloa ja sulje kolo. Paista 175 asteessa 18-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tavallisiin runebergin torttuihin sekoita noin 1 dl tomusokeria + vettä sen verran, että saat pursotettavan tahnan. Laita hilloa tortun päälle ja pursota siihen pieni rinkula sokerikuorrutteella. 

Ai niin, voit halutessasi kostuttaa torttuja seoksella, jossa on yhtä paljon vettä ja rommia/punssia ja maun mukaan sokeria. Mittaa aineet kattilaan, kiehauta. Anna jäähtyä. Kostuta tortut sudilla tai lusikalla varovasti valuttaen. Koristelu vasta kostutuksen jälkeen.


Mascarponekuorrutteisiin kuppikakkuihin sekoita yhteen mascarpone, kerma ja vadelmahillo. Tarkista maku. Pursota kuppikakun päälle. Olin itse niin laiska, että laitoin kuorrutteen minigrip-pussiin ja leikkasin kulman pois. Ihan passeli pursotinpussi niin mascarponekuorrutteelle kuin tomusokerivedellekin. 


Muutama vinkki vielä allergiselle tai vegaanille tehtäessä:
  • Jos käytät korppujauhoja, laita pikkuripaus mukaan kanelia, inkivääriä ja neilikkaa.
  • Annas pepparkakorit ovat munattomia ja maidottomia.
  • Vegaaniseen kuppikakkukuorrutteeseen käytä Tofuttia tai muuta vastaavaa valmistetta ja korvaa kerma soija- tai kaurakermalla.
Säilytys
  • Tavalliset huoneenlämmössä noin 2-3 päivää tiiviissä rasiassa.
  • Kuorrutetut jääkaapissa 2 päivää.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...