perjantai 10. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän popparit ja sydänaskarteluja

Nyt tulee vähän erilainen postaus. Höystän juttuani myös askarteluvinkeillä. Olen aina pitänyt askartelemisesta ja se olikin aiemmassa ammatissani tärkeässä roolissa. Isommat askarteluinspiraatiot minulla oli hetken tauolla, mutta nyt sairastellessani kevyt askartelu on oikein mukavaa terapiaa. Jep, en taida julkisesti tunnustaa, että olen ehkä saattanut tehdä jo ensi joulun joulukortit. Ehkä meillä on pääsiäiskortitkin valmiina ja kasa synttärikortteja. Nyt kuitenkin keskityn ajankohtaisempaan eli ystävänpäivään. Siihen on reseptejä toivottavasti tulossa lisääkin. Ideoita on enemmän kuin pystyn toteuttamaan. Osa on onneksi jo Neidin avustuksella jääkaapissa odottelemassa.



Valkosuklaapopparit

n. 1-2 litraa kevyesti suolattuja ja paahdettuja popcorneja
pinkkejä karkkeja, nonparelleja yms. aiheeseen sopivia sattumia
--
50 g voita
0,5 dl glukoosisiirappia
100 g valkosuklaata
pari tippaa pinkkiä pastaväriä


Paahda popparit, laita ne kulhoon. Mittaa voi ja siirappi kattilaan. Keitä välillä sekoitellen noin kolmisen minuuttia keskilämmöllä. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa. Sekoita tasaiseksi. Nosta kattila jälkilämmölle, jos on tahmeaa. Sekoita joukkoon pari tippaa elintarvikeväriä. Kaada kuorrute poppareille. Sekoita reippaasti. Sekoita joukkoon sattumat. Levitä popparit tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperille.



Ystävänpäivän sydämiä

Tässä valmis koriste. Näitä on helppo tehdä. Tarvitset vain paperia, sakset, viivottimen, kynän ja nitojan sekä kuumaliimaa tai jotain muuta hyvin pitävää liimaa. Nippusiteet ja ilmastointiteippi kannattaa kuitenkin unohtaa. (Sorry, lääkkeitteni sivuvaikutuksena on unettomuutta eli huonoja vitsejä tulossa vastaisuudessakin.)

Leikkaa A4-kokoinen paperi 2 cm leveiksi suikaleiksi pitkittäin. Käytä kahta eri väriä. Leikkaa toisen värin suikaleet lyhyemmiksi kuin toisen. Laita lyhyet ulkopinnoille, pidemmät sisälle. Nido yhteen toisesta päästä.


Käännä sydämiksi ja nido kärki.

Tee kuusi samanlaista sydäntä. Liimaa sydämet kiinni toisiinsa tipalla kuumaliimaa.

Kiinnitä kiinnitysnaru kuumaliimalla. Sen voi kiinnittää jo aiemmassakin vaiheessa, kunhan muistaa..

Samalla idealla voi tehdä tällaisia ketjujakin. Niiden ripustamisessa pitää muistaa, että jos ketju on pitkä, sen paino vetää sydämet pois muodostaan. 

Simppeli sydänkoriste, Neidin kommentti tästä:
"Äiti, etkö sä tiedä, että nuo suklaasydämet kuuluu syödä, ei laittaa koristeeksi?"

Kiinnitin silkkinauhan kuumaliimalla. Laitoin tipan myös sydämen "päälle", jotta sydän riippuisi kauniisti, eikä alkaisi kallistelemaan. Kaikki muutkin koristeet on liimattu kuumaliimalla. Kehys oli puunvärinen ja käsittelemätön. Maalasin sen punaisella akryylimaalilla. Rusetissa käytin silkkinauhaa, leveämpää lahjanauhaa sekä rautalankavahvisteista silkkinauhaa. Sitä on helpompi muotoilla.


Pienellä vaivalla ihanaa tunnelmaa. Kiedoin oksiin muutaman paperiruusun, liimasin parit sydämet ja ripottelin pöydälle suklaasydämiä.

Pieni tunnelmapala vielä <3


2 kommenttia:

  1. Jaaha, mä nappaan noi popparit ittselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, mä söin noita äsken ihan liikaa iltaherkuksi. :-) Pst. Tein noita sydämiä myös huovasta ommellen. Niistäkin tuli tosi kivoja.

      Poista

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.

Taco-kanarulla

Lapsi on äidilleen näemmä lapsi, vaikka lapsi lähentelee keski-ikää. (Saanen huomattaa, että keski-ikä alkaa nykyään myöhemmin kuin aiemmin....