torstai 30. maaliskuuta 2017

Tuorepuuro marjoilla

Joskus sitä on ihan täydellinen aamu. Aurinko paistaa, kotona on kaunista ja vasta siivottua ja jääkaapissa odottaa maailman paras aamupala. Edes tylsät kokoukset ja hammaslääkäri eivät onnistu pilaamaan tunnelmaa.

Minulla oli tänään sellainen aamu. Nousin sellaiseen aikaan, että sain nauttia aamupalasta rauhassa. Uutiset, aamupala ja mukava kupillinen kahvia, hiljaisuutta, kauneutta ja auringonpaistetta. Tällaiset aamuhetket ovat lapsiperheissä harvassa, niistä pitää nauttia silloin kuin niitä on. Olin ehkä hieman tuhmakin aamupalani kanssa, kun Neiti ei ollut näkemässä. Minun oli ihan pakko rouhia joukkoon yksi Lindor-pallero. Yksi vain, ihan vaan hyvän mielen vuoksi.


Tuorepuuro marjoilla

1 dl Fazerin Alku Sadonkorjuupuurohiutaleita
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl rasvatonta maitoa
marjoja maun mukaan (minulla oli mansikoita, mustikoita ja granaattiomenansiemeniä)
pari tippaa vaniljauutetta tai vaniljasokeria
pari palaa suklaata

Laita purkin pohjalle hiutaleet. Kaada päälle maito ja jogurtti ja vanilja. Sekoita. Voit jo tässä kohtaa laittaa marjat purkkiin tai laittaa ne vasta aamulla. Sulje purkki ja nosta tekeytymään yön yli jääkaappiin. Jos et ole laittanut marjoja illalla puuron päälle, laita ne nyt. Lisää lopuksi suklaa ja nauti ihanasta aamupalasta!

Pst. Voit käyttää myös maidottomia soijatuotteita tuorepuuron valmistamiseen. Käyttämällä puhtaita gluteenittomia kaurahiutaleita, saat puurosta gluteenittoman. Puhdas kaura sopii osalle keliaakikoista. 

Tässä vielä kuvakatsaus tekemistäni keväisistä jutuista. Kranssi ja lyhty saivat keväisen ilmeen. Itse tykkään näistä ihan valtavasti.





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...