sunnuntai 6. elokuuta 2017

Cookiet ohrasta ja speltistä

Tiedättekö mitä? Olen kirjoittanut jo monta eri aloitusta tälle postaukselle ja yksikään ei läpäise seulaani. Olen avautunut näppikselleni jo monta kertaa siitä, että millainen kriisi meitä pian kohtaa. Neidillä alkaa koulu! Ahistaa, itkettää ja vielä enemmän itkettää. Olen ollut aina varsinainen tunteellinen porukolli. Itken aina ja kaikkialla, häissä, hautajaisissa ja jopa jossain paikoissa, kun tyttöni tekee ensimmäistä kertaa jotain uutta juttua. Itkin, kun lauloin hänelle ekaa kertaa unilaulua, itkin, kun vein hänet ekaa kertaa päiväkotiin ja voi taivas kuinka paljon varmasti itken, kun vien hänet ensimmäistä kertaa kouluun. Minun vauvani, niin iso tyttö jo!

Olen yrittänyt olla Neidin loman aikana mahdollisuuksien mukaan paljon hänen kanssaan ja tukenaan. Onhan koulun alku hänelle vielä isompi asia kuin minulle. Olemme leiponeet yhdessä, kuten nämä cookietkin teimme. On muuten pieni ihme, että taikinaa jäi paistettavaksi asti. Niin paljon Neiti ihastui siihen. Hän pyöritteli cookieita ja joka toisesta tuli pieni pallero, "maistipala". Ainakin laadunvalvonta toimi. Muutenkin olemme olleet yhdessä. Skip-Bo on ollut varsin suosittu ajanviete sadepäivinä. Nauru on kaikunut talossa, kun äiti vähäsen säheltää. Mitä siitä, jos nyt en ihan jokaista huomaa tai muuten teen jotain ihan muuta kuin pitäisi. Eikö jonkun kuulukin olla kuin kympin uutisten loppukevennys? Postauksen lopussa se, miksi olen todella suosittua peliseuraa.

Mutta nyt asiaan. Halusin kokeilla cookieita muista kuin vehnäjauhoista. Olemme koko perhe ihastuneet nyt speltin lisäksi ohraan, joten nämä kaksi valikoituivat viljatuotteiksi. Tuloksena makoisia ja rapeita cookieita.


Cookiet
n. 20-30 kpl, koosta ja taikinansyönnin määrästä riippuen

175 g huoneenlämpöistä, hyvin pehmeää maidotonta margariinia tai voita
2 dl fariinisokeria väljästi mitattuna
1 dl sokeria
0,5 dl soijajogurttia tai turkkilaista jogurttia
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
2 dl erikoishienoa spelttijauhoa
2,5 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
200 g tummaa, maidotonta suklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita muutamalle uunipellille leivinpaperi. Vatkaa margariini ja sokerit vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon jogurtti ja vanilja. Vatkaa sekaisin.

Mittaa yhteen jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Sekoita ja lisää joukkoon suklaarouhe. Kaada jauhoseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Pyörittele n. 2-3 cm halkaisiljaltaan olevia palleroita ja laita ne pellille. Muista leviämisvara. Paista n. 10-12 minuuttia uunin keskitasolla. Anna kiinteytyä hetki ennen kuin nostat jäähtymään pelliltä.

Säilytä ilmatiivissa purkissa. Säilyy noin viikon huoneenlämmössä. Taikinan voi pakastaa ja ottaa sulamaan tarvittaessa. Säilyy pakastimessa noin 3 kk.


Sitten siihen pelaamiseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun meillä on pelattu Skip-Boa. Voi taivas! Tunnustan olevani maailman huonoin korttien sekoittaja. Vai mitä mieltä olette?




Meillä on ollut melkoisia hihityshepuleita jakojeni jälkeen. Ei oikein onnistu tämän äiteen korttien sekoitus. Kuvissa aika mones vastaava peli jo. Ainakin teen voittamisen helpoksi jollekin. 

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...